24.06.2009
Kun isolla vaivalla saa köydet sidottua ja lepuuttajat nostettua alukseen, on edessä suhteettoman suuri suhdemeri. Miten sinne uskaltaa, ilman kompassia?
Mikä olisikaan riskipitoisempaa kuin avata sydämensä toiselle? Kun sijoittaa veneeseen, ei tiedä mihin myötä(jä)isiin tai vastaisiin tuuliin se kuljettaa. Voihan sitä laskelmoida invenestoinnin kannattavuutta, muttei mistään tiedä, liplattaako rasvatyynissä vai löytääkö kotisataman. Moni jää rannalle ruikauttamaan. Eräskin yrittäjä tähyili kyllä rohkeasti maista merituulen suuntaan, mutta ei uskaltanut astua suhdelaivaan, vaan järkkäili pirskeitä ja pärskeitä rannalla, laiturinnokassa kiinni. Sielläpähän kelluu vieläkin yksin masto pystyssä.
Toki kannattaa sitä yhteispurjehdusta pohtia järjellä, ennen kuin pistää päänsä paattiin ja pantiksi. Pitää siis punnita kestääkö yhteinen pursi ja arki, vai tuleeko vain iso harmi. Itse sain opastukseksi läheiseltäni: ”Sä ansaitset jonkun, joka välittää, kunnioittaa ja käyttäytyy sua kohtaan hyvin. Me ei vaan ymmärretä sitä, mitä ansaitaan aina ajoissa, kunnes tunteet on tulleet ja on liian myöhäistä.”
Purjevenheeseen kannattaakin ottaa aina turvavarusteet mukaan. Kompassi antaa vähän vinkkiä minne ollaan menossa alun köydenvetojen jälkeen. Ystäväni tuskaili merimerkkien kanssa: ”Kun ei tiedä jatkosta mitään, ei seuraavasta tapaamisesta, eikä edes viikkiksestä, niin epävarmuus jatkuu.” Suhteessa kompassina toimii oma suu ja uskallus kysyä missä mennään. Toisen velvollisuus on vastata suoraan, ettei tarvitse arvailla mistä puolelta eteläviitta kierretään karahtamatta karille. Ahdistustahan pelkkä aavalla ajelehtiminen aiheuttaa, kuten läheiseni mietiskeli: ”Just tän takia mä ehkä haluisin pysyä sinkkuna, ettei tarvii mähkiä ja pähkiä, että mitä pitäisi tehdä tai mitä toinen on tarkoittanut.”
Siksipä sitä moni jää laivan kannelle yksikseen. Pitkään yksin seilannut voi alkaa jopa epäsietämään potentiaalisia kapteeneita, kuten yhdelle läheiselleni kävi. ”Yritänkö sittenkin vain suojella itseäni? Luulen, etten uskalla ihastua kovin paljon, koska en halua satuttaa itseäni”. Isonkin jahdin kaasukahvassa kiinni oleva, voi juhannusjahtijamien jälkeen haikailla oikeasti miehistöönsä pysyvästi kuuluvaa kivaa kansi(kuva)tyttöä. Mutta kun: ”Mun puolelta tässä on tunteita mukana, jolloin on se vaara, että sattuu. Pelottaa. Meillä on hirveän hauskaa yhdessä. Hemmetin tunteet ku, ne vaan vois hiljentää.”
Ainahan on vaara, että karauttaa jahdin karille, mutta ainakin saa olla rehellisesti itsensä ja mukana tunteella, on lopputulos mikä vaan. Jos tuntuu hyvältä, niin antaa puhurin viedä. ”Sun kanssa on kyllä kivaa, mutta en viitsi kiusata itseäni enempää”, eritteli eräs exäni. Pöh, ajattelin ja suuntasin satamaan, jossa oikeasti osataan suudella. Tunteiden kautta sitä tietää elävänsä. Mikä onkaan mahtavampaa kuin seilata segelbåtilla avoselälle, tähyillä taivaanrantaan, kurkistaa silloin tällöin kompassiin ja antaa pallopurjeiden puhaltaa lemmenlaiva ulapalle.
Eräs suurperheläiseni selvitteli seukkailun alkupeninkulmassa: ”Mistä sais sellaisen miehen, jonka kanssa kaikkea ei tartteis pohtia? Vai pohtisinko mä joka tapauksessa, oli mies millainen tahansa? Pelottava ajatus!” Itse olen päättänyt, etten aio miettiä, mussuttaa ja möhkäillä, jos kunnon kapteeni tai kalamies osuu kohdalle. Havainnollistinkin hetki sitten: ”Uskaltaako laittaa ittensä kokonaan likoon vai ei? Ehkä se oikeen tyypin kanssa soljuu, niin ettei tarvi edes miettiä.” Viisaus löytyy siis itsestä ja omasta olosta. Turha käydä vesileikkejä pelkäämään, jos on hyvät fiiwikset. Antaa vaan virran, kosken, tyrskyjen ja päheiden penist…paattien viedä juuri sinne satamaan, minne meritie on tarkoitettukin kuljettavaksi.
Miss K
keskiviikkona
Itkunkestävä laastarisuhde
19.2.2009
Kun suhde on pelkkää suhrua ja sydän särkyy, rakkaus voi lähteä liihottelemaan seuraavaan kukkaan. Minkälainen laastari pitää arven päälle laittaa, jotta se paranee ajan kanssa
Olipa kerran nätti hiihtäjätyttö, joka ihastui söpöön laskettelijapoikaan. Sillä tarinalla ei ollut onnellista loppua. Kun toinen irrotti kätensä toisesta, tyttö jäi ihan yksin tunteidensa kanssa. Tunne pääsi pakenemaan särkyneen sydämen raoista. Se lähti liihottelemaan etsiäkseen paikkaa, jonne laskeutua hetkeksi keräämään voimia seuraavaa hiihtoreissua varten. Tuttu tarina? Juuri siksi veden-, itkun- ja lumenkestävät laastarit on keksitty.
Kun suhdemuisto on liian suttuinen ja sydän arvella, on yksinkertaisinta peittää tuska hetkeksi. Laastareita on kaupan hyllyt täynnä. Sen pitääkin olla helposti saatavilla ja liimapinnaltaan täysin takertumaton.
Tämän lyhyen elämänvaihekumppanin tulee olla kaikin puolin arpikudosta aiheuttaneen vastakohta. Eräs tuttuni valitsi hulivilin jälkeen kiltin koiranpennun. Toinen käytti apuna puolet nuorempaa, vireää varastomiestä haahuilevan humanistin after-tunnelmissa. Pika-apu onkin tarpeen, kun oma itsetunto hörppää, kunnolla.
Elämästä saa silti nauttia kaikin siemauksin, ja jos kainalo/hiihtosauva tarjoaa hyvän lohdutuksen niin mäkeen vaan. ”Se on hauskaa seuraa. Ei oo mitään romanttista, niin hyvä näin”, vakuutti ystäväni. Suhdelamassa onkin tärkeää tuntea olevansa monomenoissa markkina-arvoinen.
Lohduttajan pitää olla latukelpoinen. Ei liian liukas, eikä niin pitävä, ettei havuilla sitä saa ladulla jätettyä taakseen. ”Ei ollut mikään huippu, mutta tarkoitukseen sopiva”, totesi kaverini ponnistellessaan pois pitkästä parisuhteesta lohdunjakajan avulla.
Moni piirini pojista ja tytöistä on ollut sekä pumpulilla täytetty laastari että tuskaa lykkäävä lohdutettava. Jos molemmat tietää tukisuhteessa tilanteen on asia selvän simppeli. Ruoditaan, pohditaan, analysoidaan, tuetaan ja pannaan (puheiksi) yhdessä, mutta paraskin luisto- ja pitovoide kuluu käytettäessä pois ja laastarin parasta-ennen-päivä umpeutuu. Kun eräs ystäväni ei enää jaksanut edes lörpöttää luurin välityksellä ajanvietekumppaninsa kanssa, oli aika irrottautua. Sen jälkeen onkin tilaa ja voimia velloa oman sydämen syövereissä. Joskus siinä tulee surtua kaksi kärpästä yhdellä laskulla.
Ero on hassu käsite, sillä ihmissuhde ja tunneside ei katkea siihen, että toinen hiihtää niin kovaa, että vain selkä näkyy. Se joka pysähtyy niistämään nenää, miettii, tuntee ja muistaa. Itselleni ylimenolohduttajien merkityksettömyys on selviö. ”Ei ne mitään auta. Tunteet säilyy silti”, totesi toverini. Ei ole vääriä ihmisiä, sillä kukaan ei ole täydellinen, on vain vääriä valintoja.
Silloin pitää muistaa sanoa itselleen, ettei mikään ihmissuhde on koskaan epäonnistunut, vaan kaikilla on eri tehtävänsä. Toiset kasvattavat, toisten jälkeen tajuaa kuinka makeaa on vetää latua eteenpäin, ilman että tarvii katsella kenenkään selkää. Keskittyy vain löytämään itselleen laastareiden tai pitovoiteiden sijaan ne hyvät sukset (ja sikakauniit monot), joiden kanssa saa sitten vetää samaa tahtia kunnollisen ja lajiin sitoutuvan hiihtäjän rinnalla.
Miss K
Kun suhde on pelkkää suhrua ja sydän särkyy, rakkaus voi lähteä liihottelemaan seuraavaan kukkaan. Minkälainen laastari pitää arven päälle laittaa, jotta se paranee ajan kanssa
Olipa kerran nätti hiihtäjätyttö, joka ihastui söpöön laskettelijapoikaan. Sillä tarinalla ei ollut onnellista loppua. Kun toinen irrotti kätensä toisesta, tyttö jäi ihan yksin tunteidensa kanssa. Tunne pääsi pakenemaan särkyneen sydämen raoista. Se lähti liihottelemaan etsiäkseen paikkaa, jonne laskeutua hetkeksi keräämään voimia seuraavaa hiihtoreissua varten. Tuttu tarina? Juuri siksi veden-, itkun- ja lumenkestävät laastarit on keksitty.
Kun suhdemuisto on liian suttuinen ja sydän arvella, on yksinkertaisinta peittää tuska hetkeksi. Laastareita on kaupan hyllyt täynnä. Sen pitääkin olla helposti saatavilla ja liimapinnaltaan täysin takertumaton.
Tämän lyhyen elämänvaihekumppanin tulee olla kaikin puolin arpikudosta aiheuttaneen vastakohta. Eräs tuttuni valitsi hulivilin jälkeen kiltin koiranpennun. Toinen käytti apuna puolet nuorempaa, vireää varastomiestä haahuilevan humanistin after-tunnelmissa. Pika-apu onkin tarpeen, kun oma itsetunto hörppää, kunnolla.
Elämästä saa silti nauttia kaikin siemauksin, ja jos kainalo/hiihtosauva tarjoaa hyvän lohdutuksen niin mäkeen vaan. ”Se on hauskaa seuraa. Ei oo mitään romanttista, niin hyvä näin”, vakuutti ystäväni. Suhdelamassa onkin tärkeää tuntea olevansa monomenoissa markkina-arvoinen.
Lohduttajan pitää olla latukelpoinen. Ei liian liukas, eikä niin pitävä, ettei havuilla sitä saa ladulla jätettyä taakseen. ”Ei ollut mikään huippu, mutta tarkoitukseen sopiva”, totesi kaverini ponnistellessaan pois pitkästä parisuhteesta lohdunjakajan avulla.
Moni piirini pojista ja tytöistä on ollut sekä pumpulilla täytetty laastari että tuskaa lykkäävä lohdutettava. Jos molemmat tietää tukisuhteessa tilanteen on asia selvän simppeli. Ruoditaan, pohditaan, analysoidaan, tuetaan ja pannaan (puheiksi) yhdessä, mutta paraskin luisto- ja pitovoide kuluu käytettäessä pois ja laastarin parasta-ennen-päivä umpeutuu. Kun eräs ystäväni ei enää jaksanut edes lörpöttää luurin välityksellä ajanvietekumppaninsa kanssa, oli aika irrottautua. Sen jälkeen onkin tilaa ja voimia velloa oman sydämen syövereissä. Joskus siinä tulee surtua kaksi kärpästä yhdellä laskulla.
Ero on hassu käsite, sillä ihmissuhde ja tunneside ei katkea siihen, että toinen hiihtää niin kovaa, että vain selkä näkyy. Se joka pysähtyy niistämään nenää, miettii, tuntee ja muistaa. Itselleni ylimenolohduttajien merkityksettömyys on selviö. ”Ei ne mitään auta. Tunteet säilyy silti”, totesi toverini. Ei ole vääriä ihmisiä, sillä kukaan ei ole täydellinen, on vain vääriä valintoja.
Silloin pitää muistaa sanoa itselleen, ettei mikään ihmissuhde on koskaan epäonnistunut, vaan kaikilla on eri tehtävänsä. Toiset kasvattavat, toisten jälkeen tajuaa kuinka makeaa on vetää latua eteenpäin, ilman että tarvii katsella kenenkään selkää. Keskittyy vain löytämään itselleen laastareiden tai pitovoiteiden sijaan ne hyvät sukset (ja sikakauniit monot), joiden kanssa saa sitten vetää samaa tahtia kunnollisen ja lajiin sitoutuvan hiihtäjän rinnalla.
Miss K
Suhteellisen tasapainotuksen tarkoitus
19.11.2008
Vapaus ja yksinäisyys ovat niin lähellä toisiaan, totesi ystäväni, kun mietimme syntyjä ja syntejä syviä. Moni minnamikkomeikäpoika etsii uskonnon avulla tasapainoa elämään. Haussa balanssi on usealla parisuhdeuskovaisellakin. Miten löytää suhteessa erillisyyden ja yhtenäisyyden yhdistelmä?
Eräässä suhteenpoikasessa kaverin kauhistus kasvoi, kun halusin vetäytyä yksin vällyjeni väliin noin kerran viikossa, vaikka syynä oli vain lepolatautuminen. Hienoista ahdistusta voi aiheuttaa, jos välittämisen osoittaminen merkitsee 24hoo tykitystä. Itselleni on lauottu kommentti: ”Mikä kiire sulla on?”, kun kaukokaipuu kovasti kolkutteli sydäntäni toisen työreissaillessa. Erillään oleminen ei tarkoita tunnetason etäisyyttä. Sillä ei ole mitään tekemistä myöskään välinpitämättömyyden kanssa. Yksinkertaisuudessaan se merkitsee oman tilan ottamista. Silloin tällöin pitää uskaltaa sukeltaa syvyyksiin ihan yksin, vaikka onkin mielettömän miellyttävää pitää partnerin räpylästä tai kädestä kiinni.
Yhden yksilön kanssa sain hirveät huudot ja pään paineentasausongelmat aikaan ilmoittamalla haluavani ajoittain keskelle tanssilattiaa, ystäväringin keskelle. Sain kuulla totuutena ”ettei tanssimalla etsitä kuin seuralaista”. Paine rutisti sitten kaiken ruttuun. Hyvässä, hellässä ja huomaavaisessa suhteessa on tilaa omille menoille ja molempien menojalalle. Toki luottamus ja luotettavuus pitää silloin olla kohdallaan, ettei jälkeenpäin tarvitse syväluotailla tyttötoverin tunnintarkkoja tekemisiä. Molemmilla on omat menot, ja yhteiset tulemiset mietitään sitten yhdessä. Jos erillisyyttä varten ei ole riittävän isoa ilmatankillista, alkaa sitä helposti hyperventiloimaan. Toisaalta muistan ikuisesti ystävän kommentin, kun erillisyyttä oli joskus enemmän kuin yhteisiä sukelluksia suhdemaailmaan: ”Mitä jos me hyödynnettäis kaikki tämä aika johonkin muuhun? Ei se puhelin rikki ole. Kyllä se soi, jos siihen soitetaan.” Silloin voipi vierailla sivustolla: www.etsijokutoinen.com.
Hyvässä suhteessa saa ajatella omin aivoin ja kahdella eri tavalla. Kun toinen nauttii vihjailusta, ja toinen toivoo suoraan sanomista, itse ajattelen mikä rikkaus onkaan siinä, ettei toinen ole kopio itsestäni. Kovin tylsäähän se olisi, jos kotona oma peilikuva vastaisi aina: ”Kyllä kulta, tehdään niin kuin haluat”. Elämä olisi kovin ennalta-arvattavaa ja turvallista, mutta saattaisi muuttua lammasturkin tapaan harmaaksi ja tasapaksuksi. Kuinka suhdettasyventävää onkaan keskustella mun, sun ja meidän erilaisista näkemyksistä virvoitusjuomapullollisen vieressä tai laulella puhelinlangoilla.
Myös tunteet kuuluvat kategoriaan: saat tuntea eri tavoin, eri aikaan, eri tyylillä. Tärkeintä on itse tietää mitä tuntee ja uskaltaa sanoa se ääneen, vaikkei toinen siihen juuri silloin vastaisikaan. Viisaat sanovat miten merkityksellisintä on rakastaa, ei tulla rakastetuksi.
Hyväksymällä omat ajatukset, tunteet ja itsensä, hyväksyy myös toisen vaateet omasta paineilmapullosta, jolloin molemmilla on tilaa hengittää. Kun täydellinen suhdetasapaino saavutetaan, saadaan naureskella ja nauttia. Sukeltamalla suhteen syvyyksiin päästään luoliin, jotka muuten jäisivät tutkimatta, maisemiin, jotka ilman täydellistä suhdetasapainoa jäisivät unelmiksi. Ehtiihän siinä nauttimaan syvyyksien ihmeistä, kun energia ei kulu toisen muuttamiseen vaan toisen tilan ja itsensä kunnioittamiseen.
Pientä tasapainotusliivin säätöä se vaatii jatkuvasti. Kun uskaltaa olla kumppanistaan myönteisesti riippuvainen ja jopa ajoittain antautua toiselle, sukeltajan tärkein taito eli täydellinen balanssi johtaa neutraalin nosteen kautta nautintoon. ”Meidän ei silti tartte ripustautua kehenkään, joka ei ole sen arvoinen”, muistutti eräs läheiseni. Sukella siis suhdesyvyyksiin, mutta pidä halu ja tahto mielessä. Ei se ole toisestaselvyys, vaan itsestäsi lähtevä selvyys, mikä merkkaa minuuden ja erillisyyden rajat.
Miss K
Vapaus ja yksinäisyys ovat niin lähellä toisiaan, totesi ystäväni, kun mietimme syntyjä ja syntejä syviä. Moni minnamikkomeikäpoika etsii uskonnon avulla tasapainoa elämään. Haussa balanssi on usealla parisuhdeuskovaisellakin. Miten löytää suhteessa erillisyyden ja yhtenäisyyden yhdistelmä?
Eräässä suhteenpoikasessa kaverin kauhistus kasvoi, kun halusin vetäytyä yksin vällyjeni väliin noin kerran viikossa, vaikka syynä oli vain lepolatautuminen. Hienoista ahdistusta voi aiheuttaa, jos välittämisen osoittaminen merkitsee 24hoo tykitystä. Itselleni on lauottu kommentti: ”Mikä kiire sulla on?”, kun kaukokaipuu kovasti kolkutteli sydäntäni toisen työreissaillessa. Erillään oleminen ei tarkoita tunnetason etäisyyttä. Sillä ei ole mitään tekemistä myöskään välinpitämättömyyden kanssa. Yksinkertaisuudessaan se merkitsee oman tilan ottamista. Silloin tällöin pitää uskaltaa sukeltaa syvyyksiin ihan yksin, vaikka onkin mielettömän miellyttävää pitää partnerin räpylästä tai kädestä kiinni.
Yhden yksilön kanssa sain hirveät huudot ja pään paineentasausongelmat aikaan ilmoittamalla haluavani ajoittain keskelle tanssilattiaa, ystäväringin keskelle. Sain kuulla totuutena ”ettei tanssimalla etsitä kuin seuralaista”. Paine rutisti sitten kaiken ruttuun. Hyvässä, hellässä ja huomaavaisessa suhteessa on tilaa omille menoille ja molempien menojalalle. Toki luottamus ja luotettavuus pitää silloin olla kohdallaan, ettei jälkeenpäin tarvitse syväluotailla tyttötoverin tunnintarkkoja tekemisiä. Molemmilla on omat menot, ja yhteiset tulemiset mietitään sitten yhdessä. Jos erillisyyttä varten ei ole riittävän isoa ilmatankillista, alkaa sitä helposti hyperventiloimaan. Toisaalta muistan ikuisesti ystävän kommentin, kun erillisyyttä oli joskus enemmän kuin yhteisiä sukelluksia suhdemaailmaan: ”Mitä jos me hyödynnettäis kaikki tämä aika johonkin muuhun? Ei se puhelin rikki ole. Kyllä se soi, jos siihen soitetaan.” Silloin voipi vierailla sivustolla: www.etsijokutoinen.com.
Hyvässä suhteessa saa ajatella omin aivoin ja kahdella eri tavalla. Kun toinen nauttii vihjailusta, ja toinen toivoo suoraan sanomista, itse ajattelen mikä rikkaus onkaan siinä, ettei toinen ole kopio itsestäni. Kovin tylsäähän se olisi, jos kotona oma peilikuva vastaisi aina: ”Kyllä kulta, tehdään niin kuin haluat”. Elämä olisi kovin ennalta-arvattavaa ja turvallista, mutta saattaisi muuttua lammasturkin tapaan harmaaksi ja tasapaksuksi. Kuinka suhdettasyventävää onkaan keskustella mun, sun ja meidän erilaisista näkemyksistä virvoitusjuomapullollisen vieressä tai laulella puhelinlangoilla.
Myös tunteet kuuluvat kategoriaan: saat tuntea eri tavoin, eri aikaan, eri tyylillä. Tärkeintä on itse tietää mitä tuntee ja uskaltaa sanoa se ääneen, vaikkei toinen siihen juuri silloin vastaisikaan. Viisaat sanovat miten merkityksellisintä on rakastaa, ei tulla rakastetuksi.
