Niin on nissukat, että elämä muuttuu. Kun pariskunnattomasta tulee yhtäkkisessä rytäkässä parisuhteellinen moni asia etsii uusia suhteellisuudenrajoja, varsinkin vessanvalon alla.
Meikäläisellä raja menee vessassa. Miss K kasvatettiin niin, että vessassa käydessä ovi laitetaan lukkoon. Ja hana auki, ettei muiden tarvitse kuunnella ulkopuolella lorinaa, lirinää, plumpsauksia tai pieruloita. Eikä oikeastaan itsekään tarvitse kiinnittää huomiotaan moisiin kehon itsensä ilmauksiin. Hyi.
Mutta kun joku sitten siirtää sukkakasan oman asunnon nurkkaan, pitää kirjoittaa vessan käytössäännöt uusiksi. Jo muutaman yhteisen parisuhdeviikonlopun jälkeen on selvää, että tytötkin käyvät vessassa ja haisevat. Monille herrasmiehille tämä on tullut yllätyksenä ja täysin pyytämättä, mutta pyyteetöntä suhtautumista siihen itse kaipaan. Ei niin kuin eräälläkin kerralla, kun kävin jättämässä pitkässä sessiossa haisevan ajatukseni muutaman molskahduksen kera toisen vessaan ja ulostullessani vastassa oli (ainakin) naurua pidättelevä tyyppi.
Normi-ihmiset suhtautuvat kai tyynesti toisen trööttäyksiin, mutta itse olen huomannut etten kuulu heidän joukkoonsa. Eräs ystäväni kertoi naureskellen miehessään olevan kai rakenteellista vikaa, sillä se päästelee kaikki ilmat ulos yöaikaan lihasten rentoutuessa. Itse en kestä puuppia, molskeita tai narinoita. En halua haistella toisen suolen sisältöjä pöntön laidoilta. En vaivaudu kommentoimaan humoristisesti toisen töräyksiä. Enkä halua nähdä toisen toimittavan asioitaan.
Yksi suurimmista synneistä parisuhteessa on mielestäni vessaraja ja vessarauhan ylitys. Se ovi pidetään kiinni. Myös itse laitan oven kiinni, aina. Vaikka olisin yksin kotona. Nykyään en sitä laita sentään lukkoon, kuten vielä tein pavunvartta kasvatellessani nuorikkona. Vaikka se toinen on läheinen ja fyysisesti tuttu ja olen ottanut tavoitteekseni tutustua jokaisen neliösenttiin miehekkeen keholla, niin tuon käyttäytymisalueen jätän herran (itsen) haltuun.
En myöskään halua nähdä muiden vessakäytöksen parhaita paloja. Tämän tosin joutuu mökki-juhannus-ystävä-seurassa joskus kohtaamaan. Mutta kun työmatkalla avaan vieraan yrityksen yhteisvessan oven, en halua nähdä siellä vierasta pomoa, lukitsemattomassa helpotushuoneessa, sensuroitu lihas kädessään toimittamassa keltaisia asioitaan. Sen jälkeen tosin tajusin oman naurettavuuteni omissa virtsaamis-jäykkyyksissäni.
Kun osaa nauraa toiselle, voisi sen jälkeen opetella nauramaan omalle lorotusfobialleenkin. Siellä vessassa. Ensin yksin omille suoliäänilleen, ja ehkä sitten joskus jopa herraskaisen kanssa… Tai ehkä näin yt-aikaan solmitaan sittenkin se vessarauhasopimus, joka takaa kaikille kävijöille oikeuden omaan, häiritsemättömään pönttöaikaan.
Miss K