Hyväksymällä omat ajatukset, tunteet ja itsensä, hyväksyy myös toisen vaateet omasta paineilmapullosta, jolloin molemmilla on tilaa hengittää. Kun täydellinen suhdetasapaino saavutetaan, saadaan naureskella ja nauttia. Sukeltamalla suhteen syvyyksiin päästään luoliin, jotka muuten jäisivät tutkimatta, maisemiin, jotka ilman täydellistä suhdetasapainoa jäisivät unelmiksi. Ehtiihän siinä nauttimaan syvyyksien ihmeistä, kun energia ei kulu toisen muuttamiseen vaan toisen tilan ja itsensä kunnioittamiseen.
Pientä tasapainotusliivin säätöä se vaatii jatkuvasti. Kun uskaltaa olla kumppanistaan myönteisesti riippuvainen ja jopa ajoittain antautua toiselle, sukeltajan tärkein taito eli täydellinen balanssi johtaa neutraalin nosteen kautta nautintoon. ”Meidän ei silti tartte ripustautua kehenkään, joka ei ole sen arvoinen”, muistutti eräs läheiseni. Sukella siis suhdesyvyyksiin, mutta pidä halu ja tahto mielessä. Ei se ole toisestaselvyys, vaan itsestäsi lähtevä selvyys, mikä merkkaa minuuden ja erillisyyden rajat.
Miss K
Porukkaperhepoppoon rajat
27.10.2008
Poiminta ilmoitustaululta: Pikkujoulut peruttu. Tulkaa kaikki osallistumaan joulun skidileffanäytökseen. Ota perheesi mukaan! Yritys Y yritti tuottaa iloa kaikille työntekijöilleen, muttei onnistunut venyttämään ystäväni naamaa jouluiseen virnistykseen. Rivienvälisanoma kun oli: Sinkut voivat kiertää kuusta yksin, ainoastaan glögilasista lämpöä hakien. Kuka saa sanoa ketä pitää perheenään?
Ystävieni ympärillä pyörii valtava määrä läheisiä. Äitsylöitä, faijoja, karvaisia avokkeja, kissoja ja miehekkeitä, kultaisia koiria, snadeja ihmisiä, sydänystäviä, serkkuja ja sisaruksia. Rakkaus ei lopu kesken kenenkään läheisen kohdalla. Siksi perheympyrän vetäminen on yhtä vaivalloista kuin miettiä mitkä kengät ovat ne kaikkeest rakkaammat.
Ympäröivä sosiaalinen muurahaiskeko määrää usein ötökkäperheen rajat, joiden sisällä käytetään perhe-nimitystä. Pesäpoppooseen hyväksytään virallisesti vain vanhemmat ja pienet vikisijät. Kun ystävälleni ilmoitettiin pikkujoulujen muuttuneen perhepäiväksi, oletusarvona oli, että popcornia saavat rouskuttaa myös uusperheellisten ex-vaimojen ottolasten velipuolet. Muttei yhtään ystävää.
Minä ja monet muut saavat loppuvuodesta kasan kekkerikutsuja punaisen nenän juhliin. Useimmiten kutsuissa lukee avec. Yleisesti hyväksytyllä sosiaalisten suhteiden kielellä se merkitsee vakavalla ja vakaalla pohjalla olevaa eri sukuelimet omaavaa perheenjäsentä. Mainitsematta jää, että saat tuoda pippaloihin läheisen, joka voi olla itsellesi läheisempi kuin vessanjakajasi.
Jokainen perhe on yksilöiden summasummarum, jossa yhteiseen joulusäkkiin saadaan mahtumaan enemmän lahjoja kuin kukaan yksittäin sinne saisi kerättyä. Perheen jäsenet ovat toisilleen sikatärkeitä, ja käyttäytyvät ulkopuolisia kohtaan kuin villisiat puolustaessaan omiaan.
Itse koen läheisiksi ihmiset, jotka tuovat elämääni henkisiä lahjoja, ja joita en halua menettää. Näiden henkisten henkilöiden mielipide on minulle merkityksellistä. Heidän kanssaan jaan ilon uusista korkkareista tai tirautan kollektiivisia tippoja, kun terotuomoteemutomithomas tai timo pettää, jättää tai ei vaan pelitä. Suurperheeni kesken saan ilmaista tunteita, friikata, draamailla, empatisoida ja sympatoisoida ilman, että saan jouluna risuja ruusujen sijasta. Heiltä löytyy joulupyhien tueksi myös lahjasanakirja minä-muumaailma-minä, jonka arvokkaan tietokannan avulla voimme selvittää kaikki perheen (suhde)ongelmat.
Perhe on meidän oma tiimi, joka puhaltaa yhteen glögilasiin, ja jossa jokaisella on oma arvokas roolinsa hippaloijasta hillitsijään. Perheelle annetaan laatuaikaa ja sen yhteisiin asioihin, menoihin ja yhtaikaisiin tuloihin sitoudutaan. Siitä on myös mahdollisuus irrottautua, jos oma kypsyysaste tulee täyteen. Kukaan ei vaadi mitään, mutta oletusarvona on, että läheiset tunteet pitävät perheen koossa. Kellekään ei käännetä selkää, eikä ketään keikauteta rekiretkikuorosta pois, vaikkei pysyisikään aavemariian nuotissa (en osaa laulaa, siksi huudan). Kukaan ei vaadi itselleen enempää kuin pukilla on annettavaa. Perheen kesken ollaan reiluja ja rehtejä, mutta voidaan riidelläkin joulukinkun ympärillä punssin rohkaisemana, jos tarve vaatii. Ja silti nähdään dagen-after aamu-, siis iltapäiväbrunssilla.
Itseni ympärillä pyörii valtava määrä elämänrikasta ja erittäin rakasta läheistä, joita kutsun perheeni jäseniksi. Suurperheeseeni kuuluu pitkäsäärisiä vaaleaverikköjä, karvaisia miehen jalkoja, tummia ja tulipunaisia kaunottaria sekä verenperinnön mukana tulleita merkityksellisiä ihmisiä. Jokainen syystä sisäpiiriini sallittu on tupsahtanut elämääni tarkoituksella. He ovat taluttaneet citysinkun läpi sinkkuuden alkuhämmästelyn, tukeneet tosihädässä, avanneet elämääni sekä auttaneet ajatuksiani vahvistamalla, kyseenalaistamalla ja kritisoimalla omia onnellisuuksiani ja onnettomuuksiani.
En siis ehkä ole onnellinen kahden lapsen äiti menossa firman joululeffaan, vaan täysonnellinen ainakin kahdentoista läheisen omaava yksilö, jolle perhe on kaikki kaikessa. Ollaan siis lähekkäin tänäkin pikkujouluna, ilman perheleffaa.
Miss K
Poiminta ilmoitustaululta: Pikkujoulut peruttu. Tulkaa kaikki osallistumaan joulun skidileffanäytökseen. Ota perheesi mukaan! Yritys Y yritti tuottaa iloa kaikille työntekijöilleen, muttei onnistunut venyttämään ystäväni naamaa jouluiseen virnistykseen. Rivienvälisanoma kun oli: Sinkut voivat kiertää kuusta yksin, ainoastaan glögilasista lämpöä hakien. Kuka saa sanoa ketä pitää perheenään?
Ystävieni ympärillä pyörii valtava määrä läheisiä. Äitsylöitä, faijoja, karvaisia avokkeja, kissoja ja miehekkeitä, kultaisia koiria, snadeja ihmisiä, sydänystäviä, serkkuja ja sisaruksia. Rakkaus ei lopu kesken kenenkään läheisen kohdalla. Siksi perheympyrän vetäminen on yhtä vaivalloista kuin miettiä mitkä kengät ovat ne kaikkeest rakkaammat.
Ympäröivä sosiaalinen muurahaiskeko määrää usein ötökkäperheen rajat, joiden sisällä käytetään perhe-nimitystä. Pesäpoppooseen hyväksytään virallisesti vain vanhemmat ja pienet vikisijät. Kun ystävälleni ilmoitettiin pikkujoulujen muuttuneen perhepäiväksi, oletusarvona oli, että popcornia saavat rouskuttaa myös uusperheellisten ex-vaimojen ottolasten velipuolet. Muttei yhtään ystävää.
Minä ja monet muut saavat loppuvuodesta kasan kekkerikutsuja punaisen nenän juhliin. Useimmiten kutsuissa lukee avec. Yleisesti hyväksytyllä sosiaalisten suhteiden kielellä se merkitsee vakavalla ja vakaalla pohjalla olevaa eri sukuelimet omaavaa perheenjäsentä. Mainitsematta jää, että saat tuoda pippaloihin läheisen, joka voi olla itsellesi läheisempi kuin vessanjakajasi.
Jokainen perhe on yksilöiden summasummarum, jossa yhteiseen joulusäkkiin saadaan mahtumaan enemmän lahjoja kuin kukaan yksittäin sinne saisi kerättyä. Perheen jäsenet ovat toisilleen sikatärkeitä, ja käyttäytyvät ulkopuolisia kohtaan kuin villisiat puolustaessaan omiaan.
Itse koen läheisiksi ihmiset, jotka tuovat elämääni henkisiä lahjoja, ja joita en halua menettää. Näiden henkisten henkilöiden mielipide on minulle merkityksellistä. Heidän kanssaan jaan ilon uusista korkkareista tai tirautan kollektiivisia tippoja, kun terotuomoteemutomithomas tai timo pettää, jättää tai ei vaan pelitä. Suurperheeni kesken saan ilmaista tunteita, friikata, draamailla, empatisoida ja sympatoisoida ilman, että saan jouluna risuja ruusujen sijasta. Heiltä löytyy joulupyhien tueksi myös lahjasanakirja minä-muumaailma-minä, jonka arvokkaan tietokannan avulla voimme selvittää kaikki perheen (suhde)ongelmat.
Perhe on meidän oma tiimi, joka puhaltaa yhteen glögilasiin, ja jossa jokaisella on oma arvokas roolinsa hippaloijasta hillitsijään. Perheelle annetaan laatuaikaa ja sen yhteisiin asioihin, menoihin ja yhtaikaisiin tuloihin sitoudutaan. Siitä on myös mahdollisuus irrottautua, jos oma kypsyysaste tulee täyteen. Kukaan ei vaadi mitään, mutta oletusarvona on, että läheiset tunteet pitävät perheen koossa. Kellekään ei käännetä selkää, eikä ketään keikauteta rekiretkikuorosta pois, vaikkei pysyisikään aavemariian nuotissa (en osaa laulaa, siksi huudan). Kukaan ei vaadi itselleen enempää kuin pukilla on annettavaa. Perheen kesken ollaan reiluja ja rehtejä, mutta voidaan riidelläkin joulukinkun ympärillä punssin rohkaisemana, jos tarve vaatii. Ja silti nähdään dagen-after aamu-, siis iltapäiväbrunssilla.
Itseni ympärillä pyörii valtava määrä elämänrikasta ja erittäin rakasta läheistä, joita kutsun perheeni jäseniksi. Suurperheeseeni kuuluu pitkäsäärisiä vaaleaverikköjä, karvaisia miehen jalkoja, tummia ja tulipunaisia kaunottaria sekä verenperinnön mukana tulleita merkityksellisiä ihmisiä. Jokainen syystä sisäpiiriini sallittu on tupsahtanut elämääni tarkoituksella. He ovat taluttaneet citysinkun läpi sinkkuuden alkuhämmästelyn, tukeneet tosihädässä, avanneet elämääni sekä auttaneet ajatuksiani vahvistamalla, kyseenalaistamalla ja kritisoimalla omia onnellisuuksiani ja onnettomuuksiani.
En siis ehkä ole onnellinen kahden lapsen äiti menossa firman joululeffaan, vaan täysonnellinen ainakin kahdentoista läheisen omaava yksilö, jolle perhe on kaikki kaikessa. Ollaan siis lähekkäin tänäkin pikkujouluna, ilman perheleffaa.
Miss K
Sitoutumiskammokummitus
08.2008
Monet innostuu sidontaleikeistä, mutta kun sitoutuminen otetaan puheisiin, moni sitoo pikaisesti juoksulenkkarit jalkaan, vaikka edellisestä lenkistä olisi aikaa 15 vuotta. Mikä selättää pelon?
Sinkkuelämä on helppoa. Päätät yksin, koska otat juoksukengät kaapista, sidot solmut yhteen, juokset niin pitkään kuin polvesi kestää ja hoidat sitten omat kenkäsi takaisin täyteen kenkäkaappiin. Mutta kun joku toinen astuu lenkkipolulle, alkaa tuskanhikeä pukata Etolan ämpärimyyntikäyriä nostavaan tyyliin. Silloin moni juoksee ainoastaan karkuun.
Kun kumppanin sormikasta ei uskalla pujottaa oman hanskansa ympärille cityssä, koska joku serkun-tutun-kaima voi nähdä, on kyseessä fobia nimeltä sitoutumispelko. Lievimmillään taudinmuoto tulee esiin hengästymisenä ja ahdistuksena, kun päiväkohtaiseen sanastoon otetaan mukaan seurustelu-termi.
Sinkkustatuksella varustettu koristeltu komistus on iltamarkkinoilla usein kuin hunajapurkki, jonka piiri-pieni-pyörässä pörrääjät pyörivät. ”Toimii kuin magneetti, mutta saman tien kun joku pääsee liian lähelle (johon riittää joskus kosketusetäisyys), hän lyö liinat kiinni.” , kuulin eräältä tuttavaltani, kun hämmentyneenä kyselin, miksei yhteinen hikilenkki herran kanssa onnistu. Pilettäjät pelkäävät pirusti sielujen likistystä ja siksi pyörittelevät puhelinmuistin loppuun partnereita. Ketään ei tarvitse päästää likietäisyydelle, eikä sitä kovalla lenkillä ehdi edes kehenkään kiinnittää huomiota.
Voin rehellisesti itse todeta olevani anonyymit-ansakammoiset-kerhon jäsen. Enkä ole ainoa AA-apua tarvitseva. Monella on kova hinku ja vinku rutistaa toinen ruttuun, mutta kun pitäisi sielujen antaa löytää yhteinen leposyke, juoksuradan esteet ovat huikeuksissa. ”Mäkään en kyllä pystyis luottamaan, koska tuntuu siltä, et heti kun kiinnostus iskee, niin sit kaikki menee päin puuta.”, tilitti läheiseni. Karmako meihin iskee höystettynä Murphyn lailla ja salamaniskulla, jonka kautta ei syty salamarakkaus, vaan sähkölataus, joka pitää kaiken kunnollisen sähköaidan ulkopuolella.
Sitoutumiskammoinen elää monesti hurmiosta hurmioon. Etsii rakastumisen huumaa, sitä tunnetta kuumaa, muttei panosta suhteen eteen yhtään tuumaa. Eräs kammokas eränkävijä etsi kumppania kolmen kihlauksen, yhden lapsen ja kahden avioliiton kautta. Kukaan ei kelvannut, vaan aina tuli esteitä, kumpareita ja kuoppia tiellä vastaan. Milloin kiukuteltiin koirien viemästä huomiosta, milloin lellittiin lasta liikaa. Ehkä tämä rakastumisriippuvainen odotti jatkuvasti parempaa pivoon, mutta ulkopuolelta näytti, että heiska juoksi karkuun aikamoisia täyspakkausheiloja.
Itse voin luetella kammolähteiksi muutaman miehekkeen mustasta kirjastani, joita voin tökätä Ms. Syyttäjän hattu päässä. Silti peili on ainoa, jota voin todella syyttää. ” Kun pelkää sitoutumista, pelkää epäonnistumista.”, valisti minua viisaampi. Lisäisin listaan vielä hylkäämisen pelon, tunnejärkytysten välttelyn ja epävarmuuden kestämättömyyden. Ehkä selityksenä kävisi myös: ”En ole valmis sitoutumaan sinuun.”, ajatellen, että johonkin toiseen ja sopivampaan kyllä.
On niin helppo juosta lenkkiä läpi kohtaamatta todellista maratonin maalilinjaa ja sen tuottamaa tunnehässäkkää koskaan. Siksi moni maija tai mikko mallikas rakentaa pinnan kovaksi ja itsekkääksi. Itsetunnon ilmanpainemittari näyttää isoja lukuja, mutta surullistahan se on, sillä pinnan alta voi pilkistää se lempeä lepertelijä, joka liikauttaa parin yhteiselle juoksulenkille.
Eipä sitä voi tietää, ennenkuin suhteeseen hyppää, mitä siitä seuraa. Pelottaahan se pirusti, mutta kun muuta tapaa ei tunnu olevan. Hylkäämisen pelko on vain itse voitettava, tai ainakin sopeuduttava siihen. Ja kun sanoo ääneen pelkonsa, se ei usein olekaan niin iso mörrimöykky, kammo tai kummitus.
Osa käyttää silti sitoutumispelkoa tekosyynä. Tällöin toisen osapuolen kandee tehdä valinta, kuten eräs ystäväni totesi ”Jälkeenpäin oon tyytyväinen, että laitoin hanskat tiskiin, koska ei semmosta säikkyä vaan jaksa.” Niinpä, jos miekkonen ei pysty sitoutumaan edes seurusteluun, mitä siitä tulisi, kun arjessa joutuisi kohtaamaan pitkiäkin vastamäkiä.
”Ketäpä tässä ei pelottais, mutta täytyyhän ihmisen elää!”, oli selkeäsanainen neuvo ystävältäni. Turha jäädä odottelemaan. ”Täysillä, kun sen aika on.”, sanoi ihqu ystäväni, joka aikoinaan juoksenteli vain karkuun, mutta juoksee nyt onnellisena miekkosen kanssa. Ehkä niissä sidontaleikeissä on jotain järkeä…
Miss K
Monet innostuu sidontaleikeistä, mutta kun sitoutuminen otetaan puheisiin, moni sitoo pikaisesti juoksulenkkarit jalkaan, vaikka edellisestä lenkistä olisi aikaa 15 vuotta. Mikä selättää pelon?
Sinkkuelämä on helppoa. Päätät yksin, koska otat juoksukengät kaapista, sidot solmut yhteen, juokset niin pitkään kuin polvesi kestää ja hoidat sitten omat kenkäsi takaisin täyteen kenkäkaappiin. Mutta kun joku toinen astuu lenkkipolulle, alkaa tuskanhikeä pukata Etolan ämpärimyyntikäyriä nostavaan tyyliin. Silloin moni juoksee ainoastaan karkuun.
Kun kumppanin sormikasta ei uskalla pujottaa oman hanskansa ympärille cityssä, koska joku serkun-tutun-kaima voi nähdä, on kyseessä fobia nimeltä sitoutumispelko. Lievimmillään taudinmuoto tulee esiin hengästymisenä ja ahdistuksena, kun päiväkohtaiseen sanastoon otetaan mukaan seurustelu-termi.
Sinkkustatuksella varustettu koristeltu komistus on iltamarkkinoilla usein kuin hunajapurkki, jonka piiri-pieni-pyörässä pörrääjät pyörivät. ”Toimii kuin magneetti, mutta saman tien kun joku pääsee liian lähelle (johon riittää joskus kosketusetäisyys), hän lyö liinat kiinni.” , kuulin eräältä tuttavaltani, kun hämmentyneenä kyselin, miksei yhteinen hikilenkki herran kanssa onnistu. Pilettäjät pelkäävät pirusti sielujen likistystä ja siksi pyörittelevät puhelinmuistin loppuun partnereita. Ketään ei tarvitse päästää likietäisyydelle, eikä sitä kovalla lenkillä ehdi edes kehenkään kiinnittää huomiota.
Voin rehellisesti itse todeta olevani anonyymit-ansakammoiset-kerhon jäsen. Enkä ole ainoa AA-apua tarvitseva. Monella on kova hinku ja vinku rutistaa toinen ruttuun, mutta kun pitäisi sielujen antaa löytää yhteinen leposyke, juoksuradan esteet ovat huikeuksissa. ”Mäkään en kyllä pystyis luottamaan, koska tuntuu siltä, et heti kun kiinnostus iskee, niin sit kaikki menee päin puuta.”, tilitti läheiseni. Karmako meihin iskee höystettynä Murphyn lailla ja salamaniskulla, jonka kautta ei syty salamarakkaus, vaan sähkölataus, joka pitää kaiken kunnollisen sähköaidan ulkopuolella.
Sitoutumiskammoinen elää monesti hurmiosta hurmioon. Etsii rakastumisen huumaa, sitä tunnetta kuumaa, muttei panosta suhteen eteen yhtään tuumaa. Eräs kammokas eränkävijä etsi kumppania kolmen kihlauksen, yhden lapsen ja kahden avioliiton kautta. Kukaan ei kelvannut, vaan aina tuli esteitä, kumpareita ja kuoppia tiellä vastaan. Milloin kiukuteltiin koirien viemästä huomiosta, milloin lellittiin lasta liikaa. Ehkä tämä rakastumisriippuvainen odotti jatkuvasti parempaa pivoon, mutta ulkopuolelta näytti, että heiska juoksi karkuun aikamoisia täyspakkausheiloja.
Itse voin luetella kammolähteiksi muutaman miehekkeen mustasta kirjastani, joita voin tökätä Ms. Syyttäjän hattu päässä. Silti peili on ainoa, jota voin todella syyttää. ” Kun pelkää sitoutumista, pelkää epäonnistumista.”, valisti minua viisaampi. Lisäisin listaan vielä hylkäämisen pelon, tunnejärkytysten välttelyn ja epävarmuuden kestämättömyyden. Ehkä selityksenä kävisi myös: ”En ole valmis sitoutumaan sinuun.”, ajatellen, että johonkin toiseen ja sopivampaan kyllä.
On niin helppo juosta lenkkiä läpi kohtaamatta todellista maratonin maalilinjaa ja sen tuottamaa tunnehässäkkää koskaan. Siksi moni maija tai mikko mallikas rakentaa pinnan kovaksi ja itsekkääksi. Itsetunnon ilmanpainemittari näyttää isoja lukuja, mutta surullistahan se on, sillä pinnan alta voi pilkistää se lempeä lepertelijä, joka liikauttaa parin yhteiselle juoksulenkille.
Eipä sitä voi tietää, ennenkuin suhteeseen hyppää, mitä siitä seuraa. Pelottaahan se pirusti, mutta kun muuta tapaa ei tunnu olevan. Hylkäämisen pelko on vain itse voitettava, tai ainakin sopeuduttava siihen. Ja kun sanoo ääneen pelkonsa, se ei usein olekaan niin iso mörrimöykky, kammo tai kummitus.
Osa käyttää silti sitoutumispelkoa tekosyynä. Tällöin toisen osapuolen kandee tehdä valinta, kuten eräs ystäväni totesi ”Jälkeenpäin oon tyytyväinen, että laitoin hanskat tiskiin, koska ei semmosta säikkyä vaan jaksa.” Niinpä, jos miekkonen ei pysty sitoutumaan edes seurusteluun, mitä siitä tulisi, kun arjessa joutuisi kohtaamaan pitkiäkin vastamäkiä.
”Ketäpä tässä ei pelottais, mutta täytyyhän ihmisen elää!”, oli selkeäsanainen neuvo ystävältäni. Turha jäädä odottelemaan. ”Täysillä, kun sen aika on.”, sanoi ihqu ystäväni, joka aikoinaan juoksenteli vain karkuun, mutta juoksee nyt onnellisena miekkosen kanssa. Ehkä niissä sidontaleikeissä on jotain järkeä…
Miss K
Rakkauden rakennuskauhat
09.07.2008
Parisuhde on gourmet-ateria, joka rakentuu korillisesta neuvoja, ohjeita ja vihjeitä, joihin jokainen lisää mausteita oman suun ja suutelotyylin mukaisesti.
Luottamuksen rakentaminen parisuhdesopassa on herkkää ja hidasta. Siskoni totesi, että toisen keittotaidot pitää noteerata ja itse pitää saada piirakanteosta kiitosta. Silloin molemmat ovat kartalla siitä, missä keittokirjan sivulla mennään.
Vanha viisaus sanoo: Haista juustoa usein, niin tiedät, milloin se alkaa vanheta. Lähtiessäni edellisestä suhteesta exäni silitteli kaulaliinaani ja sanoi: ”Tää duftaa hyvältä”. ”Minulta”, vastasin ja mietin, miksei mies ollut tajunnut aiemmin haistella vierellään pilaantumattomana, koroissaan kauniisti seissyttä naistaan.
Parisuhteessa ei pitäisi pihdata hellyyttä ja läheisyyttä. Hiukka/huikka yli omien tarpeiden on sopiva määrä annostella toiselle tunteita. Kun yhteistä yrttitarhaa kasvatetaan, kaipaa se molempien huomioimista ja avointa välittämistä. Vaatii rohkeutta paljastaa tunteensa. ”Mä diggaan susta” voi olla hyvinkin syvällinen rakkaudentunnustus, mutta tunteen todellisen luonteen näkee sanojen sisällyttämissä teoissa.
Toisen tunteita ei saa koskaan heittää nurkkaan, kuten edellissesongin kärkikorkkareita. Itse tunnustin kerran, miten olen rakastumassa toiseen ja miten se pelotti. Kommentiksi sain tokaisun: ”Syytä onkin”. Jos toinen ei ole kykenevä, halukas tai osaava ottamaan sydämen sykettäsi vastaan, heivaa hänet tiskirättiosastolle.
Keskinäisen kunnioituksen loppu onkin lopun alkua. Tunteiden pahoinpitely on parisuhteessa kielletty. ”Puhutaan tästä”, pyysin kerran, kun koitin selvittää epämääräistä suhdeoleilua. ”Älä lässytä”, sain takaisintokaisuksi. Ystäväni kommentoi jälkeenpäin: ”Noin ihana nainen ansaitsee paljon enemmän onnellisuuden tunteita.”, jolloin tunnustin itselleni, ettei mies ollut valmis yhteisiin keittiöhommiin kanssani.
Vaikka itse tarjoilisi gourmeeta pöytään, ei toiselta saa silti vaatia Michelin-aterioita. Kerro, kerro kuvastin, ken on suhdemaassa sopeutuvin. Eli ensin vilkaisu peiliin, muutokset omaan päähän ja sitten makustellaan tilannetta uudelleen. Vaadi siis paljon itseltäsi, mutta älä liikaa. Koskaan ei saa kadottaa itseään tai makuaan, vaan pitää kiinni niistä yrteistä, jotka ovat sinulle tärkeitä. Vaikka sopeutuminen on somaa, älä vielä koko lomaa kotosalla toisen mieliksi, jos itse haluat pakata korkkarit Tansaniaan vievään rinkkaan.
Eräs läheiseni sanoi, ettei tajua kotitoveriaan, mutta yrittää kovasti. Viisaus kai piileekin siinä, että molemmat kokkikolmoset pyrkivät ymmärtämään toista, kyselemään ja kuuntelemaan. Hänen mukaansa valmiita vastauksia ei juuri koskaan löydetä, mutta usein riittää että tulee kuulluksi.
Miss K
Parisuhde on gourmet-ateria, joka rakentuu korillisesta neuvoja, ohjeita ja vihjeitä, joihin jokainen lisää mausteita oman suun ja suutelotyylin mukaisesti.
Luottamuksen rakentaminen parisuhdesopassa on herkkää ja hidasta. Siskoni totesi, että toisen keittotaidot pitää noteerata ja itse pitää saada piirakanteosta kiitosta. Silloin molemmat ovat kartalla siitä, missä keittokirjan sivulla mennään.
Vanha viisaus sanoo: Haista juustoa usein, niin tiedät, milloin se alkaa vanheta. Lähtiessäni edellisestä suhteesta exäni silitteli kaulaliinaani ja sanoi: ”Tää duftaa hyvältä”. ”Minulta”, vastasin ja mietin, miksei mies ollut tajunnut aiemmin haistella vierellään pilaantumattomana, koroissaan kauniisti seissyttä naistaan.
Parisuhteessa ei pitäisi pihdata hellyyttä ja läheisyyttä. Hiukka/huikka yli omien tarpeiden on sopiva määrä annostella toiselle tunteita. Kun yhteistä yrttitarhaa kasvatetaan, kaipaa se molempien huomioimista ja avointa välittämistä. Vaatii rohkeutta paljastaa tunteensa. ”Mä diggaan susta” voi olla hyvinkin syvällinen rakkaudentunnustus, mutta tunteen todellisen luonteen näkee sanojen sisällyttämissä teoissa.
Toisen tunteita ei saa koskaan heittää nurkkaan, kuten edellissesongin kärkikorkkareita. Itse tunnustin kerran, miten olen rakastumassa toiseen ja miten se pelotti. Kommentiksi sain tokaisun: ”Syytä onkin”. Jos toinen ei ole kykenevä, halukas tai osaava ottamaan sydämen sykettäsi vastaan, heivaa hänet tiskirättiosastolle.
Keskinäisen kunnioituksen loppu onkin lopun alkua. Tunteiden pahoinpitely on parisuhteessa kielletty. ”Puhutaan tästä”, pyysin kerran, kun koitin selvittää epämääräistä suhdeoleilua. ”Älä lässytä”, sain takaisintokaisuksi. Ystäväni kommentoi jälkeenpäin: ”Noin ihana nainen ansaitsee paljon enemmän onnellisuuden tunteita.”, jolloin tunnustin itselleni, ettei mies ollut valmis yhteisiin keittiöhommiin kanssani.
Vaikka itse tarjoilisi gourmeeta pöytään, ei toiselta saa silti vaatia Michelin-aterioita. Kerro, kerro kuvastin, ken on suhdemaassa sopeutuvin. Eli ensin vilkaisu peiliin, muutokset omaan päähän ja sitten makustellaan tilannetta uudelleen. Vaadi siis paljon itseltäsi, mutta älä liikaa. Koskaan ei saa kadottaa itseään tai makuaan, vaan pitää kiinni niistä yrteistä, jotka ovat sinulle tärkeitä. Vaikka sopeutuminen on somaa, älä vielä koko lomaa kotosalla toisen mieliksi, jos itse haluat pakata korkkarit Tansaniaan vievään rinkkaan.
Eräs läheiseni sanoi, ettei tajua kotitoveriaan, mutta yrittää kovasti. Viisaus kai piileekin siinä, että molemmat kokkikolmoset pyrkivät ymmärtämään toista, kyselemään ja kuuntelemaan. Hänen mukaansa valmiita vastauksia ei juuri koskaan löydetä, mutta usein riittää että tulee kuulluksi.
Miss K
Rakkauden rakennuskauhat
09.07.2008
Parisuhde on gourmet-ateria, joka rakentuu korillisesta neuvoja, ohjeita ja vihjeitä, joihin jokainen lisää mausteita oman suun ja suutelotyylin mukaisesti.
Luottamuksen rakentaminen parisuhdesopassa on herkkää ja hidasta. Siskoni totesi, että toisen keittotaidot pitää noteerata ja itse pitää saada piirakanteosta kiitosta. Silloin molemmat ovat kartalla siitä, missä keittokirjan sivulla mennään.
Vanha viisaus sanoo: Haista juustoa usein, niin tiedät, milloin se alkaa vanheta. Lähtiessäni edellisestä suhteesta exäni silitteli kaulaliinaani ja sanoi: ”Tää duftaa hyvältä”. ”Minulta”, vastasin ja mietin, miksei mies ollut tajunnut aiemmin haistella vierellään pilaantumattomana, koroissaan kauniisti seissyttä naistaan.
Parisuhteessa ei pitäisi pihdata hellyyttä ja läheisyyttä. Hiukka/huikka yli omien tarpeiden on sopiva määrä annostella toiselle tunteita. Kun yhteistä yrttitarhaa kasvatetaan, kaipaa se molempien huomioimista ja avointa välittämistä. Vaatii rohkeutta paljastaa tunteensa. ”Mä diggaan susta” voi olla hyvinkin syvällinen rakkaudentunnustus, mutta tunteen todellisen luonteen näkee sanojen sisällyttämissä teoissa.
Toisen tunteita ei saa koskaan heittää nurkkaan, kuten edellissesongin kärkikorkkareita. Itse tunnustin kerran, miten olen rakastumassa toiseen ja miten se pelotti. Kommentiksi sain tokaisun: ”Syytä onkin”. Jos toinen ei ole kykenevä, halukas tai osaava ottamaan sydämen sykettäsi vastaan, heivaa hänet tiskirättiosastolle.
Keskinäisen kunnioituksen loppu onkin lopun alkua. Tunteiden pahoinpitely on parisuhteessa kielletty. ”Puhutaan tästä”, pyysin kerran, kun koitin selvittää epämääräistä suhdeoleilua. ”Älä lässytä”, sain takaisintokaisuksi. Ystäväni kommentoi jälkeenpäin: ”Noin ihana nainen ansaitsee paljon enemmän onnellisuuden tunteita.”, jolloin tunnustin itselleni, ettei mies ollut valmis yhteisiin keittiöhommiin kanssani.
Vaikka itse tarjoilisi gourmeeta pöytään, ei toiselta saa silti vaatia Michelin-aterioita. Kerro, kerro kuvastin, ken on suhdemaassa sopeutuvin. Eli ensin vilkaisu peiliin, muutokset omaan päähän ja sitten makustellaan tilannetta uudelleen. Vaadi siis paljon itseltäsi, mutta älä liikaa. Koskaan ei saa kadottaa itseään tai makuaan, vaan pitää kiinni niistä yrteistä, jotka ovat sinulle tärkeitä. Vaikka sopeutuminen on somaa, älä vielä koko lomaa kotosalla toisen mieliksi, jos itse haluat pakata korkkarit Tansaniaan vievään rinkkaan.
Eräs läheiseni sanoi, ettei tajua kotitoveriaan, mutta yrittää kovasti. Viisaus kai piileekin siinä, että molemmat kokkikolmoset pyrkivät ymmärtämään toista, kyselemään ja kuuntelemaan. Hänen mukaansa valmiita vastauksia ei juuri koskaan löydetä, mutta usein riittää että tulee kuulluksi.
Miss K
Parisuhde on gourmet-ateria, joka rakentuu korillisesta neuvoja, ohjeita ja vihjeitä, joihin jokainen lisää mausteita oman suun ja suutelotyylin mukaisesti.
Luottamuksen rakentaminen parisuhdesopassa on herkkää ja hidasta. Siskoni totesi, että toisen keittotaidot pitää noteerata ja itse pitää saada piirakanteosta kiitosta. Silloin molemmat ovat kartalla siitä, missä keittokirjan sivulla mennään.
Vanha viisaus sanoo: Haista juustoa usein, niin tiedät, milloin se alkaa vanheta. Lähtiessäni edellisestä suhteesta exäni silitteli kaulaliinaani ja sanoi: ”Tää duftaa hyvältä”. ”Minulta”, vastasin ja mietin, miksei mies ollut tajunnut aiemmin haistella vierellään pilaantumattomana, koroissaan kauniisti seissyttä naistaan.
Parisuhteessa ei pitäisi pihdata hellyyttä ja läheisyyttä. Hiukka/huikka yli omien tarpeiden on sopiva määrä annostella toiselle tunteita. Kun yhteistä yrttitarhaa kasvatetaan, kaipaa se molempien huomioimista ja avointa välittämistä. Vaatii rohkeutta paljastaa tunteensa. ”Mä diggaan susta” voi olla hyvinkin syvällinen rakkaudentunnustus, mutta tunteen todellisen luonteen näkee sanojen sisällyttämissä teoissa.
Toisen tunteita ei saa koskaan heittää nurkkaan, kuten edellissesongin kärkikorkkareita. Itse tunnustin kerran, miten olen rakastumassa toiseen ja miten se pelotti. Kommentiksi sain tokaisun: ”Syytä onkin”. Jos toinen ei ole kykenevä, halukas tai osaava ottamaan sydämen sykettäsi vastaan, heivaa hänet tiskirättiosastolle.
Keskinäisen kunnioituksen loppu onkin lopun alkua. Tunteiden pahoinpitely on parisuhteessa kielletty. ”Puhutaan tästä”, pyysin kerran, kun koitin selvittää epämääräistä suhdeoleilua. ”Älä lässytä”, sain takaisintokaisuksi. Ystäväni kommentoi jälkeenpäin: ”Noin ihana nainen ansaitsee paljon enemmän onnellisuuden tunteita.”, jolloin tunnustin itselleni, ettei mies ollut valmis yhteisiin keittiöhommiin kanssani.
Vaikka itse tarjoilisi gourmeeta pöytään, ei toiselta saa silti vaatia Michelin-aterioita. Kerro, kerro kuvastin, ken on suhdemaassa sopeutuvin. Eli ensin vilkaisu peiliin, muutokset omaan päähän ja sitten makustellaan tilannetta uudelleen. Vaadi siis paljon itseltäsi, mutta älä liikaa. Koskaan ei saa kadottaa itseään tai makuaan, vaan pitää kiinni niistä yrteistä, jotka ovat sinulle tärkeitä. Vaikka sopeutuminen on somaa, älä vielä koko lomaa kotosalla toisen mieliksi, jos itse haluat pakata korkkarit Tansaniaan vievään rinkkaan.
Eräs läheiseni sanoi, ettei tajua kotitoveriaan, mutta yrittää kovasti. Viisaus kai piileekin siinä, että molemmat kokkikolmoset pyrkivät ymmärtämään toista, kyselemään ja kuuntelemaan. Hänen mukaansa valmiita vastauksia ei juuri koskaan löydetä, mutta usein riittää että tulee kuulluksi.
Miss K
Deittailu, treffailu, hengailu vai seurustelu?
10.4.2008
Exä totesi kerran romanttisesti: ”Ja mehän tehdään sitten avioehto”. Deittailun aloittamisesta oli muutama viikko. Ihme, etten jäänyt kerryttämään yhteistä eläkekassaa.
Jokainen ihmissuhde alkaa huterissa tunnelmissa, varsinkin jos on kyse varhaisesta sunnuntaiaamubrunssista korkeissa koroissa. Epävarmuuden sietokyvyn pitää olla jonkinmoinen, jotta pääsee yli alkukankeuksista vaiheeseen, jossa kankeus on plussaa. Tämä citysinkku noudattaa epävarmuuden kiertokykyä eli välttää turhaa spennaamista. Jos ei ole rento olo toisen kanssa, kannattaa kiepsauttaa korot kohti kotia, jossa voi ottaa rennommin.
Mikään ei ole suhteen alussa niin sikavarmaa kuin epävarma. Tuttavani totesi, ettei osaa seurustella kuin 24/7 varsinkin suhdeportaan alkurappusilla. Deittailun tarkoitus on avata toisen kansi ja kurkistaa, onko rasiassa mitään yhtä kiinnostavaa kuin uudet kevätkengät. Jos toinen aiheuttaa sekä hymykuoppia että sisäistä värinää, sitä on luonnollista haluta lisää. Ei silloin hikoilla salilla kaikkia iltoja tai kykitä kekkereissä, joihin aveceilta on pääsy kielletty.
Pokkaa monella on kuitenkin olla liian tykö. Kolmannella deittikerralla ei kannata kysyä onko tää vakavaa, kuten erään ystäväni seuraneiti. Deitti alkoi peräämään totuutta, mikä sai ystäväni perääntymään koko suhteesta. Toisaalta jos kolmen kuunkierron päästä ei ole selvää haluaako tämän seuralaisen kanssa tuijottaa täysikuuta, ei kannata jäädä tutkimaan kuinka kovaa tekoa yhteinen kuuraketti onkaan. Tähdenlentoja jokainen kokee ohimennen, mutta kiinteää tähteä on mukavampi tuijottaa kaksin kuin yksipuolisesti.
Ei kai sitä missään kuuluteta, koska suhteen vakavuusaste on ylitetty. Kai sitä pitää vain luottaa omiin energiavirtoihin ja fiilistellä onko tässä lahdelmassa hyvä uiskennella pidempään vai antaa virran taas viedä. Sen verran kannattaa itseään kunnioittaa, ettei pelkästään hengaile, sillä ystäville annettu laatuaika on paljon tärkeämpää kuin puolittainen parisuhde. Ja mistä sitä tietää keneen komistukseen törmäisi hengailun sijaan kekkuloidessaan keväthangilla, vaikkapa rennosti korkkareiden sijaan monot jalassa.
Miss K
Exä totesi kerran romanttisesti: ”Ja mehän tehdään sitten avioehto”. Deittailun aloittamisesta oli muutama viikko. Ihme, etten jäänyt kerryttämään yhteistä eläkekassaa.
Jokainen ihmissuhde alkaa huterissa tunnelmissa, varsinkin jos on kyse varhaisesta sunnuntaiaamubrunssista korkeissa koroissa. Epävarmuuden sietokyvyn pitää olla jonkinmoinen, jotta pääsee yli alkukankeuksista vaiheeseen, jossa kankeus on plussaa. Tämä citysinkku noudattaa epävarmuuden kiertokykyä eli välttää turhaa spennaamista. Jos ei ole rento olo toisen kanssa, kannattaa kiepsauttaa korot kohti kotia, jossa voi ottaa rennommin.
Mikään ei ole suhteen alussa niin sikavarmaa kuin epävarma. Tuttavani totesi, ettei osaa seurustella kuin 24/7 varsinkin suhdeportaan alkurappusilla. Deittailun tarkoitus on avata toisen kansi ja kurkistaa, onko rasiassa mitään yhtä kiinnostavaa kuin uudet kevätkengät. Jos toinen aiheuttaa sekä hymykuoppia että sisäistä värinää, sitä on luonnollista haluta lisää. Ei silloin hikoilla salilla kaikkia iltoja tai kykitä kekkereissä, joihin aveceilta on pääsy kielletty.
Pokkaa monella on kuitenkin olla liian tykö. Kolmannella deittikerralla ei kannata kysyä onko tää vakavaa, kuten erään ystäväni seuraneiti. Deitti alkoi peräämään totuutta, mikä sai ystäväni perääntymään koko suhteesta. Toisaalta jos kolmen kuunkierron päästä ei ole selvää haluaako tämän seuralaisen kanssa tuijottaa täysikuuta, ei kannata jäädä tutkimaan kuinka kovaa tekoa yhteinen kuuraketti onkaan. Tähdenlentoja jokainen kokee ohimennen, mutta kiinteää tähteä on mukavampi tuijottaa kaksin kuin yksipuolisesti.
Ei kai sitä missään kuuluteta, koska suhteen vakavuusaste on ylitetty. Kai sitä pitää vain luottaa omiin energiavirtoihin ja fiilistellä onko tässä lahdelmassa hyvä uiskennella pidempään vai antaa virran taas viedä. Sen verran kannattaa itseään kunnioittaa, ettei pelkästään hengaile, sillä ystäville annettu laatuaika on paljon tärkeämpää kuin puolittainen parisuhde. Ja mistä sitä tietää keneen komistukseen törmäisi hengailun sijaan kekkuloidessaan keväthangilla, vaikkapa rennosti korkkareiden sijaan monot jalassa.
Miss K
Kauneuden kiemurat
05.2008
Kevät saa ihmiset kuhisemaan, pörräämään ja surisemaan. Nesteytyspaikat ovat täynnä silmäniskuja ja blingbling kiiltää klubeilla aamuhämärään. Tämä citytytsi aikoo olla kaikessa hohdokkaana hulinassa mukana. Koska kauneusgeenit ovat kortilla, pitää oma pintakiilto luoda purkkien ja purnukoiden pataljoonalla ja useiden tuntien kauneudenhoitosessiolla.
Jo se, että kävelen kosmetiikkaosastolle, saa Miss K:n pään pyörryksiin. Auton talvirenkaatkin saa halvemmalla kuin illan kauneusvarusteet! Peruspaketti sisältää meikkivoiteen, puuterin, ripsivärin, kajaalin, luomivärin, kulmakynän, huulten rajauskynän, huuli- ja poskipunan. Ei tällä setillä silti vielä herrojen huomiota herätetä. Jotta saan päät kääntymään tai edes yhden katseen Perääni (joka odottaa vielä muutamaa hikoilua jumpassa) tarvitsen avuksi lisävarusteet: parfyymit, voiteet, suihkugeelit, naamiot, kuorinta- ja peitevoiteet, kynsilakat ja hiustenhellimistuotteet.
Kauneus vaatii numeroälyä. Aloitan karvoista. Karvandeletointikreemi poistaa kaiken kitkan iholta 3 minuutissa. 97 prosenttisesti pehmeämmän ihon saan vartalonkosteutusvoiteella. Antiappelsiinigeelillä saan 85 % sileämmät pakaramuhkurat. Mitä teen lopuille 15 prosentille, jotka tursuavat minarin helman alta? Kilpaileva merkki kertoi, että 95 % naisista koki ihonsa sileämmäksi 4 viikon jälkeen. Ei kiireisellä citysinkulla ole aikaa odotella 4 viikkoa silitysrautaefektiä. Lisään siis neljä ylimääräistä kerrosta voidetta.
Sitten nassuun kosteusvoidetta, joka kiinteyttää 4 tunnissa paraatikuntoon. Ooh, tunnenkin kuinka velttous vähenee. Toimisikohan tämä myös miespuolisilla, vaikka väärinkäytön vaara onkin ilmeinen? Täysi-ikäisyys eli 18 on käytetty luku kosmetiikassa. Legoille saan suojan 18 tunnin ajaksi soodahammaspastalla. Kattaakohan se suojan myös huonoilta suutelijoilta? Hiukset saan sileiksi 18 Tuhkimotunnin ajaksi ja decoltelle on laitettava aurinkosuoja 18. Dödseliä kainaloon, koska mainoksessa sanotaan, ettei taipeiden pitäisi kostua tämän jälkeen. Jos kuitenkin kostuu, on tuoksu valmistajan mukaan "suloista". Heh, sen kun haistaisi aamun pikkutunneilla.
Sitten nukkemaalauksen vuoro. Valitsen meikit vakuuttavien testitulosten perusteella (19 naista kokeillut voidetta 2,9 päivän ajan). Teknologinen terminologia (tri-aktive -yhdiste, biokarmonaatti-ionit, Q10-koentsyymi, alpha-hydroxy compelx) ja rauhoittavat luonnonaineet (oliivinlehtiuute, kiwi-hedelmävesi, hasselpähkinäöljy) hoitavat ihon ohella itsetuntoani. Kuulen kuinka nauruviivat janoavat silmänympärysgeeliä, jossa puhtaalla vitamiinilla täytetyt kullanväriset kapselit taianomaisesti hävittävät elämästä kertovat juonteeni.
Silmiin sivelen mascaraa, joka taianomaisesti lisää ripsieni pituutta 60 %. Siis miten? Rajausväriä ripsien tyveen ja huomaan kuinka muutun yhä viettelevämmäksi. Luomivärien sävyistä valitsen sen, jolla on paras nimi: Rakkaustarina. Meikkivoide, puuteri, valokynä ja vielä poskipuna. Huulia pitää miettiä. Hmm, mikä väri, valitsenko " Kesäheili", " Seikkailuni" vai "Onnellinen odotus"? En taida mennä asioiden edelle ja valitsen sävyn "Vastustamaton". Korvien taakse vielä suihkaus feromoneja ja mallinukke on valmis.
Päälle uusi kolttu ja olen vihdoin valmis iltaan. Nyt voin istahtaa keskustan trendibaariin ja tilata cosmopolitanin. Sen sävy sopii yhteen poskipunani kanssa J
Miss K
Kevät saa ihmiset kuhisemaan, pörräämään ja surisemaan. Nesteytyspaikat ovat täynnä silmäniskuja ja blingbling kiiltää klubeilla aamuhämärään. Tämä citytytsi aikoo olla kaikessa hohdokkaana hulinassa mukana. Koska kauneusgeenit ovat kortilla, pitää oma pintakiilto luoda purkkien ja purnukoiden pataljoonalla ja useiden tuntien kauneudenhoitosessiolla.
Jo se, että kävelen kosmetiikkaosastolle, saa Miss K:n pään pyörryksiin. Auton talvirenkaatkin saa halvemmalla kuin illan kauneusvarusteet! Peruspaketti sisältää meikkivoiteen, puuterin, ripsivärin, kajaalin, luomivärin, kulmakynän, huulten rajauskynän, huuli- ja poskipunan. Ei tällä setillä silti vielä herrojen huomiota herätetä. Jotta saan päät kääntymään tai edes yhden katseen Perääni (joka odottaa vielä muutamaa hikoilua jumpassa) tarvitsen avuksi lisävarusteet: parfyymit, voiteet, suihkugeelit, naamiot, kuorinta- ja peitevoiteet, kynsilakat ja hiustenhellimistuotteet.
Kauneus vaatii numeroälyä. Aloitan karvoista. Karvandeletointikreemi poistaa kaiken kitkan iholta 3 minuutissa. 97 prosenttisesti pehmeämmän ihon saan vartalonkosteutusvoiteella. Antiappelsiinigeelillä saan 85 % sileämmät pakaramuhkurat. Mitä teen lopuille 15 prosentille, jotka tursuavat minarin helman alta? Kilpaileva merkki kertoi, että 95 % naisista koki ihonsa sileämmäksi 4 viikon jälkeen. Ei kiireisellä citysinkulla ole aikaa odotella 4 viikkoa silitysrautaefektiä. Lisään siis neljä ylimääräistä kerrosta voidetta.
Sitten nassuun kosteusvoidetta, joka kiinteyttää 4 tunnissa paraatikuntoon. Ooh, tunnenkin kuinka velttous vähenee. Toimisikohan tämä myös miespuolisilla, vaikka väärinkäytön vaara onkin ilmeinen? Täysi-ikäisyys eli 18 on käytetty luku kosmetiikassa. Legoille saan suojan 18 tunnin ajaksi soodahammaspastalla. Kattaakohan se suojan myös huonoilta suutelijoilta? Hiukset saan sileiksi 18 Tuhkimotunnin ajaksi ja decoltelle on laitettava aurinkosuoja 18. Dödseliä kainaloon, koska mainoksessa sanotaan, ettei taipeiden pitäisi kostua tämän jälkeen. Jos kuitenkin kostuu, on tuoksu valmistajan mukaan "suloista". Heh, sen kun haistaisi aamun pikkutunneilla.
Sitten nukkemaalauksen vuoro. Valitsen meikit vakuuttavien testitulosten perusteella (19 naista kokeillut voidetta 2,9 päivän ajan). Teknologinen terminologia (tri-aktive -yhdiste, biokarmonaatti-ionit, Q10-koentsyymi, alpha-hydroxy compelx) ja rauhoittavat luonnonaineet (oliivinlehtiuute, kiwi-hedelmävesi, hasselpähkinäöljy) hoitavat ihon ohella itsetuntoani. Kuulen kuinka nauruviivat janoavat silmänympärysgeeliä, jossa puhtaalla vitamiinilla täytetyt kullanväriset kapselit taianomaisesti hävittävät elämästä kertovat juonteeni.
Silmiin sivelen mascaraa, joka taianomaisesti lisää ripsieni pituutta 60 %. Siis miten? Rajausväriä ripsien tyveen ja huomaan kuinka muutun yhä viettelevämmäksi. Luomivärien sävyistä valitsen sen, jolla on paras nimi: Rakkaustarina. Meikkivoide, puuteri, valokynä ja vielä poskipuna. Huulia pitää miettiä. Hmm, mikä väri, valitsenko " Kesäheili", " Seikkailuni" vai "Onnellinen odotus"? En taida mennä asioiden edelle ja valitsen sävyn "Vastustamaton". Korvien taakse vielä suihkaus feromoneja ja mallinukke on valmis.
Päälle uusi kolttu ja olen vihdoin valmis iltaan. Nyt voin istahtaa keskustan trendibaariin ja tilata cosmopolitanin. Sen sävy sopii yhteen poskipunani kanssa J
Miss K
Häälahja sinkulle
11.03.2008
Itselläni ei ole yhteistä pesää partnerin kanssa, vaan ihan oma korkokenkäkaappi kotonani. Monien muiden citymuijien kanssa kamppailen rahan riittävyydestä ja heräteostoksista - viimeisimmäksi (n)ostin kuntoani luistelusuksilla.
Harmi ettei rahanmenojani ole nauramassa itku silmässä toinen osapuoli. Ongelmaksi rahatto/parittomuus nousi, kun piti siirtyä digitalisoituun viihteeseen. TechNOlijana en osannut varautua uuden telkkarin megarahanmenetykseen ja itkin karhunkyyneliä Sinkkuelämän uusintajaksojen menetykselle.
Asiat silti järjestyvät yllättävällä tavalla. Rakas äitini päätti tupruttaa kylään. Hänen elämänkatsomuksensa mukaan olen kai vanhaa piikamateriaalia, joten haaveet tyllitäytteisistä kesähäistä on siirretty seuraavaan siskokseen. Koska äidin mielestä pikkusisarus menee lähivuosina naimisiin ja mamma aikoo avata nyörit kermakakkujuhlille, on loogista, että myös minä saan jotain - etten sisaruskateuden vuoksi ala sabotoimaan häitä. Tuloksena sain tekniikkapitoisen HÄÄlahjan.
Äidin avautumisen seurauksena omaan sinkkupesääni kannettiin siis kotiteatteri. Siitä toki olin onnellinen, sillä omat hikityön seurauksena saadut pennoseni olivat kuluneet matkoihin ja juhlimiseen (useimmiten molempiin yhtaikaa). Hieman jäi silti valkaisemattomien hampaiden koloon fakta, että oma äitini oli pudottanut toivon kaivoon parin sinkkuvuoteni jälkeen. Itse kun olen enemmän päästäni täynnä Toivoa, Villeä ja Mikkoa kuin koskaan aiemmin. Uskon, toivon ja tulen vielä rakastamaan paljon ja suurella sydämellä. Tärkeintä onkin että itse tiedän sen, vaikka äitini on jo luopunut valkoisista unelmista kohdallani.
Mutta tilaisuudesta otettakoon ilo irti. Kotiteatteri on aika pieni kustannus verrattuna häämarssin jälkeisiin pennosenmenetyksiin. Siskolleni tulee halvat häät, jos äiti pelkällä viihdekeskuksella luulee selviävänsä. Aion saada irti vielä monien uusien korkkareiden hinnan, ehkä olkkariremontin, ja kenties vanhan Toyotankin.
Miss K
Itselläni ei ole yhteistä pesää partnerin kanssa, vaan ihan oma korkokenkäkaappi kotonani. Monien muiden citymuijien kanssa kamppailen rahan riittävyydestä ja heräteostoksista - viimeisimmäksi (n)ostin kuntoani luistelusuksilla.
Harmi ettei rahanmenojani ole nauramassa itku silmässä toinen osapuoli. Ongelmaksi rahatto/parittomuus nousi, kun piti siirtyä digitalisoituun viihteeseen. TechNOlijana en osannut varautua uuden telkkarin megarahanmenetykseen ja itkin karhunkyyneliä Sinkkuelämän uusintajaksojen menetykselle.
Asiat silti järjestyvät yllättävällä tavalla. Rakas äitini päätti tupruttaa kylään. Hänen elämänkatsomuksensa mukaan olen kai vanhaa piikamateriaalia, joten haaveet tyllitäytteisistä kesähäistä on siirretty seuraavaan siskokseen. Koska äidin mielestä pikkusisarus menee lähivuosina naimisiin ja mamma aikoo avata nyörit kermakakkujuhlille, on loogista, että myös minä saan jotain - etten sisaruskateuden vuoksi ala sabotoimaan häitä. Tuloksena sain tekniikkapitoisen HÄÄlahjan.
Äidin avautumisen seurauksena omaan sinkkupesääni kannettiin siis kotiteatteri. Siitä toki olin onnellinen, sillä omat hikityön seurauksena saadut pennoseni olivat kuluneet matkoihin ja juhlimiseen (useimmiten molempiin yhtaikaa). Hieman jäi silti valkaisemattomien hampaiden koloon fakta, että oma äitini oli pudottanut toivon kaivoon parin sinkkuvuoteni jälkeen. Itse kun olen enemmän päästäni täynnä Toivoa, Villeä ja Mikkoa kuin koskaan aiemmin. Uskon, toivon ja tulen vielä rakastamaan paljon ja suurella sydämellä. Tärkeintä onkin että itse tiedän sen, vaikka äitini on jo luopunut valkoisista unelmista kohdallani.
Mutta tilaisuudesta otettakoon ilo irti. Kotiteatteri on aika pieni kustannus verrattuna häämarssin jälkeisiin pennosenmenetyksiin. Siskolleni tulee halvat häät, jos äiti pelkällä viihdekeskuksella luulee selviävänsä. Aion saada irti vielä monien uusien korkkareiden hinnan, ehkä olkkariremontin, ja kenties vanhan Toyotankin.
Miss K
Petos on jätös
01.10.2007
Jos status on seukkaus, on pettäminen loukkaus. Surullista, etteivät suhteet joskus toimi. Mutta on suorastaan säälittävää, etteivät eräät tunkiolla surffailevat kukot uskalla tehdä valintaa useamman kanalan välillä.
”Ei se ole mitään multa pois, jos sä oot muiden kanssa.” Näin typerän kommentin ystäväni heila heitti parin kuukauden deittailun jälkeen. Mies oli ymmällään, kun tytsi käveli ulos ja oli todellakin mieluummin muiden kanssa.
Itse olen kohdannut pettäjiä, jättäjiä ja petettyjä, enkä voi sanoa olevani mikään asiaa osaamaton itsekään. Yksi asia on kuitenkin sotkuissa selkiytynyt - parisuhteessa olo on yksinkertainen valinta. Itse valitsen, että haluan olla Tämän kanssa. Silloin en ole Tuon kanssa.
Parisuhde ajautuu helposti karisuhteeksi, jollei luotsi ohjaa yhteistä laivaa tosissaan. Näin kävi kaverilleni, joka kohtasi pitkäaikaisen lemmenlaivan kapteeninsa yöjalassa ja päätyi venesatamaan. Aamusella kipparin muilta mailta ilmaantunut avovaimo kipsutteli yllättäen alukseen ja latasi tykillisen suullista ruutia suoraan kapteenin kasvoille. Kyllä pintakiiltävän kipparin olikin jo aika korjata suuntaansa vain yhdelle määritellylle merikartalle tai siirtyä kokonaan satamatyttöjä vaihtavaan seilorin osaan.
Kun itse uskaltaa luottaa, joutuu riisumaan gladiaattorin suojapanssarin ja avaamaan itsensä. Samalla tulee ojentaneeksi Tälle herkästi haavoittavan kirurginveitsen. Valitettavan usein Tämä sokaistuu saamastaan vallankäyttövälineestä ja iskee sen amorinnuolen sijasta siihen paikkaan suhteessa, joka ylläpitää luottamusta.
Jokaisella sydämellä varustetulla homo sapiensilla on omatunto, joka hakkaa vieraiden vällyjen jälkeen kuin mummo iltasella naapurin seinää. Eräs tuttavani suoritti säätöjä muualla, hankki tonninpainoiset itsesyytökset ja päätti korjata aivotoiminnan häiriön astelemalla kirkkoon petetyn ja tietämättömän puoliskon kanssa. Ja nyt leikitään onnellista parisuhdetta. Ankeaa.
Jos suhde on hyvä ja syvä, valinta kantaa yli huonojenkin kukonlaulujen. Silloin ei tarvitse katsella muiden pörhistelyitä. Jos taas naapurin kanala näyttää kiinnostavammalla, sen kun liihottaa aidan yli. Valitsee Tuon ja jättää taakseen Tämän – ja kertoo sen Tälle.
Pettäminen on helppoa. Paljon vaikeampaa on antautua vain Tälle täydellä tunteella, joka kantaa yli eteisten korkkarikasojen. Mutta niitä korkkareita saakin sitten katsella Tämän kauniissa säärissä pitkään, täydellä luottamuksella.
Miss K
Jos status on seukkaus, on pettäminen loukkaus. Surullista, etteivät suhteet joskus toimi. Mutta on suorastaan säälittävää, etteivät eräät tunkiolla surffailevat kukot uskalla tehdä valintaa useamman kanalan välillä.
”Ei se ole mitään multa pois, jos sä oot muiden kanssa.” Näin typerän kommentin ystäväni heila heitti parin kuukauden deittailun jälkeen. Mies oli ymmällään, kun tytsi käveli ulos ja oli todellakin mieluummin muiden kanssa.
Itse olen kohdannut pettäjiä, jättäjiä ja petettyjä, enkä voi sanoa olevani mikään asiaa osaamaton itsekään. Yksi asia on kuitenkin sotkuissa selkiytynyt - parisuhteessa olo on yksinkertainen valinta. Itse valitsen, että haluan olla Tämän kanssa. Silloin en ole Tuon kanssa.
Parisuhde ajautuu helposti karisuhteeksi, jollei luotsi ohjaa yhteistä laivaa tosissaan. Näin kävi kaverilleni, joka kohtasi pitkäaikaisen lemmenlaivan kapteeninsa yöjalassa ja päätyi venesatamaan. Aamusella kipparin muilta mailta ilmaantunut avovaimo kipsutteli yllättäen alukseen ja latasi tykillisen suullista ruutia suoraan kapteenin kasvoille. Kyllä pintakiiltävän kipparin olikin jo aika korjata suuntaansa vain yhdelle määritellylle merikartalle tai siirtyä kokonaan satamatyttöjä vaihtavaan seilorin osaan.
Kun itse uskaltaa luottaa, joutuu riisumaan gladiaattorin suojapanssarin ja avaamaan itsensä. Samalla tulee ojentaneeksi Tälle herkästi haavoittavan kirurginveitsen. Valitettavan usein Tämä sokaistuu saamastaan vallankäyttövälineestä ja iskee sen amorinnuolen sijasta siihen paikkaan suhteessa, joka ylläpitää luottamusta.
Jokaisella sydämellä varustetulla homo sapiensilla on omatunto, joka hakkaa vieraiden vällyjen jälkeen kuin mummo iltasella naapurin seinää. Eräs tuttavani suoritti säätöjä muualla, hankki tonninpainoiset itsesyytökset ja päätti korjata aivotoiminnan häiriön astelemalla kirkkoon petetyn ja tietämättömän puoliskon kanssa. Ja nyt leikitään onnellista parisuhdetta. Ankeaa.
Jos suhde on hyvä ja syvä, valinta kantaa yli huonojenkin kukonlaulujen. Silloin ei tarvitse katsella muiden pörhistelyitä. Jos taas naapurin kanala näyttää kiinnostavammalla, sen kun liihottaa aidan yli. Valitsee Tuon ja jättää taakseen Tämän – ja kertoo sen Tälle.
Pettäminen on helppoa. Paljon vaikeampaa on antautua vain Tälle täydellä tunteella, joka kantaa yli eteisten korkkarikasojen. Mutta niitä korkkareita saakin sitten katsella Tämän kauniissa säärissä pitkään, täydellä luottamuksella.
Miss K
Parisuhteen sivuoireet
09.09.2007
Eräänä iltana sain tuttavaltani viestin: ”Sänkykaverini on pois tämän viikon. Mulla ois iltasella aikaa nähdä sua”. Kiva, mutta vastasin, ettei kalenteristani just nyt löydy löysää. Mitäs jos ens kerralla sovittais syömingit ihan silloinkin, kun hanipupusi on kotona?
Kukaan ei halua tuntea oloaan kakkoseksi. Ystävät eivät ole mikään hätävara, jotka kaivetaan pölyttyneen puhelinmuistion sivuilta silloin, kun oma kumppani lähtee reissuun, eikä itseä jaksa viihdyttää.
Tämä citysinkku miettii kyllä kaksi kertaa jo silloinkin, kun viettää harvinaislaatuista koti-iltaa kuoharin kera saunoen, ihan vähän kaivaten juttukaveria. Tajunnanvaraa pitää sen verran löytyä löylyn lomassa, ettei kukaan läheinen lämpene tuolloin soitolle: ”Tylsistyn. Nyt seurasi kelpaa.”
Tosiystävät ovat niin harvassa, ettei heille saa heitellä luita vain silloin, kun mieskumppani on niistä ensin kalunnut parhaat päältä. Tuollainen pyyntö kertoo puhtaasta itsekkyydestä. Äärilaitaesimerkkinä voin mainita tytsin, joka heitti heti erään puhelun alkuun: ”Mul ei nyt oo aikaa jutella minuuttia kauempaa, kun oon miehelässä. Mut katotaan ens viikolla.” Ens viikon soittoa ei ikinä kuulunut. Sehän olisi vaikka voinut syödä aikaa suhteelta, jopa kaataa sen, jos ois kilauttanut kaverille?!
Yksi peruskuvaus hankalista parisuhteen sivuoireista on ihastunut ystävä. Upeeta, jos toinen menee sekaisin uljaasta uroosta, mutta jos tytteli seurustelee kännyn välityksellä koko illan Uljaksen kanssa, on turha lähteä Pirkkojen pileiltaa viettämään. Erittäin epäkohteliasta on myös vetäytyä makkariin pitämään pusupuhelinpalaveria poitsun kanssa, kun lähtee läheisen luokse kylään. Tosirakkaus odottaa sen verran, että voi pulputtaa joskus muulloin, ja keskittyä siihen seuraan missä korot konkreettisesti koskevat maata.
Lääkäri toteaisi diagnoosiksi näistä taudinkuvista suhteettoman suuren parisuhdepainoarvon. Vakavaksi tauti yltyy silloin, kun keväällä sanotaan, ettei lähdetä porukassa lomailemaan, vaan jumitetaan uuden kundikaverin suunnitelmia. Jos suhde yllättäen loppuu, itketäänkin ystäville, että mahtuuko vielä mukaan. Harvoin mahtuu enää. Kukaan ei halua olla kakkosvaihtoehto.
Krooniseen taudinkuvaan päästään erään toisen ”ystäväni” tapauksessa. Saan kutsuja kivoille grilli-illallisille silloin, kun deittailen vakavasti. Mutta jos citysinkkustatukseni vahvistuu, tipun totaalisesti privaattikutsulistalta. ”Nähdään taas uudemman kerran, kun sulla on avec”. Yllättäen ystävyyden side on välillämme jo aika löysä, eivätkä merimiessolmutaitoni auta sen kiristämisessä. Jos kelpaan kaksin, mutten vain yhden korkkariparin kanssa, niin nostan purjeet elämän merille mieluummin ilman tätä ystävääni.
Oman logiikkani mukaan elämä on kolmio, jonka kärjessä ei istu kumppani kruunu päässään. Minun pyramidini seisoo terävä kulma maahan päin, minä itse pohjalla. Jokaiseen yllä olevaan kivikerrokseen kuuluu aina enemmän läheisiä ihmisiä ja mitä laajemmaksi kolmio ylöspäin kasvaa sitä rikkaampaa tuntuu elämä olevan. Olkoon yksi niistä sisältöä tuovista sitten miekkonen tai ei, mutta painoarvo ei laske yhtään ystävien kohdalla.
Miss K
Eräänä iltana sain tuttavaltani viestin: ”Sänkykaverini on pois tämän viikon. Mulla ois iltasella aikaa nähdä sua”. Kiva, mutta vastasin, ettei kalenteristani just nyt löydy löysää. Mitäs jos ens kerralla sovittais syömingit ihan silloinkin, kun hanipupusi on kotona?
Kukaan ei halua tuntea oloaan kakkoseksi. Ystävät eivät ole mikään hätävara, jotka kaivetaan pölyttyneen puhelinmuistion sivuilta silloin, kun oma kumppani lähtee reissuun, eikä itseä jaksa viihdyttää.
Tämä citysinkku miettii kyllä kaksi kertaa jo silloinkin, kun viettää harvinaislaatuista koti-iltaa kuoharin kera saunoen, ihan vähän kaivaten juttukaveria. Tajunnanvaraa pitää sen verran löytyä löylyn lomassa, ettei kukaan läheinen lämpene tuolloin soitolle: ”Tylsistyn. Nyt seurasi kelpaa.”
Tosiystävät ovat niin harvassa, ettei heille saa heitellä luita vain silloin, kun mieskumppani on niistä ensin kalunnut parhaat päältä. Tuollainen pyyntö kertoo puhtaasta itsekkyydestä. Äärilaitaesimerkkinä voin mainita tytsin, joka heitti heti erään puhelun alkuun: ”Mul ei nyt oo aikaa jutella minuuttia kauempaa, kun oon miehelässä. Mut katotaan ens viikolla.” Ens viikon soittoa ei ikinä kuulunut. Sehän olisi vaikka voinut syödä aikaa suhteelta, jopa kaataa sen, jos ois kilauttanut kaverille?!
Yksi peruskuvaus hankalista parisuhteen sivuoireista on ihastunut ystävä. Upeeta, jos toinen menee sekaisin uljaasta uroosta, mutta jos tytteli seurustelee kännyn välityksellä koko illan Uljaksen kanssa, on turha lähteä Pirkkojen pileiltaa viettämään. Erittäin epäkohteliasta on myös vetäytyä makkariin pitämään pusupuhelinpalaveria poitsun kanssa, kun lähtee läheisen luokse kylään. Tosirakkaus odottaa sen verran, että voi pulputtaa joskus muulloin, ja keskittyä siihen seuraan missä korot konkreettisesti koskevat maata.
Lääkäri toteaisi diagnoosiksi näistä taudinkuvista suhteettoman suuren parisuhdepainoarvon. Vakavaksi tauti yltyy silloin, kun keväällä sanotaan, ettei lähdetä porukassa lomailemaan, vaan jumitetaan uuden kundikaverin suunnitelmia. Jos suhde yllättäen loppuu, itketäänkin ystäville, että mahtuuko vielä mukaan. Harvoin mahtuu enää. Kukaan ei halua olla kakkosvaihtoehto.
Krooniseen taudinkuvaan päästään erään toisen ”ystäväni” tapauksessa. Saan kutsuja kivoille grilli-illallisille silloin, kun deittailen vakavasti. Mutta jos citysinkkustatukseni vahvistuu, tipun totaalisesti privaattikutsulistalta. ”Nähdään taas uudemman kerran, kun sulla on avec”. Yllättäen ystävyyden side on välillämme jo aika löysä, eivätkä merimiessolmutaitoni auta sen kiristämisessä. Jos kelpaan kaksin, mutten vain yhden korkkariparin kanssa, niin nostan purjeet elämän merille mieluummin ilman tätä ystävääni.
Oman logiikkani mukaan elämä on kolmio, jonka kärjessä ei istu kumppani kruunu päässään. Minun pyramidini seisoo terävä kulma maahan päin, minä itse pohjalla. Jokaiseen yllä olevaan kivikerrokseen kuuluu aina enemmän läheisiä ihmisiä ja mitä laajemmaksi kolmio ylöspäin kasvaa sitä rikkaampaa tuntuu elämä olevan. Olkoon yksi niistä sisältöä tuovista sitten miekkonen tai ei, mutta painoarvo ei laske yhtään ystävien kohdalla.
Miss K
Deittikelpoinen tanner, tarut ja tasku
15.8.2007
Missä tavataan, mitä puhutaan ja mitä sitten tapahtui? Millainen matkaseuralainen kannattaa kutsua samaan ruokakulhon ääreen ja miten siitä pääsee eroon?
Sinkkuelämän sivutuotteena kärsii joskus deittivajeesta. Sitä tyydyttämässä on useita sinkkusivustoja, joissa epätoivoiset ukkomiehet etsivät yhden illan Ilonaa. En suosittele, sanoi eräs ystäväni kun kysyin häneltä verkon vakavuusastetta. Hän oli kohdannut sitä kautta wanna-be-cowboyn, joka oli tullut isolla amerikanraudalla kotiovelle ja tarjonnut Kyytiä. Ei onnannut citylehmitilallista.
Koska olen techNOilija, en usko nettisaittien nimeen. Parempi on luottaa omaan silmään, kun kipsuttelee koroillaan kaupungilla. Onnihan suosii rohkeaa eli tutustumaan vaan kun sopiva Kalle tai Kaarle sattuu kohdalle.
Aloituslineksi kelpaa mikä tahansa kuluneista fraaseista. Voi vaikka heittää kaiken repertuaarisi kehiin ja pyytää toista valitsemaan toimivimman. Kunnon koitos on kuitenkin toimivan illan jälkeinen todellinen toiminta eli seuraavat treffit.
Mistä löytää treffikelpoinen tanner? Yksi tyttökavereistani preferoi lounastreffejä intialaisessa. Hyvä valmismatka eksoottisten makujen äärelle. Voi tarkkailla toisen ranskaosaamista tilaamisessa, sivistyneitä pöytätapoja ja syömisen sivusääntä. Jos matkaseuralainen on väärä, ei tarvitse selitellä olemattoman kissan äkillistä ruokkimistarvetta, vaan syyttää pomon kireää hihnaa. Toinen ystäväni tapaa miehet aina pubin nurkassa, puolihämärässä että pehmeä valo esiintoisi toisenkin pehmeyden. Kolmas urheilun parissa, jolloin voi sanoa suoraan ei salihousujen neonkuvioille. Yleispositiivinen periaate on, että treffejä sovittaessa kannattaa miettiä miten paikalta pääsee helposti pois. Kannattaa aina varata minarin takataskuun selitys kaverin kanssa sovitusta iltatennisvuorosta.
Mistäs treffeillä puhutaan? Älä puhu mitä suuhun purskahtaa, mutta naura pyrskähdellen aina kun on aihetta. Ole kiinnostava ja avoin, mutta älä avaa heti sydäntäsi. Itse treffailin kerran miestä, joka valaisi heti vaikeat ex-suhteensa, ongelmat äitinsä kanssa ja haasteet liittyen omaan läheisyyskammoonsa. Läpivalaistus sokaisi minut totaalisesti ja pimeän tullen pakenin (valo)hoidotta kotiin.
Mistä taskusta lasku? Perinteiset roolit kunniaan ja hattu päästä (muttei kerjuuta varten), kun naista viedään ulos. Tasa-arvoa on niin monenlaista, mut en itse laske illallistapaamisia treffeiksi, jollei se ole miehen kukkaro joka kevenee, vaikka vain piknikkorin verran. Ei siihen shampanjaa tarvita (vaikka jo lasillinen tekee uskomattoman vaikutuksen) vaan ihan normaalia huomioimista. Ei niin kuin mennyt deittini, jolta tarjoilija kysyi: ”Meneekö samaan?”. Tyyppi katsoi pientä laskua, tuijotteli mua kauan, eikä virkannut mitään muuta kuin sormiinsa solmua. Heitin tarjoilijalle: ”Erikseen” ja tarkoitin sitä.
Mitäs sitten? Hyvät treffit eivät pääty Soitellaan-sanaan vaan huulet muodostavat eri kuvioita. Jos nuoli ei edes vähäisesti värähdä amorin suuntaan, on turha jäädä pingottamaan. Erään läheiseni vakioline on tähän tilanteeseen on ”Mun pitää mennä kotiin karvaisen uroksen seuraksi.” Lause jätetään selittämättä, mutta viesti on selvä. Kotona odottaa jotain parempaa eli suloinen mirri.
Entä afterlife? Jos huulet ovat hymyssä vielä parisataa minuuttia tapaamisen jälkeen, voi tunnustaa itselleen olevansa kiinnostunut. Omaan tunteeseen pitää luottaa ja toimia sen mukaisesti. Samalla kannattaa fiilistellä toista, mitä vasta- ja vatsareaktioita yhteiset illalliset aiheuttavat. Mikään suhde ei ole yhden hengen tuote, vaan vaatimuksena on kahden hengen huone. Tärkeintä on silti kurkata omaan sisimpään ja siihen tunteeseen, jonka matkaseuralainen herättää.
Miss K
Missä tavataan, mitä puhutaan ja mitä sitten tapahtui? Millainen matkaseuralainen kannattaa kutsua samaan ruokakulhon ääreen ja miten siitä pääsee eroon?
Sinkkuelämän sivutuotteena kärsii joskus deittivajeesta. Sitä tyydyttämässä on useita sinkkusivustoja, joissa epätoivoiset ukkomiehet etsivät yhden illan Ilonaa. En suosittele, sanoi eräs ystäväni kun kysyin häneltä verkon vakavuusastetta. Hän oli kohdannut sitä kautta wanna-be-cowboyn, joka oli tullut isolla amerikanraudalla kotiovelle ja tarjonnut Kyytiä. Ei onnannut citylehmitilallista.
Koska olen techNOilija, en usko nettisaittien nimeen. Parempi on luottaa omaan silmään, kun kipsuttelee koroillaan kaupungilla. Onnihan suosii rohkeaa eli tutustumaan vaan kun sopiva Kalle tai Kaarle sattuu kohdalle.
Aloituslineksi kelpaa mikä tahansa kuluneista fraaseista. Voi vaikka heittää kaiken repertuaarisi kehiin ja pyytää toista valitsemaan toimivimman. Kunnon koitos on kuitenkin toimivan illan jälkeinen todellinen toiminta eli seuraavat treffit.
Mistä löytää treffikelpoinen tanner? Yksi tyttökavereistani preferoi lounastreffejä intialaisessa. Hyvä valmismatka eksoottisten makujen äärelle. Voi tarkkailla toisen ranskaosaamista tilaamisessa, sivistyneitä pöytätapoja ja syömisen sivusääntä. Jos matkaseuralainen on väärä, ei tarvitse selitellä olemattoman kissan äkillistä ruokkimistarvetta, vaan syyttää pomon kireää hihnaa. Toinen ystäväni tapaa miehet aina pubin nurkassa, puolihämärässä että pehmeä valo esiintoisi toisenkin pehmeyden. Kolmas urheilun parissa, jolloin voi sanoa suoraan ei salihousujen neonkuvioille. Yleispositiivinen periaate on, että treffejä sovittaessa kannattaa miettiä miten paikalta pääsee helposti pois. Kannattaa aina varata minarin takataskuun selitys kaverin kanssa sovitusta iltatennisvuorosta.
Mistäs treffeillä puhutaan? Älä puhu mitä suuhun purskahtaa, mutta naura pyrskähdellen aina kun on aihetta. Ole kiinnostava ja avoin, mutta älä avaa heti sydäntäsi. Itse treffailin kerran miestä, joka valaisi heti vaikeat ex-suhteensa, ongelmat äitinsä kanssa ja haasteet liittyen omaan läheisyyskammoonsa. Läpivalaistus sokaisi minut totaalisesti ja pimeän tullen pakenin (valo)hoidotta kotiin.
Mistä taskusta lasku? Perinteiset roolit kunniaan ja hattu päästä (muttei kerjuuta varten), kun naista viedään ulos. Tasa-arvoa on niin monenlaista, mut en itse laske illallistapaamisia treffeiksi, jollei se ole miehen kukkaro joka kevenee, vaikka vain piknikkorin verran. Ei siihen shampanjaa tarvita (vaikka jo lasillinen tekee uskomattoman vaikutuksen) vaan ihan normaalia huomioimista. Ei niin kuin mennyt deittini, jolta tarjoilija kysyi: ”Meneekö samaan?”. Tyyppi katsoi pientä laskua, tuijotteli mua kauan, eikä virkannut mitään muuta kuin sormiinsa solmua. Heitin tarjoilijalle: ”Erikseen” ja tarkoitin sitä.
Mitäs sitten? Hyvät treffit eivät pääty Soitellaan-sanaan vaan huulet muodostavat eri kuvioita. Jos nuoli ei edes vähäisesti värähdä amorin suuntaan, on turha jäädä pingottamaan. Erään läheiseni vakioline on tähän tilanteeseen on ”Mun pitää mennä kotiin karvaisen uroksen seuraksi.” Lause jätetään selittämättä, mutta viesti on selvä. Kotona odottaa jotain parempaa eli suloinen mirri.
Entä afterlife? Jos huulet ovat hymyssä vielä parisataa minuuttia tapaamisen jälkeen, voi tunnustaa itselleen olevansa kiinnostunut. Omaan tunteeseen pitää luottaa ja toimia sen mukaisesti. Samalla kannattaa fiilistellä toista, mitä vasta- ja vatsareaktioita yhteiset illalliset aiheuttavat. Mikään suhde ei ole yhden hengen tuote, vaan vaatimuksena on kahden hengen huone. Tärkeintä on silti kurkata omaan sisimpään ja siihen tunteeseen, jonka matkaseuralainen herättää.
Miss K
On karvoihin katsomista
11.7.2007
Tuolta törröttää ja tästä tunkee esiin. Teini-iän kunnioitettu arvokohde eli karvoitushan se sieltä koittaa tulla peittämään kesäiloa. Kesämekon helma jää kiinni pitkiin säärikarvoihin. Pitääxmun aina ajaa nurmikko?
Eräänä heinäkuisena päivänä näin metrossa matkustaessani naisen ja The karvat. Kauniisti muodostuneet sääret näyttivät miehen karvaiselta käsivarrelta. Ajattelin itsekseni, että tuonkin pitäisi jo suorittaa kesäajokortti.
Talviturkista kuoriutuminen on itselleni ollut aina täysin luonnollista. Kun mustat konttorihousut vaihtuvat roiskeläppiin ja biksujen yläosiin, suoritan havupuiden totaaliharvennuksen. Taakse jäävät säärten, kainaloiden, varpaiden ja ylähuulten kehonpeitteet, kun jumalallinen Venus minussa saa Gilletten avulla vallan. Tämän kesän uutena taidelajina voisivat olla hengästyttävät kuviot kulttuurin alalajissa nimeltään bikiniraja.
Ystäväni mökkisaunassa aiheutti kuitenkin lisäpohdintaa karsintaan liittyen. Katsoin hämmästyneenä miten tyttönen ajeli kaikki silmäripsistä alaspäin. Tällaista neulaskasvun tyrehdyttämistä eräs mies kommentoi: karvattomuus kaunistaa ja minimalismi on muodissa. Mutta koskeeko nurmikon leikkuu sitten kolmijalkaisiakin?
Naisten villikarvavalituksille miesten on turha nauraa partaansa, jos sellainen kasvaa, sillä itse ainakin pidän parrattomuudesta. Miesvaatimuksiin kuuluu, ettei paidan alta näy RitariÄssä-lookia tai viiden sentin rintapusikkoa, eikä turkkilainen kulttuuri puske esiin housujen reunoista. Kukaan tuntemani nainen ei unelmoi upottavansa sileitä sormiaan tosielämän apinamiehen selkäkarvakasvustoon. Eli neuvoksi miespuolisille: In Mach3 we trust.
Sukupolvikiulu on nähtävissä myös oljenkorsia läpikäydessä. Eräällä isoäidillä jalat näyttivät kesämekon alla olevan kotoisin Espanjasta ja kainalot Saksasta. Ja vanhemmilla miehillä ikä tuo mukanaan karvoituksen katoamisen ylhäältä aurinkopaneelista samaan aikaan kuin viljapelto vahvistuu muualla. Varsinkin nenästä kasvaa monilla heinää, jolle itse ainakin olen erittäin allerginen. Eikä ihme miksei ennen sotaa syntynyt sukupolvi kuule mitään, kun korvakäytävien täytteenä on pulisonkien tasolle riippuvat harjat.
Karvoilla on suuri henkinen merkitys Homo Sapienseille. Karvoihin vilkaisemalla voidaan ihminen luokitella Yhdistyneet kulmakarvat ry:n jäseneksi, pultsarilookin kannattajaksi, Muumimaan Haisuliksi tai vapaan hippikasvatuksen puolestapuhujaksi.
Luonnollinenhan asia tuo karvakasautuminen on, mutta niin on männyn neulaskasvukin. Silti mänty haluaa joka vuosi kasvattaa uusia piikkejä ja hankkiutua vanhoista eroon. Karvallinen look on ihan ok, jos henkilö itse tykkää plyysimatostaan. Oma kommentoimattomuuteni raja katoaa, jos joku saa kainalokarvansa letille.
Itse pidän omista karvoistani lähinnä silppuna suihkun lattialla, mutta sinkulle sattuu, eikä aina ole vahaa, sokeria tai liukkaan kelin ajovarusteita mukana. Silloin tällöin siis kohtaa karun luonnollisuuden, mutta ei kai ole ketään karvoihin katsomista, jos ulkonäkö muuten miellyttää. Niin tai aina voi myös ostaa todella upeat korkokengät, joihin huomio kiinnittyy edellispäivänä ajamattoman sängen sijasta.
Miss K
Tuolta törröttää ja tästä tunkee esiin. Teini-iän kunnioitettu arvokohde eli karvoitushan se sieltä koittaa tulla peittämään kesäiloa. Kesämekon helma jää kiinni pitkiin säärikarvoihin. Pitääxmun aina ajaa nurmikko?
Eräänä heinäkuisena päivänä näin metrossa matkustaessani naisen ja The karvat. Kauniisti muodostuneet sääret näyttivät miehen karvaiselta käsivarrelta. Ajattelin itsekseni, että tuonkin pitäisi jo suorittaa kesäajokortti.
Talviturkista kuoriutuminen on itselleni ollut aina täysin luonnollista. Kun mustat konttorihousut vaihtuvat roiskeläppiin ja biksujen yläosiin, suoritan havupuiden totaaliharvennuksen. Taakse jäävät säärten, kainaloiden, varpaiden ja ylähuulten kehonpeitteet, kun jumalallinen Venus minussa saa Gilletten avulla vallan. Tämän kesän uutena taidelajina voisivat olla hengästyttävät kuviot kulttuurin alalajissa nimeltään bikiniraja.
Ystäväni mökkisaunassa aiheutti kuitenkin lisäpohdintaa karsintaan liittyen. Katsoin hämmästyneenä miten tyttönen ajeli kaikki silmäripsistä alaspäin. Tällaista neulaskasvun tyrehdyttämistä eräs mies kommentoi: karvattomuus kaunistaa ja minimalismi on muodissa. Mutta koskeeko nurmikon leikkuu sitten kolmijalkaisiakin?
Naisten villikarvavalituksille miesten on turha nauraa partaansa, jos sellainen kasvaa, sillä itse ainakin pidän parrattomuudesta. Miesvaatimuksiin kuuluu, ettei paidan alta näy RitariÄssä-lookia tai viiden sentin rintapusikkoa, eikä turkkilainen kulttuuri puske esiin housujen reunoista. Kukaan tuntemani nainen ei unelmoi upottavansa sileitä sormiaan tosielämän apinamiehen selkäkarvakasvustoon. Eli neuvoksi miespuolisille: In Mach3 we trust.
Sukupolvikiulu on nähtävissä myös oljenkorsia läpikäydessä. Eräällä isoäidillä jalat näyttivät kesämekon alla olevan kotoisin Espanjasta ja kainalot Saksasta. Ja vanhemmilla miehillä ikä tuo mukanaan karvoituksen katoamisen ylhäältä aurinkopaneelista samaan aikaan kuin viljapelto vahvistuu muualla. Varsinkin nenästä kasvaa monilla heinää, jolle itse ainakin olen erittäin allerginen. Eikä ihme miksei ennen sotaa syntynyt sukupolvi kuule mitään, kun korvakäytävien täytteenä on pulisonkien tasolle riippuvat harjat.
Karvoilla on suuri henkinen merkitys Homo Sapienseille. Karvoihin vilkaisemalla voidaan ihminen luokitella Yhdistyneet kulmakarvat ry:n jäseneksi, pultsarilookin kannattajaksi, Muumimaan Haisuliksi tai vapaan hippikasvatuksen puolestapuhujaksi.
Luonnollinenhan asia tuo karvakasautuminen on, mutta niin on männyn neulaskasvukin. Silti mänty haluaa joka vuosi kasvattaa uusia piikkejä ja hankkiutua vanhoista eroon. Karvallinen look on ihan ok, jos henkilö itse tykkää plyysimatostaan. Oma kommentoimattomuuteni raja katoaa, jos joku saa kainalokarvansa letille.
Itse pidän omista karvoistani lähinnä silppuna suihkun lattialla, mutta sinkulle sattuu, eikä aina ole vahaa, sokeria tai liukkaan kelin ajovarusteita mukana. Silloin tällöin siis kohtaa karun luonnollisuuden, mutta ei kai ole ketään karvoihin katsomista, jos ulkonäkö muuten miellyttää. Niin tai aina voi myös ostaa todella upeat korkokengät, joihin huomio kiinnittyy edellispäivänä ajamattoman sängen sijasta.
Miss K
Missä niitä tapaa?
6.5.2007
Missä on mies, jolla on jo kaksi lasta, kultakala ja kartano ilman vanhaa mersua? En ole löytänyt moista valmista pakettia, vaikka olen etsinyt sekä sisä- että ulkomaat ja ma(a)nnut. Mistä löytää miehen?
Luin eräästä laatulehdestä, että sinkun parhaat pariutumisosoitteet ovat ruokakauppa, harrastukset ja työpaikka. Kevät herättelee hormonit ja pesänrakennuspuuhat kiinnostavat. Siksi päätin ottaa pikku projektin. Laitan fyysisen ja psyykkisen kotipesääni kuntoon ja samalla tarkkailen mahdollisia yhtiövastikkeen jakajia.
Kova rauta, kunnon pultti ja tuumapuu jos mitä vetää miehiä luokseen eli rautakauppaan maaliostoksille. Seisoskelin keskellä kauppaa typerän näköisenä. Estrogeenit tuoksuivat, mutta minun kohdalleni ei sattunut yhtään oikeaa hajua. Ohi köpötteli vain eläkkeelle tähtääviä kaljunpiilottelijoita tai paliskuntia pikkuporolaumoineen.
Seuraavana kohteena ajattelin lähimarkettia. Lehdessä neuvottiin, että kysele ohimennen vaikka jauhohyllyn sijaintia. Hö, no en taida. Nykykokit tietävät vain virvoikejuomasuunnan. Sitä paitsi pitää miettiä tarkkaan minkä kuvan antaa itsestään: hämmästelenkö leivän hintaa, kysynkö ohimennen tofutuotteista, pyydänkö ohjeet paistijauhelihapaistamiseen vai päivittelenkö sipsien kalorimäärää. Metsä vastaa niin kuin sille kuiskataan eli koukkuun voi jäädä köyhäilevä opiskelijaolli, vegaani joogajanne, perussohvaperunapena tai timmit vatsalihakset omaava tiukkistapio. Jätin myymälämystiikan väliin.
Auttaiskohan hobbyhall? Citysinkkuuteni aikana olen harrastanut afrikkalaista, latino-, ja vatsatanssia, enkä millään tunnilla ole nähnyt oikeaa miestä. Entä sitten jooga tai pilatessalit? Ei kiitos, en halua illallispöytääni elävää ravintoa - ainakaan pitkätukkaisesta miehestä irronneita karvoja. Käyn myös juoksemassa ja rullien kanssa kiidän katuja pitkin. Jollen satu kaatumaan ja itkemään kovaan ääneen apua, niin en todellakaan ehdi nähdä vastaantulevia urhoja hikipisaroitteni alta. Ainoat miehenkohtauslajit eli spinningit, punttikset ja itsepuolustuksen olen jo aikoja sitten hylännyt liian rajuina itselleni.
Jäljelle jää työpaikka. Pölyävät paperipinot, vinot mappirivit ja kuollut konttorikukka eivät houkuta hurmioihin. Toki yhdellä ja toisella on ollut pikkujoulukalleja, hissituttuhenrejä ja kokouskimmoja, joiden kanssa on ajoittain pidetty tiiviistikin yhteisiä tiimipalavereita. Mutta kun kunnolla avaa konttoripölyn ummettamat silmät, ei ympärillä näy kuin työnuuvuttamia silmäpussipukumiehiä. Nou tänks, myös ulkomaiselle haarakonttoriväelle.
Kaikki laatulehden keinot siis läpikäyty eikä edelleenkään rakennustaitoista miestä pesäntekohommissa. Ehkäpä kannattaakin unohtaa se hakeminen ja keskittyä omaan elämiseen. Kyllä se onni orava joskus kiipeää pesäpuuhun. Pitää vain avata henkinen ovi uusille tilanteille, kokemuksille ja elämyksille. Turha jäädä kotikoloon itkemään elämää vaan avata ovi fyysisestikin uusille ihmisille. Sillä tavoin erään onnellisen sussun kotiin asteli yllättäen naapuripoikaystävä.
Miss K
Missä on mies, jolla on jo kaksi lasta, kultakala ja kartano ilman vanhaa mersua? En ole löytänyt moista valmista pakettia, vaikka olen etsinyt sekä sisä- että ulkomaat ja ma(a)nnut. Mistä löytää miehen?
Luin eräästä laatulehdestä, että sinkun parhaat pariutumisosoitteet ovat ruokakauppa, harrastukset ja työpaikka. Kevät herättelee hormonit ja pesänrakennuspuuhat kiinnostavat. Siksi päätin ottaa pikku projektin. Laitan fyysisen ja psyykkisen kotipesääni kuntoon ja samalla tarkkailen mahdollisia yhtiövastikkeen jakajia.
Kova rauta, kunnon pultti ja tuumapuu jos mitä vetää miehiä luokseen eli rautakauppaan maaliostoksille. Seisoskelin keskellä kauppaa typerän näköisenä. Estrogeenit tuoksuivat, mutta minun kohdalleni ei sattunut yhtään oikeaa hajua. Ohi köpötteli vain eläkkeelle tähtääviä kaljunpiilottelijoita tai paliskuntia pikkuporolaumoineen.
Seuraavana kohteena ajattelin lähimarkettia. Lehdessä neuvottiin, että kysele ohimennen vaikka jauhohyllyn sijaintia. Hö, no en taida. Nykykokit tietävät vain virvoikejuomasuunnan. Sitä paitsi pitää miettiä tarkkaan minkä kuvan antaa itsestään: hämmästelenkö leivän hintaa, kysynkö ohimennen tofutuotteista, pyydänkö ohjeet paistijauhelihapaistamiseen vai päivittelenkö sipsien kalorimäärää. Metsä vastaa niin kuin sille kuiskataan eli koukkuun voi jäädä köyhäilevä opiskelijaolli, vegaani joogajanne, perussohvaperunapena tai timmit vatsalihakset omaava tiukkistapio. Jätin myymälämystiikan väliin.
Auttaiskohan hobbyhall? Citysinkkuuteni aikana olen harrastanut afrikkalaista, latino-, ja vatsatanssia, enkä millään tunnilla ole nähnyt oikeaa miestä. Entä sitten jooga tai pilatessalit? Ei kiitos, en halua illallispöytääni elävää ravintoa - ainakaan pitkätukkaisesta miehestä irronneita karvoja. Käyn myös juoksemassa ja rullien kanssa kiidän katuja pitkin. Jollen satu kaatumaan ja itkemään kovaan ääneen apua, niin en todellakaan ehdi nähdä vastaantulevia urhoja hikipisaroitteni alta. Ainoat miehenkohtauslajit eli spinningit, punttikset ja itsepuolustuksen olen jo aikoja sitten hylännyt liian rajuina itselleni.
Jäljelle jää työpaikka. Pölyävät paperipinot, vinot mappirivit ja kuollut konttorikukka eivät houkuta hurmioihin. Toki yhdellä ja toisella on ollut pikkujoulukalleja, hissituttuhenrejä ja kokouskimmoja, joiden kanssa on ajoittain pidetty tiiviistikin yhteisiä tiimipalavereita. Mutta kun kunnolla avaa konttoripölyn ummettamat silmät, ei ympärillä näy kuin työnuuvuttamia silmäpussipukumiehiä. Nou tänks, myös ulkomaiselle haarakonttoriväelle.
Kaikki laatulehden keinot siis läpikäyty eikä edelleenkään rakennustaitoista miestä pesäntekohommissa. Ehkäpä kannattaakin unohtaa se hakeminen ja keskittyä omaan elämiseen. Kyllä se onni orava joskus kiipeää pesäpuuhun. Pitää vain avata henkinen ovi uusille tilanteille, kokemuksille ja elämyksille. Turha jäädä kotikoloon itkemään elämää vaan avata ovi fyysisestikin uusille ihmisille. Sillä tavoin erään onnellisen sussun kotiin asteli yllättäen naapuripoikaystävä.
Miss K
Citysinkkuilun salat
3.4.2007
Mitä se citysinkkuilu on? Miten se onnistuu, missä kengissä ja mitä muita asusteita tarvitaan?
Käänsin korkkarini eräänä kevätpäivänä lukioaikaiseen luokkakokoukseen. Pieneen tupaan keskelle metsää oli kokoontunut mielenkiintoinen joukko moninaisia ja miehiä. Pulpetinkuluttajista oli putkahtanut ammattilaisia arkkitehdistä heppaseppään, sutenööristä lakinaiseen ja tohtorista kotiäitiin.
Lintujen kevätmuutto näkyi poppoossa selvästi, sillä monet olivat rauhoittuneet perustamalla kullan kanssa yhteisen paikan suklaamunilleen. Itse kannoin kultaa kaikissa muissa sormissani paitsi nimettömässä, joten sain vastata kysymyksiin sinkkustatuksestani.
Aloitetaan siis perusteista. Miltä citysinkku näyttää? Jalat pitää olla irti maasta, aina ja joka tilanteessa eli korkoa alle niin paljon kuin visa sietää. Turha silti liioitella ja sotkea Lontoosta kannettuja kenkiä metsämajassa, siellähän voi sipsutella vaikka Tallinnassa tullatuin tuumakengin. Kassissa mukana aina huulikiilto, hammasharja ja Guccin uusin hajuvesi. Muuten voi koittaa maastoutua tilanteeseen.
Entäs pää, pariisilaisen kampaajan loihtiman leikkauksen alla? Citysinkku on usein elämässään mennyt läpi suhteita ja eroja, törttöilyjä ja tekemättömyyksiä, joista ammennettu oppi voitaisiin hyväksyä psykologian laitoksen peruskurssivaatimuksiksi. Silti vain osa käyttää oppejaan höydyksi, kasvaa aikuisiksi ja kohtaa itsensä. Henkisen tasapainon voi aistia monesta metsäläisestä, harvemmin silti keski-iän ylittäneestä kitkerästä vanhasta piiasta tai paavosta. Jos elämää viettää yksikseen edes hetken, se kannattaa hyödyntää tutustumalla omaan sisimpään. Sitä kautta pystyy hyväksymään itsensä, avautumaan ja nauttimaan muista ihmisistä kokematta heitä kilpailijoina. Valitettavan usein tämä on tainnut jäädä valaistusta vaille pesänrakennushulinoissa.
Miksi sitten itsellinen ja itsenäinen teini-iän parilla rypyllä ohittanut sinkku nostelee vain omia sukkia lattialta? Ei ole sattunut eteen farmarivolvoa, kahta lasta ja koiraa omaavaa prinssiä. Eräs luokkikseni kysyi ihan vilpittömästi: Minne olet seksuaalisesti suuntautunut? Vastasin, vaikkei se nyt kellekään kuulukaan. Olipahan tarpeeksi symppis kysyjä, mutta ei citysinkkuudella ole mitään tekemistä lintu- tai kalakuntaan kuulumisen kanssa.
Ensi kesänä naimisiin menevä luokkikseni tokaisi sinkkuuden syitä ruotiessamme: ”On se niin pirun vaikeaa olla suhteessa, kun pitää ottaa toinen huomioon. On paljon helpompaa olla yksin.” Liian pitkiä, turhan lyhyitä ja pikanopeita suhteita läpikäyneenä yhdyn ajatukseen. Veto-oikeus on silti siinä tilanteessa, kun taivaasta tipahtaa tai kulmakuppilassa kolahtaa. Luokkisten hempeitä yllätysrakkauksia ja romanssikokemuksia kuunnellessani on helpompaa uskoa, toivoa ja rakastaa, jos ei sitä olematonta prinssiä, niin niitä omia Pariisin lempisaappaita.
Miss K
Mitä se citysinkkuilu on? Miten se onnistuu, missä kengissä ja mitä muita asusteita tarvitaan?
Käänsin korkkarini eräänä kevätpäivänä lukioaikaiseen luokkakokoukseen. Pieneen tupaan keskelle metsää oli kokoontunut mielenkiintoinen joukko moninaisia ja miehiä. Pulpetinkuluttajista oli putkahtanut ammattilaisia arkkitehdistä heppaseppään, sutenööristä lakinaiseen ja tohtorista kotiäitiin.
Lintujen kevätmuutto näkyi poppoossa selvästi, sillä monet olivat rauhoittuneet perustamalla kullan kanssa yhteisen paikan suklaamunilleen. Itse kannoin kultaa kaikissa muissa sormissani paitsi nimettömässä, joten sain vastata kysymyksiin sinkkustatuksestani.
Aloitetaan siis perusteista. Miltä citysinkku näyttää? Jalat pitää olla irti maasta, aina ja joka tilanteessa eli korkoa alle niin paljon kuin visa sietää. Turha silti liioitella ja sotkea Lontoosta kannettuja kenkiä metsämajassa, siellähän voi sipsutella vaikka Tallinnassa tullatuin tuumakengin. Kassissa mukana aina huulikiilto, hammasharja ja Guccin uusin hajuvesi. Muuten voi koittaa maastoutua tilanteeseen.
Entäs pää, pariisilaisen kampaajan loihtiman leikkauksen alla? Citysinkku on usein elämässään mennyt läpi suhteita ja eroja, törttöilyjä ja tekemättömyyksiä, joista ammennettu oppi voitaisiin hyväksyä psykologian laitoksen peruskurssivaatimuksiksi. Silti vain osa käyttää oppejaan höydyksi, kasvaa aikuisiksi ja kohtaa itsensä. Henkisen tasapainon voi aistia monesta metsäläisestä, harvemmin silti keski-iän ylittäneestä kitkerästä vanhasta piiasta tai paavosta. Jos elämää viettää yksikseen edes hetken, se kannattaa hyödyntää tutustumalla omaan sisimpään. Sitä kautta pystyy hyväksymään itsensä, avautumaan ja nauttimaan muista ihmisistä kokematta heitä kilpailijoina. Valitettavan usein tämä on tainnut jäädä valaistusta vaille pesänrakennushulinoissa.
Miksi sitten itsellinen ja itsenäinen teini-iän parilla rypyllä ohittanut sinkku nostelee vain omia sukkia lattialta? Ei ole sattunut eteen farmarivolvoa, kahta lasta ja koiraa omaavaa prinssiä. Eräs luokkikseni kysyi ihan vilpittömästi: Minne olet seksuaalisesti suuntautunut? Vastasin, vaikkei se nyt kellekään kuulukaan. Olipahan tarpeeksi symppis kysyjä, mutta ei citysinkkuudella ole mitään tekemistä lintu- tai kalakuntaan kuulumisen kanssa.
Ensi kesänä naimisiin menevä luokkikseni tokaisi sinkkuuden syitä ruotiessamme: ”On se niin pirun vaikeaa olla suhteessa, kun pitää ottaa toinen huomioon. On paljon helpompaa olla yksin.” Liian pitkiä, turhan lyhyitä ja pikanopeita suhteita läpikäyneenä yhdyn ajatukseen. Veto-oikeus on silti siinä tilanteessa, kun taivaasta tipahtaa tai kulmakuppilassa kolahtaa. Luokkisten hempeitä yllätysrakkauksia ja romanssikokemuksia kuunnellessani on helpompaa uskoa, toivoa ja rakastaa, jos ei sitä olematonta prinssiä, niin niitä omia Pariisin lempisaappaita.
Miss K
Meidän lasku, kumman tasku?
4.3.2007
Toisilla on erilliset makkaraostokset, puolitetut sohvat ja määrätyt vuorot ostaa vessapaperia. Toiset taas lykkää kaiken yhteiselle tilille – ja ostaa hyvällä omatunnolla siltä itselleen kengät.
Suhteileva ystäväni kertoi tarinaa, jossa auton muotoinen laskukasa oli yllättänyt kolikottoman. Itsenäisenä naisena hän halusi kuitenkin maksaa omat menonsa. ”Lainasin poikaystävältäni setelikasan ja maksoin sen nopealla aikataululla hänelle takaisin. Sen ajan oma tili oli lähes tyhjä.” Eli poikaystävän rahoillahan sitä sitten käytiin jauhelihaa hamstraamassa. Mitäs järkeä tuossa nyt oli? Eikö olisi voinut suoraan tunnustaa, että löysin kukkaroni pohjan ja pussauspartneri tuli apuun. Miksi on niin vaikea tunnustaa, että setelisiipeilee suhteessa?
Eräs sisko kinusi kumppanilta pariskuntayhteiselonsa alussa puolet maitokaupan laskuista. Toinen kasasi jääkaapin oveen listaa mitä kukin söi, jotta talousbudjetti osattiin tasata kuun vaihteessa. Kun samassa sängyssä nukkuu, voi olla hankala jakaa lakanamaksu täl puol jokkee ja tuol puol jokkee –periaatteella. Lakana kun molempien alla on sama. Itse en ole koskaan ymmärtänyt moista. Sinisilmäisesti kuskasin kullalleni vuosia sinisiä lenkkejä. Vastineeksi en saanut odottamiani sinisiä kedon kukkakimppuja, joten pään olemattomasta puskasta vedettyäni keskityin vain omiin kenkäostoksiini.
Itselliselle naiselle oma palkkapussi edustaa päätäntävaltaa omasta elämästään. Kukapa sitä haluaisi kuvitteellista burkhaa pitää pyydelleen poikaystävältä keittiörahaa. Mutta on niitä tapoja kiristää ja kuristaa toista psykologisestikin. Eräs vaaleaverikkö sai miekkosensa tarjoamaan kynttiläillallisen siivoamalla yhteisen pilttuun. Ei kuulosta valkealla ratsulla liikkuvalta prinssiltä, vaan plantulta jonka varat liikkuvat ainoastaan oman navan mukaan.
Jossain vaiheessa kuhertelevat muuttavat vakituisemmin yhteiseen kyyhkyslakkaan. Silloin on turha lennellä korkealla pilvilinnoissa, pulu, sillä liittoon kuuluu niin tulo kuin kulu. Tuotot virtaa kyllä sisään kahdesta lähteestä, mutta niin löytyy luotoillekin kaksi reikää.
Tasavertaisessa parisuhteessa molemmat käyttävät kolikoitaan yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Eli ei näin, miten tuttavapariskunnan puolikas väänsi valitusta siitä, kun toinen oli ostanut yhteisestä taloustilistä itselleen hirveän hintaista naamarasvaa. Tietenkään hän ei valivalisaarnansa ohessa tullut maininneeksi, että oli hankkinut tietokoneeseen uuden äänikortin, kaiuttimet ja rallipeliratin, koska nehän tulivat ”molempien käyttöön”.
Logiikkani mukaan parisuhteellisten pitää kuluttaa samassa suhteessa rahojaan oman yhteisön ylläpitämiseen. Tärkeintä on kuitenkin löytää omalle suhteelle sopivin tuhlaustapa. Jos pennostasolle mennään, niin molempien pitää tykätä kuittirumbasta ja laskimen jakotoiminnosta. Jos toinen taas kantaa selkä väärällään kotiin possun selkäfileitä, voisi toinen korvata sen vaikka sensuellilla selkähieronnalla. On aivan sama mitä puoliso tuo jaettuun tilipussiin, jos todellinen varallisuus löytyy rakkaalle jaetusta sydämestä.
Miss K
Toisilla on erilliset makkaraostokset, puolitetut sohvat ja määrätyt vuorot ostaa vessapaperia. Toiset taas lykkää kaiken yhteiselle tilille – ja ostaa hyvällä omatunnolla siltä itselleen kengät.
Suhteileva ystäväni kertoi tarinaa, jossa auton muotoinen laskukasa oli yllättänyt kolikottoman. Itsenäisenä naisena hän halusi kuitenkin maksaa omat menonsa. ”Lainasin poikaystävältäni setelikasan ja maksoin sen nopealla aikataululla hänelle takaisin. Sen ajan oma tili oli lähes tyhjä.” Eli poikaystävän rahoillahan sitä sitten käytiin jauhelihaa hamstraamassa. Mitäs järkeä tuossa nyt oli? Eikö olisi voinut suoraan tunnustaa, että löysin kukkaroni pohjan ja pussauspartneri tuli apuun. Miksi on niin vaikea tunnustaa, että setelisiipeilee suhteessa?
Eräs sisko kinusi kumppanilta pariskuntayhteiselonsa alussa puolet maitokaupan laskuista. Toinen kasasi jääkaapin oveen listaa mitä kukin söi, jotta talousbudjetti osattiin tasata kuun vaihteessa. Kun samassa sängyssä nukkuu, voi olla hankala jakaa lakanamaksu täl puol jokkee ja tuol puol jokkee –periaatteella. Lakana kun molempien alla on sama. Itse en ole koskaan ymmärtänyt moista. Sinisilmäisesti kuskasin kullalleni vuosia sinisiä lenkkejä. Vastineeksi en saanut odottamiani sinisiä kedon kukkakimppuja, joten pään olemattomasta puskasta vedettyäni keskityin vain omiin kenkäostoksiini.
Itselliselle naiselle oma palkkapussi edustaa päätäntävaltaa omasta elämästään. Kukapa sitä haluaisi kuvitteellista burkhaa pitää pyydelleen poikaystävältä keittiörahaa. Mutta on niitä tapoja kiristää ja kuristaa toista psykologisestikin. Eräs vaaleaverikkö sai miekkosensa tarjoamaan kynttiläillallisen siivoamalla yhteisen pilttuun. Ei kuulosta valkealla ratsulla liikkuvalta prinssiltä, vaan plantulta jonka varat liikkuvat ainoastaan oman navan mukaan.
Jossain vaiheessa kuhertelevat muuttavat vakituisemmin yhteiseen kyyhkyslakkaan. Silloin on turha lennellä korkealla pilvilinnoissa, pulu, sillä liittoon kuuluu niin tulo kuin kulu. Tuotot virtaa kyllä sisään kahdesta lähteestä, mutta niin löytyy luotoillekin kaksi reikää.
Tasavertaisessa parisuhteessa molemmat käyttävät kolikoitaan yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Eli ei näin, miten tuttavapariskunnan puolikas väänsi valitusta siitä, kun toinen oli ostanut yhteisestä taloustilistä itselleen hirveän hintaista naamarasvaa. Tietenkään hän ei valivalisaarnansa ohessa tullut maininneeksi, että oli hankkinut tietokoneeseen uuden äänikortin, kaiuttimet ja rallipeliratin, koska nehän tulivat ”molempien käyttöön”.
Logiikkani mukaan parisuhteellisten pitää kuluttaa samassa suhteessa rahojaan oman yhteisön ylläpitämiseen. Tärkeintä on kuitenkin löytää omalle suhteelle sopivin tuhlaustapa. Jos pennostasolle mennään, niin molempien pitää tykätä kuittirumbasta ja laskimen jakotoiminnosta. Jos toinen taas kantaa selkä väärällään kotiin possun selkäfileitä, voisi toinen korvata sen vaikka sensuellilla selkähieronnalla. On aivan sama mitä puoliso tuo jaettuun tilipussiin, jos todellinen varallisuus löytyy rakkaalle jaetusta sydämestä.
Miss K
Mitä vikaa mussa muka on?
14.1.2007
Liian omahyväinen nauru. Liian pienet jalat. Liian vähän tunteita. Jos suhdebarometri näyttää vain negatiivisia lämpötiloja, miten jääkauden alkamisesta voi kertoa lempeän lämpimästi?
Eräs kaksilahkeinen pyysi mua luokseen teelle. Kun en halunnut liittyä hänen kuumaan kuppikuntaansa alkoi vänkäys: Miksi sä sit annoit numerosi? Kertoessani toiselle valloitukselle karhean totuuden suhteemme tulevaisuudettomuudesta sain kuulla kysymyksen: Mitä sä sit muka oikein etsit? Kolmas lurautti eron äärellä katkerana: En mä vaimoa ollutkaan etsimässä.
Kritiikki, joka koskee omaa itseä, on varsin vaikea pala monelle. Se tarttuu möykkynä kurkkuun ja helpoin keino on purskauttaa pettymys toisen kasvoille. Miksen mä kelpaa sulle, vääntyy muotoon: sä olet nirso narttu.
Omiin fiiliksiin kannattaa silti luottaa. Tämä naikkonen on antanut yksisuuntaiset liput Uralin taa nenästä ulos tursuavien karvojen, kylmänkapeiden huulien ja ylimärän suutelutyylin vuoksi. Olen siis vilkaissut munankuorta vain pinnalta ja päätellyt keltuaisen olevan kaikkea muuta kuin lempivärini.
Ärsyttävät ärsytykset suhteen alussa kertovat alitajunnalle nopeasti kannattaako kurkistaa kuoren alle vai onko tiedossa mätämuna. Siitä kun ei espanjalaista herkkuomelettia saa, vaikka kuinka suhdekulhossa vatkaisi.
Kuulokoje pitää siis suunnata omaan rintaan tai rintojen väliin. Jos toinen ei nappaa, niin miksi jatkaa onkimista? Silloin on rohkeasti vedettävä siima ylös vedestä. Pitää osata tunnustaa itselle ja kanssaihmiselle, ettei tänään tullut kuningaskalaa yhteiseen pöytään. Toista ei saa loukata tarkoituksellisesti, mutta kumppanikandidaatille kannattaa kertoa suoraan todellinen syy.
Turha lässyttää, että haluaa olla yksin. Kyllä ihmisen pitää olla sen verran aikuinen että uskaltaa sanoa naamat vastakkain mitä tuntee tai ei tunne. Ja toisen pitää ymmärtää ottaa myös ei vastaan. Turha kysellä miksi, jollei ole valmis vastaanottamaan kritiikkiä. Kyllä partnerikokelas tajuaa, että pintasyyt kertovat yksinkertaisesti vain veden ja öljyn yhteensopimattomasta kemiasta. Turha tehdä niin kuin eräs exäni, joka halusi perata syitä puhelimessa. Miksi ihmeessä kaivaa terävät ruodot esiin?
Ihastuksen ja tunteiden puute satuttaa. Enemmän silti toista satuttaa, jos höpöttää syyksi, ettei ole valmis sitoutumaan. Kerro, että arvostat häntä. Kiitä, että sait tutustua häneen. Kiitä, että hän jakoi aikaansa kanssasi. Sano kiitos ja hei. Ja pysy päätöksessäsi. Soutaminen ja huopaaminen eivät johdata koskaan kunnon saaliiden äärelle.
Äitini, vanhemman naisen viisaudella, totesi lempeästi uidessani syvällä erään suhteen jälkimainingeissa: ”Meressä riittää kaloja.” Virta vie juuri sinne, minne sen kuuluukin elämässä viedä. Varmasti juuri oikeanlainen syvänmerenkala valaisee joskus tämänkin sympaattisen sukeltajasussun tien. Jossain tummassa syvänteessä. Silloin, kun ei osaa valoa odottaakaan. Ja silloin kerron rehellisesti mitä tunnen. Kuvaa se sitten jäänkylmyyttä tai kuumia lähteitä sisälläni.
Miss K
Liian omahyväinen nauru. Liian pienet jalat. Liian vähän tunteita. Jos suhdebarometri näyttää vain negatiivisia lämpötiloja, miten jääkauden alkamisesta voi kertoa lempeän lämpimästi?
Eräs kaksilahkeinen pyysi mua luokseen teelle. Kun en halunnut liittyä hänen kuumaan kuppikuntaansa alkoi vänkäys: Miksi sä sit annoit numerosi? Kertoessani toiselle valloitukselle karhean totuuden suhteemme tulevaisuudettomuudesta sain kuulla kysymyksen: Mitä sä sit muka oikein etsit? Kolmas lurautti eron äärellä katkerana: En mä vaimoa ollutkaan etsimässä.
Kritiikki, joka koskee omaa itseä, on varsin vaikea pala monelle. Se tarttuu möykkynä kurkkuun ja helpoin keino on purskauttaa pettymys toisen kasvoille. Miksen mä kelpaa sulle, vääntyy muotoon: sä olet nirso narttu.
Omiin fiiliksiin kannattaa silti luottaa. Tämä naikkonen on antanut yksisuuntaiset liput Uralin taa nenästä ulos tursuavien karvojen, kylmänkapeiden huulien ja ylimärän suutelutyylin vuoksi. Olen siis vilkaissut munankuorta vain pinnalta ja päätellyt keltuaisen olevan kaikkea muuta kuin lempivärini.
Ärsyttävät ärsytykset suhteen alussa kertovat alitajunnalle nopeasti kannattaako kurkistaa kuoren alle vai onko tiedossa mätämuna. Siitä kun ei espanjalaista herkkuomelettia saa, vaikka kuinka suhdekulhossa vatkaisi.
Kuulokoje pitää siis suunnata omaan rintaan tai rintojen väliin. Jos toinen ei nappaa, niin miksi jatkaa onkimista? Silloin on rohkeasti vedettävä siima ylös vedestä. Pitää osata tunnustaa itselle ja kanssaihmiselle, ettei tänään tullut kuningaskalaa yhteiseen pöytään. Toista ei saa loukata tarkoituksellisesti, mutta kumppanikandidaatille kannattaa kertoa suoraan todellinen syy.
Turha lässyttää, että haluaa olla yksin. Kyllä ihmisen pitää olla sen verran aikuinen että uskaltaa sanoa naamat vastakkain mitä tuntee tai ei tunne. Ja toisen pitää ymmärtää ottaa myös ei vastaan. Turha kysellä miksi, jollei ole valmis vastaanottamaan kritiikkiä. Kyllä partnerikokelas tajuaa, että pintasyyt kertovat yksinkertaisesti vain veden ja öljyn yhteensopimattomasta kemiasta. Turha tehdä niin kuin eräs exäni, joka halusi perata syitä puhelimessa. Miksi ihmeessä kaivaa terävät ruodot esiin?
Ihastuksen ja tunteiden puute satuttaa. Enemmän silti toista satuttaa, jos höpöttää syyksi, ettei ole valmis sitoutumaan. Kerro, että arvostat häntä. Kiitä, että sait tutustua häneen. Kiitä, että hän jakoi aikaansa kanssasi. Sano kiitos ja hei. Ja pysy päätöksessäsi. Soutaminen ja huopaaminen eivät johdata koskaan kunnon saaliiden äärelle.
Äitini, vanhemman naisen viisaudella, totesi lempeästi uidessani syvällä erään suhteen jälkimainingeissa: ”Meressä riittää kaloja.” Virta vie juuri sinne, minne sen kuuluukin elämässä viedä. Varmasti juuri oikeanlainen syvänmerenkala valaisee joskus tämänkin sympaattisen sukeltajasussun tien. Jossain tummassa syvänteessä. Silloin, kun ei osaa valoa odottaakaan. Ja silloin kerron rehellisesti mitä tunnen. Kuvaa se sitten jäänkylmyyttä tai kuumia lähteitä sisälläni.
Miss K
Faktaa vai fiktiota: tekniikka tuhoaa parisuhteen?
24.11.2006
Kun suhde teknistyy, päätetäänkö kärrätä vanhat näytöt kaatopaikalle vai voivatko bitit, nollaykköset ja megatavut tuoda suhteeseen sähköä? Mikä on, kun miesten pitää sähköistää suhdetta tekniikan kautta?
Tarkkaillessani ystävien suhteita ympärilläni, silmäni on osunut yhteen jos toiseen kahden hengen konekammioon. Leskiytyminen tekniikalle on selvästi monessa parisuhteessa osasyynä kumppaneiden väliselle katkeruudelle ja kytevälle vempelekammolle.
Itse voin suoraan sanoa kärsiväni syndroomasta, jota voisi nimittää techNOiluksi. Oireilu on kestänyt jo vuosia, mutta viime aikoina pikkubitit ovat downloadanneet sietokykyni yli aivojeni levytilan.
Erään heilani perusasento oli raajat levällään röhnötys sohvalla hypnoottisen lattatelkan ja täydellisen hifijärjestelmän edessä. Suhteen aikana itsestänikin kehittyi tv-expertti tuumakokojen tunnistamista myöden. Toinen tyypillisyys oli nörttimäinen etukumara tietokoneen ääressä. Suhteen aikana opin uuden vieraan kielen eli ymmärrän hyvin puhuttua Linux-kieltä, mutta kirjoittamista en osaa, onneksi.
Eräs toinen deittini taas luki blackberrystään meilejä kesken kynttiläillallisen. Eipähän tarvinnut poitsun yrittää saada tämän tytön liekkiä syttymään uudemman kerran, kun tekniikka tukahdutti sen jo ekoilla kilotavuilla.
Härvelit ovat myös miesten mielestä herkullisia lahjoja. Olen saanut tylsän leivänpaahtimen, kömpelön digikameran ja viimeistä mallia olevan vedenkeittimen - odotusarvona olivat hempeät alusvaatteet, ylelliset korvikset ja upeat korkkarit. Osa teknisistä lahjoista oli kauniisti käärittynä sanomalehtisivuun, jossa mainostettiin porakoneita.
Toisessa suhteessa sain lahjaksi tehokkaan ämpeekolmosvempeleen. Mies selitti ekstaasissa kuinka sen sisään voi tallettaa yhtä paljon dataa kuin valkoisen talon salaisiin arkistoihin. En niin erikoisesti osannut iloita laitteesta, joka ei kunnolla mahdu käsilaukkuun.
Pakko silti myöntää, että teknisistä hässäköistä voi olla jotain apua parisuhteessakin. Viimeisin valloitukseni nimittäin asustelee meren takana ja lähettelee yhden rivin mittaisia meilejä, joita lueskelen mielelläni online gesmistäni. Tuntuisi mahdottomalta tutustua miekkoseen, jos suhdetta pitäisi ylläpitää kirjekyyhkyjen avulla.
Kilotavut vaan pöytään ja suhdetta rakentamaan. Email kertoo salaperäisyydestä ja tuttavuusasteisesta tapailusta. Tekstarimerkit merkkaavat jo henkilökohtaisempaa halua tutustua. MMS on konekielinen tapa kertoa kaipuusta ja messager ilmaisee sen, miten pursuaa halusta löpistä hunajaista hölinää hanituksen verkkokalvolle.
Ihan kaikkeen ei silti teknisessä tai ihastuksen huumassa kannata suostua. Rajansa kaikella ja Skypea ei kannata asentaa ellei ole tosissaan.
Kai techNOlaisenakin on siis myönnettävä, että ilman täriseviä kapuloita ja piipittäviä gigabittejä nykysuhteessa pysyminen olisi vaikeaa. Ehkäpä ne merkkihymiöt sähköistävät suhdetta, kun kerran heinäladoistakaan ei tartu enää vaatteisiin hankaussähköä.
Miss K
Kun suhde teknistyy, päätetäänkö kärrätä vanhat näytöt kaatopaikalle vai voivatko bitit, nollaykköset ja megatavut tuoda suhteeseen sähköä? Mikä on, kun miesten pitää sähköistää suhdetta tekniikan kautta?
Tarkkaillessani ystävien suhteita ympärilläni, silmäni on osunut yhteen jos toiseen kahden hengen konekammioon. Leskiytyminen tekniikalle on selvästi monessa parisuhteessa osasyynä kumppaneiden väliselle katkeruudelle ja kytevälle vempelekammolle.
Itse voin suoraan sanoa kärsiväni syndroomasta, jota voisi nimittää techNOiluksi. Oireilu on kestänyt jo vuosia, mutta viime aikoina pikkubitit ovat downloadanneet sietokykyni yli aivojeni levytilan.
Erään heilani perusasento oli raajat levällään röhnötys sohvalla hypnoottisen lattatelkan ja täydellisen hifijärjestelmän edessä. Suhteen aikana itsestänikin kehittyi tv-expertti tuumakokojen tunnistamista myöden. Toinen tyypillisyys oli nörttimäinen etukumara tietokoneen ääressä. Suhteen aikana opin uuden vieraan kielen eli ymmärrän hyvin puhuttua Linux-kieltä, mutta kirjoittamista en osaa, onneksi.
Eräs toinen deittini taas luki blackberrystään meilejä kesken kynttiläillallisen. Eipähän tarvinnut poitsun yrittää saada tämän tytön liekkiä syttymään uudemman kerran, kun tekniikka tukahdutti sen jo ekoilla kilotavuilla.
Härvelit ovat myös miesten mielestä herkullisia lahjoja. Olen saanut tylsän leivänpaahtimen, kömpelön digikameran ja viimeistä mallia olevan vedenkeittimen - odotusarvona olivat hempeät alusvaatteet, ylelliset korvikset ja upeat korkkarit. Osa teknisistä lahjoista oli kauniisti käärittynä sanomalehtisivuun, jossa mainostettiin porakoneita.
Toisessa suhteessa sain lahjaksi tehokkaan ämpeekolmosvempeleen. Mies selitti ekstaasissa kuinka sen sisään voi tallettaa yhtä paljon dataa kuin valkoisen talon salaisiin arkistoihin. En niin erikoisesti osannut iloita laitteesta, joka ei kunnolla mahdu käsilaukkuun.
Pakko silti myöntää, että teknisistä hässäköistä voi olla jotain apua parisuhteessakin. Viimeisin valloitukseni nimittäin asustelee meren takana ja lähettelee yhden rivin mittaisia meilejä, joita lueskelen mielelläni online gesmistäni. Tuntuisi mahdottomalta tutustua miekkoseen, jos suhdetta pitäisi ylläpitää kirjekyyhkyjen avulla.
Kilotavut vaan pöytään ja suhdetta rakentamaan. Email kertoo salaperäisyydestä ja tuttavuusasteisesta tapailusta. Tekstarimerkit merkkaavat jo henkilökohtaisempaa halua tutustua. MMS on konekielinen tapa kertoa kaipuusta ja messager ilmaisee sen, miten pursuaa halusta löpistä hunajaista hölinää hanituksen verkkokalvolle.
Ihan kaikkeen ei silti teknisessä tai ihastuksen huumassa kannata suostua. Rajansa kaikella ja Skypea ei kannata asentaa ellei ole tosissaan.
Kai techNOlaisenakin on siis myönnettävä, että ilman täriseviä kapuloita ja piipittäviä gigabittejä nykysuhteessa pysyminen olisi vaikeaa. Ehkäpä ne merkkihymiöt sähköistävät suhdetta, kun kerran heinäladoistakaan ei tartu enää vaatteisiin hankaussähköä.
Miss K
Mustiksi värjätyt sukat
13.10.2006
Kun sukkien väri mustuu, parisuhteen taivaskin tummenee. Jämähtääkö musta väri kiinni pysyvästi? Minkä verran väri tarttuu ja milloin alkavat sukanvaihtopäivät?
Mustasukkaisuus on kamala tunne. Se jäytää sisintä, raapii sielun verille ja paiskaa ulos järjen häivähdykset. Itse olen nähnyt pimeän pilven molemmat puolet. Olen ollut tarkkailtavana sekä piilotellut korkeakorkoisten saappaitteni alla mustia polvisukkia.
Menneen ajan heilani kommentoi kerran erään ystävämme pippaloissa: mikset sä kotona koskaan pukeudu hameeseen ja toppiin vaan pidät lökähousuja? Hämmennyin hiljaiseksi. Lähtiessäni ulos tyttökavereiden kanssa kuulin: Tanssiminen on ainoastaan miesten houkuttelua. Haluatsä et kaikki kattoo sua? Kummeksuin ja puolustauduin. Katsoessani miesten mm-pikajuoksua telkkarista tuli tokaisu: Miksi sä tollasia uroita ihailet? Kommentoin kovaäänisesti käsittämättömyyttä vastaan.
Lopullinen niitti laukesi, kun tonttu kiikutti kuusen alle iik-niin-ihanan-RobbieWilliamsin elämänkerran (pukin hovihankkija oli isäni). Arvasin, että siirtyessämme kauemmas äidin ruokahopeiden parista, saan korvilleni huudot. Sä haluisit varmaan olla paljon mieluummin jonkun popstaran kanssa yhdessä, etkö? Luovutin ja siirryin sinkkustatukseen yöseuranani paperinen Rob.
Mustasukkaisuus on tauti, jota kukaan kyökkiterapiaan perehtynyt täti-Teresa ei voi parantaa. Pimeä väri sukissa kertoo ihmisen tummasta asenteesta omaan itseensä. Itsetunnon puutteen tunnustaminen peilikuvalleen on erittäin kiusallista. Vaatii rohkeutta kohdata menettämisen pelkonsa. Siksi monelle onkin helpompi suunnata sisältä kumpuava ahdistus epävarmuudestaan kumppaniin.
Mustikset ovat usein onnettomia ja kaipaavat ulkopuolelta tulevaa vakuuttelua omasta paremmuudestaan. Itse pirstoin erään tärkeän suhteen sirpaleiksi, koska olin varma, etten ole tarpeeksi hyvä kumppani ukkoselleni. Ripustauduin kiinni toisen lahkeeseen. Käyttäydyin siten, kuten luulin hänen haluavan minun toimivan. Oletin ja arvailin, enkä kysynyt. Tietenkin analysoin ukkoseni toiveet väärin. Sysäsin ahdistukseni toisen niskaan, voin huonosti ja otin käyttöön lapsuuden tavat: kiukuttelun ja mökötyksen. Arvatenkin sääkarttani oli pian täynnä mustia pilviä. Kun koko säärintama alkoi myllertää ukkosen kera, ei ollut näkyvissä enää minkäänlaista aurinkoa pilvien välistä ja rintamasuuntamme erosivat.
Mustassa kohtauksessaan pyörivän pelipöydälle on turha tuoda omaa mielipidenappulaansa mukaan. Toinen on jo päässään pelannut koko kierroksen, eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa.
Jos mies jo toisilla treffeillä huomauttaa liiasta meikkaamisesta kodin ulkopuolella, kolmatta kertaa ei kannata jäädä katselemaan. Pidemmässä suhteessa avoin ja rehellinen keskustelu on keino pitää parisuhde kunnossa. Mustat sukat voi kastaa vetyperoksidiin arvostamalla ja rakastamalla ensin itseään. Sitten voi keskittyä rakastamaan muita – tai uusia kenkiään, kuten aidon sinkun kuuluu.
Miss K
Kun sukkien väri mustuu, parisuhteen taivaskin tummenee. Jämähtääkö musta väri kiinni pysyvästi? Minkä verran väri tarttuu ja milloin alkavat sukanvaihtopäivät?
Mustasukkaisuus on kamala tunne. Se jäytää sisintä, raapii sielun verille ja paiskaa ulos järjen häivähdykset. Itse olen nähnyt pimeän pilven molemmat puolet. Olen ollut tarkkailtavana sekä piilotellut korkeakorkoisten saappaitteni alla mustia polvisukkia.
Menneen ajan heilani kommentoi kerran erään ystävämme pippaloissa: mikset sä kotona koskaan pukeudu hameeseen ja toppiin vaan pidät lökähousuja? Hämmennyin hiljaiseksi. Lähtiessäni ulos tyttökavereiden kanssa kuulin: Tanssiminen on ainoastaan miesten houkuttelua. Haluatsä et kaikki kattoo sua? Kummeksuin ja puolustauduin. Katsoessani miesten mm-pikajuoksua telkkarista tuli tokaisu: Miksi sä tollasia uroita ihailet? Kommentoin kovaäänisesti käsittämättömyyttä vastaan.
Lopullinen niitti laukesi, kun tonttu kiikutti kuusen alle iik-niin-ihanan-RobbieWilliamsin elämänkerran (pukin hovihankkija oli isäni). Arvasin, että siirtyessämme kauemmas äidin ruokahopeiden parista, saan korvilleni huudot. Sä haluisit varmaan olla paljon mieluummin jonkun popstaran kanssa yhdessä, etkö? Luovutin ja siirryin sinkkustatukseen yöseuranani paperinen Rob.
Mustasukkaisuus on tauti, jota kukaan kyökkiterapiaan perehtynyt täti-Teresa ei voi parantaa. Pimeä väri sukissa kertoo ihmisen tummasta asenteesta omaan itseensä. Itsetunnon puutteen tunnustaminen peilikuvalleen on erittäin kiusallista. Vaatii rohkeutta kohdata menettämisen pelkonsa. Siksi monelle onkin helpompi suunnata sisältä kumpuava ahdistus epävarmuudestaan kumppaniin.
Mustikset ovat usein onnettomia ja kaipaavat ulkopuolelta tulevaa vakuuttelua omasta paremmuudestaan. Itse pirstoin erään tärkeän suhteen sirpaleiksi, koska olin varma, etten ole tarpeeksi hyvä kumppani ukkoselleni. Ripustauduin kiinni toisen lahkeeseen. Käyttäydyin siten, kuten luulin hänen haluavan minun toimivan. Oletin ja arvailin, enkä kysynyt. Tietenkin analysoin ukkoseni toiveet väärin. Sysäsin ahdistukseni toisen niskaan, voin huonosti ja otin käyttöön lapsuuden tavat: kiukuttelun ja mökötyksen. Arvatenkin sääkarttani oli pian täynnä mustia pilviä. Kun koko säärintama alkoi myllertää ukkosen kera, ei ollut näkyvissä enää minkäänlaista aurinkoa pilvien välistä ja rintamasuuntamme erosivat.
Mustassa kohtauksessaan pyörivän pelipöydälle on turha tuoda omaa mielipidenappulaansa mukaan. Toinen on jo päässään pelannut koko kierroksen, eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa.
Jos mies jo toisilla treffeillä huomauttaa liiasta meikkaamisesta kodin ulkopuolella, kolmatta kertaa ei kannata jäädä katselemaan. Pidemmässä suhteessa avoin ja rehellinen keskustelu on keino pitää parisuhde kunnossa. Mustat sukat voi kastaa vetyperoksidiin arvostamalla ja rakastamalla ensin itseään. Sitten voi keskittyä rakastamaan muita – tai uusia kenkiään, kuten aidon sinkun kuuluu.
Miss K
Mikä on suhteellinen painoarvoni?
18.9.2006
Mikä on suhteeni painoon, entä onko parisuhteen suhde painoon erilainen ja millainen on suhteeton paino?
”Parisuhde lihottaa”, siskoni tokaisi samalla, kun hän kertoi pariskunnan pizzanteosta viime viikonloppuna. Moni ystävänikin väittää, että kihlasormuksella on leventävä vaikutus. Kosinnan jälkeinen kommentti voikin olla: ”Olinkin jo väsynyt olemaan nätti ja hoikka.” En usko. Sinkku kerää lanteilleen ravintoloissa käyntien rasvat, sunnuntaipäivien sohvaperunalastut ja kahvilajuoruilujen kalorit.
Kiinteämmästäkin sinkkunaisesta muokkaantuu löysempi Kaloriina, kun todellinen viihde-elämä tempaa mukaansa. Koko kalorikierre lähtee jo aamusta liikkeelle. Itseni on turha ostaa lehmänvalkuaista jääkaappiin happanemaan tai viljatuotteita keräämään vihreää kasvistoa pinnalleen, joten aamiaisen voi skipata. Suolenmutkien ilmoittaessa aamun tunteina sisällön puutteesta suuntaan kahviautomaatille, jossa voi ohimennen katsella naapuriosastojen söpöstyksiä. Vatsakalvoja höystän läskipitoisimmalla lattella ja mukaan kahmaisen puoli kiloa suklaakeksejä.
Lounastunti kaveriporukassa sujuu enemmänkin viikonlopun seikkailujen syväselvitykseen kuin syömiseen. Velvollisuuksien jälkeen suuntaan usein istumaan iltaa ystävien kera ravintolarasvojen ääreen. Ja yöllä pitää saada jotain suuhunpantavaa tai suolaista. Kun tähän yliepäterveelliseen elämäntyyliin lisätään muutama yö, jossa tyynyhöyhenet saavat levätä yksikseen, ei kai ketään kummastuta parisuhteettoman parit ylikilot. Suhteettomaan painoon ei tietenkään kukaan citysinkku pyri. Energiatasoa pitää ylläpitää, mutta sinkun suhde omaan painoon ei saa ylimäärin itseä stressata.
Parisuhteen suhde painoon vaikuttaa tietysti, mutta jokainen pitäköön huolta omista luistaan. Ystäväni kertoi surullisen tarinan, jossa erään naisen Veikko huomautteli suuhun pistetyn ruoan kilojouleista. Veikon mukaan naisen olisi pitänyt jumpata uuma upeaksi, lopettaa lauantaiset lakritsimässyt ja poistaa pastat päivällisiltä. Samalla suunavauksella Veikko vaati enemmän koti-iltoja ja sosiaalisen elämän seesteistämistä heihin kahteen. Nainen ahdistui, eristäytyi ja hiljeni. Nyt nainen on unohtanut millaiselta tuntuukaan elää omanmuotoista elämää ja olla vain itselleen vastuussa vaatekoostaan. Lihaa suhdeluiden ympärille pitää etsiä jostain muusta kuin painoasioista. Oma kantavuusaste on jokaisen oma juttu, eikä kukaan muu sitä saa ulkopäin määritellä.
Ihrakerros kertoo ihmisen keräämistä elämänkokemuksista. Voihan rypyistäkin laskea naurunhetkien määrän. Jenkkakahvat todistavat, että juhlissa ja jatkoilla on käyty. Turha niistä löysistä on kireäksi muuttua. Itselleni pidän ohjenuorana elämästä nauttimisen ja arjen eri muodoista herkuttelemisen. Rento asenne ja rehellisyys itselleen ovat paljon oleellisempia juttuja kuin huomion kiinnittäminen omaan rehevyyteen. Rönsyilevät kilot kuuluvat monimuotoiseen elämään, oli sitten parisuhteessa tai ei.
Miss K
Mikä on suhteeni painoon, entä onko parisuhteen suhde painoon erilainen ja millainen on suhteeton paino?
”Parisuhde lihottaa”, siskoni tokaisi samalla, kun hän kertoi pariskunnan pizzanteosta viime viikonloppuna. Moni ystävänikin väittää, että kihlasormuksella on leventävä vaikutus. Kosinnan jälkeinen kommentti voikin olla: ”Olinkin jo väsynyt olemaan nätti ja hoikka.” En usko. Sinkku kerää lanteilleen ravintoloissa käyntien rasvat, sunnuntaipäivien sohvaperunalastut ja kahvilajuoruilujen kalorit.
Kiinteämmästäkin sinkkunaisesta muokkaantuu löysempi Kaloriina, kun todellinen viihde-elämä tempaa mukaansa. Koko kalorikierre lähtee jo aamusta liikkeelle. Itseni on turha ostaa lehmänvalkuaista jääkaappiin happanemaan tai viljatuotteita keräämään vihreää kasvistoa pinnalleen, joten aamiaisen voi skipata. Suolenmutkien ilmoittaessa aamun tunteina sisällön puutteesta suuntaan kahviautomaatille, jossa voi ohimennen katsella naapuriosastojen söpöstyksiä. Vatsakalvoja höystän läskipitoisimmalla lattella ja mukaan kahmaisen puoli kiloa suklaakeksejä.
Lounastunti kaveriporukassa sujuu enemmänkin viikonlopun seikkailujen syväselvitykseen kuin syömiseen. Velvollisuuksien jälkeen suuntaan usein istumaan iltaa ystävien kera ravintolarasvojen ääreen. Ja yöllä pitää saada jotain suuhunpantavaa tai suolaista. Kun tähän yliepäterveelliseen elämäntyyliin lisätään muutama yö, jossa tyynyhöyhenet saavat levätä yksikseen, ei kai ketään kummastuta parisuhteettoman parit ylikilot. Suhteettomaan painoon ei tietenkään kukaan citysinkku pyri. Energiatasoa pitää ylläpitää, mutta sinkun suhde omaan painoon ei saa ylimäärin itseä stressata.
Parisuhteen suhde painoon vaikuttaa tietysti, mutta jokainen pitäköön huolta omista luistaan. Ystäväni kertoi surullisen tarinan, jossa erään naisen Veikko huomautteli suuhun pistetyn ruoan kilojouleista. Veikon mukaan naisen olisi pitänyt jumpata uuma upeaksi, lopettaa lauantaiset lakritsimässyt ja poistaa pastat päivällisiltä. Samalla suunavauksella Veikko vaati enemmän koti-iltoja ja sosiaalisen elämän seesteistämistä heihin kahteen. Nainen ahdistui, eristäytyi ja hiljeni. Nyt nainen on unohtanut millaiselta tuntuukaan elää omanmuotoista elämää ja olla vain itselleen vastuussa vaatekoostaan. Lihaa suhdeluiden ympärille pitää etsiä jostain muusta kuin painoasioista. Oma kantavuusaste on jokaisen oma juttu, eikä kukaan muu sitä saa ulkopäin määritellä.
Ihrakerros kertoo ihmisen keräämistä elämänkokemuksista. Voihan rypyistäkin laskea naurunhetkien määrän. Jenkkakahvat todistavat, että juhlissa ja jatkoilla on käyty. Turha niistä löysistä on kireäksi muuttua. Itselleni pidän ohjenuorana elämästä nauttimisen ja arjen eri muodoista herkuttelemisen. Rento asenne ja rehellisyys itselleen ovat paljon oleellisempia juttuja kuin huomion kiinnittäminen omaan rehevyyteen. Rönsyilevät kilot kuuluvat monimuotoiseen elämään, oli sitten parisuhteessa tai ei.
Miss K
Herrasmiehiä, on(ko) heitä?
3.9.2006
Nyt tarvitaan testosteronin tuoksua ja pulleita verisuonia jäntevissä käsissä. Näinkin nykyaikaisen ajatuksen sain blondissa päässäni kehiteltyä, kun seisoin rauta-kaupan ulkopuolella edessäni laatikkopino, jonka paino vastasi vähintään omaani (kesäkilot mukaan laskettuna).
Viime viikolla tein tuttavuutta laatoittamiseen. En suinkaan tutkinut huonovointisena nenä kiinni kadussa miltä harmaa kiviaines näyttää, vaan kävin ostamassa laattoja kylppärin lattialle. Tietenkin täsmälleen oikean sävyiset laatat löytyivät siitä kaupasta, joka sijaitsee eniten periferiassa. Vasta ohittaessani kassan mieleeni putkahti kotiinkanto-ongelma. Autoton kaupunkilaistyttö ja hauislihakset, jotka jaksavat kantaa korkeintaan kaksi kenkäpakettia kotiin. Nyt edessä oli urakka, jota miesmaailmassa verrattaisiin betonipossun siirtämiseen pois lähikaupan invaparkkipaikalta.
Perinteet esiin ja herrasmiehet hakuun. Iso hymy, pieni pyyntö ja johan saatiin laatat liikkumaan. Rautakaupan miesmyyjä, lähitolpan taksikuski, juna-aseman raksamiehet, auttavainen bittinikkari ja viereisen penkkirivin mukava elokuvaohjaaja. Kaikki kantoivat vuorotelleen kortensa laattakekoon ja kuluttivat kaloreita kanniskellessaan paketteja naisen osoittamaan paikkaan. Jakkihärän puutteessa jouduin hoitamaan itse ainoastaan viimeisen matkaviipaleen, kun kipusin ylimääräisten kilojeni kanssa hissittömän asuintalon ylimpään kerrokseen.
Nykynaikkonen haluaa olla niin itsenäinen ja vaikka itkua vääntäen itsepäinen, että meiltä unohtuu kuinka paljon herrasmiehiä tuolla kaduilla kävelee. Uusi miespuolinen tuttavuuskin kuunteli illalla voipunutta laattatarinaani huvittuneena. Saadessaan selville, että matkani asuintalon ylimpiin kerroksiin kesti kauemmin kuin vaalennusvärjäyskäynti kampaajalla, hän ihmetellen kysäisi: ”Mikset soittanut ja pyytänyt mua apuun?” Niinpä. Seuraavan kerran kun mies tarjoutuu avaamaan oven, palkitsen kysyjän viehkeällä hymyllä ja kävelen pystypäin avoimesta ovesta sisään.
Mitä pahaa on käyttää naiseuttaan hyväkseen, jos sillä ei tarkoita tai pyri pahaan? Ei mitään. Siitä vaan kutomaan verkkoja ja virittelemään ansalankoja pikkusormen saalistusta varten. Sukupuolten välinen epätasa-arvo lisää joskus todellista tasa-arvoa. Kyllä ne herrasmiehetkin ovat sen verran viisaita, että osaavat ihan itse päätellä, pysähtyvätkö he neitosen palvelupyynnön äärelle vai jättävät shoppailukassien kantamiset siltä kerralta väliin.
Miss K
Nyt tarvitaan testosteronin tuoksua ja pulleita verisuonia jäntevissä käsissä. Näinkin nykyaikaisen ajatuksen sain blondissa päässäni kehiteltyä, kun seisoin rauta-kaupan ulkopuolella edessäni laatikkopino, jonka paino vastasi vähintään omaani (kesäkilot mukaan laskettuna).
Viime viikolla tein tuttavuutta laatoittamiseen. En suinkaan tutkinut huonovointisena nenä kiinni kadussa miltä harmaa kiviaines näyttää, vaan kävin ostamassa laattoja kylppärin lattialle. Tietenkin täsmälleen oikean sävyiset laatat löytyivät siitä kaupasta, joka sijaitsee eniten periferiassa. Vasta ohittaessani kassan mieleeni putkahti kotiinkanto-ongelma. Autoton kaupunkilaistyttö ja hauislihakset, jotka jaksavat kantaa korkeintaan kaksi kenkäpakettia kotiin. Nyt edessä oli urakka, jota miesmaailmassa verrattaisiin betonipossun siirtämiseen pois lähikaupan invaparkkipaikalta.
Perinteet esiin ja herrasmiehet hakuun. Iso hymy, pieni pyyntö ja johan saatiin laatat liikkumaan. Rautakaupan miesmyyjä, lähitolpan taksikuski, juna-aseman raksamiehet, auttavainen bittinikkari ja viereisen penkkirivin mukava elokuvaohjaaja. Kaikki kantoivat vuorotelleen kortensa laattakekoon ja kuluttivat kaloreita kanniskellessaan paketteja naisen osoittamaan paikkaan. Jakkihärän puutteessa jouduin hoitamaan itse ainoastaan viimeisen matkaviipaleen, kun kipusin ylimääräisten kilojeni kanssa hissittömän asuintalon ylimpään kerrokseen.
Nykynaikkonen haluaa olla niin itsenäinen ja vaikka itkua vääntäen itsepäinen, että meiltä unohtuu kuinka paljon herrasmiehiä tuolla kaduilla kävelee. Uusi miespuolinen tuttavuuskin kuunteli illalla voipunutta laattatarinaani huvittuneena. Saadessaan selville, että matkani asuintalon ylimpiin kerroksiin kesti kauemmin kuin vaalennusvärjäyskäynti kampaajalla, hän ihmetellen kysäisi: ”Mikset soittanut ja pyytänyt mua apuun?” Niinpä. Seuraavan kerran kun mies tarjoutuu avaamaan oven, palkitsen kysyjän viehkeällä hymyllä ja kävelen pystypäin avoimesta ovesta sisään.
Mitä pahaa on käyttää naiseuttaan hyväkseen, jos sillä ei tarkoita tai pyri pahaan? Ei mitään. Siitä vaan kutomaan verkkoja ja virittelemään ansalankoja pikkusormen saalistusta varten. Sukupuolten välinen epätasa-arvo lisää joskus todellista tasa-arvoa. Kyllä ne herrasmiehetkin ovat sen verran viisaita, että osaavat ihan itse päätellä, pysähtyvätkö he neitosen palvelupyynnön äärelle vai jättävät shoppailukassien kantamiset siltä kerralta väliin.
Miss K
Mikset sä soita?
12.9.2006
Ennen säädin suihkuun mennessäni puhelimen äänen megakovalle. Kuulostelin loiskeen läpi kilahtaako kapula vai ehdinkö pesaista tukkani sitä ennen. Miten toiselle soittaminen voikin olla niin voimakas asia, että se määrittää jopa vastapuolen vessakäyttäytymistä?
Entisessä elämässäni eli seurustellessani exän kanssa toistui perjantai-iltaisin usein ”Jos et sä soita” -mainos. Pyhäpäivien suunnitelmat muodostettiin miehen mutu-tuntumalta viikon viimeisten työtuntien jälkeen. Viikon kohokohta oli, kun puhelin pirahti ja mies valotti vapaapäivien suunnitelmiaan. Usein tyyppi kertoi päättäneensä viettää tutun töllöillan telkan ääressä. Sain kuulla olevani tervetullut illanviettoon, jos olkkarinpöydälle ilmestyy jotain dipattavaa. Ei ihme, että mies päätyi upottamaan dippikulhoon vain nakkisormensa.
Suhteen päätyttyä laulavien lankojen käyttö on kääntynyt päälaelleen. Miekkonen ei enää soittele. Enkä minä odota epätoivoisesti kännykän merkkiääntä. Kohteliaisuudesta pirauttelen exälle silti edelleen parin kuukauden välein. Puhelun aiheeksi voi nousta vaikkapa niinkin mielenkiintoinen tapaus kuin hänen äitinsä sappikivet, joita yhdessä sitten voivottelemme. Päällisin puolin siis annan tukeni, mutta ilkikurinen puoleni taitaa silti vähän virnistää. Lapsellista, tiedän, mutta on mieltä ylentävää kuulla miten huonosti toisella menee. Samalla varmistun jälleen kerran siitä, että tuo prinssi uljas ei ollut minulle tarkoitettu.
Todellinen mielihyväni syy taitaa olla kuitenkin vallankäytössä. Ennen kannoin puhelinta vaikka vessaan, etten missaisi toisen soittoa. Nyt vastapuolen soiton odottelu tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Jos haluan puhua mielenkiintoisen tuttavuuden kanssa, laitan linjat itse laulamaan. Kuka soittaa ensin, koska voin soittaa toiselle ja vastaanko heti ensimmäisellä soitolla – turhaa mietiskelyä. Miksi lähteä leikkimään valtasuhteilla, kun voi kertoa toiselle sukupuolelle suoraan miten asiat ovat. Lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Pidän sinusta. Jatketaan juttua kasvokkain. Koska nähdään, hani?”
Miss K
Ennen säädin suihkuun mennessäni puhelimen äänen megakovalle. Kuulostelin loiskeen läpi kilahtaako kapula vai ehdinkö pesaista tukkani sitä ennen. Miten toiselle soittaminen voikin olla niin voimakas asia, että se määrittää jopa vastapuolen vessakäyttäytymistä?
Entisessä elämässäni eli seurustellessani exän kanssa toistui perjantai-iltaisin usein ”Jos et sä soita” -mainos. Pyhäpäivien suunnitelmat muodostettiin miehen mutu-tuntumalta viikon viimeisten työtuntien jälkeen. Viikon kohokohta oli, kun puhelin pirahti ja mies valotti vapaapäivien suunnitelmiaan. Usein tyyppi kertoi päättäneensä viettää tutun töllöillan telkan ääressä. Sain kuulla olevani tervetullut illanviettoon, jos olkkarinpöydälle ilmestyy jotain dipattavaa. Ei ihme, että mies päätyi upottamaan dippikulhoon vain nakkisormensa.
Suhteen päätyttyä laulavien lankojen käyttö on kääntynyt päälaelleen. Miekkonen ei enää soittele. Enkä minä odota epätoivoisesti kännykän merkkiääntä. Kohteliaisuudesta pirauttelen exälle silti edelleen parin kuukauden välein. Puhelun aiheeksi voi nousta vaikkapa niinkin mielenkiintoinen tapaus kuin hänen äitinsä sappikivet, joita yhdessä sitten voivottelemme. Päällisin puolin siis annan tukeni, mutta ilkikurinen puoleni taitaa silti vähän virnistää. Lapsellista, tiedän, mutta on mieltä ylentävää kuulla miten huonosti toisella menee. Samalla varmistun jälleen kerran siitä, että tuo prinssi uljas ei ollut minulle tarkoitettu.
Todellinen mielihyväni syy taitaa olla kuitenkin vallankäytössä. Ennen kannoin puhelinta vaikka vessaan, etten missaisi toisen soittoa. Nyt vastapuolen soiton odottelu tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Jos haluan puhua mielenkiintoisen tuttavuuden kanssa, laitan linjat itse laulamaan. Kuka soittaa ensin, koska voin soittaa toiselle ja vastaanko heti ensimmäisellä soitolla – turhaa mietiskelyä. Miksi lähteä leikkimään valtasuhteilla, kun voi kertoa toiselle sukupuolelle suoraan miten asiat ovat. Lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Pidän sinusta. Jatketaan juttua kasvokkain. Koska nähdään, hani?”
Miss K
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)