12.9.2006
Ennen säädin suihkuun mennessäni puhelimen äänen megakovalle. Kuulostelin loiskeen läpi kilahtaako kapula vai ehdinkö pesaista tukkani sitä ennen. Miten toiselle soittaminen voikin olla niin voimakas asia, että se määrittää jopa vastapuolen vessakäyttäytymistä?
Entisessä elämässäni eli seurustellessani exän kanssa toistui perjantai-iltaisin usein ”Jos et sä soita” -mainos. Pyhäpäivien suunnitelmat muodostettiin miehen mutu-tuntumalta viikon viimeisten työtuntien jälkeen. Viikon kohokohta oli, kun puhelin pirahti ja mies valotti vapaapäivien suunnitelmiaan. Usein tyyppi kertoi päättäneensä viettää tutun töllöillan telkan ääressä. Sain kuulla olevani tervetullut illanviettoon, jos olkkarinpöydälle ilmestyy jotain dipattavaa. Ei ihme, että mies päätyi upottamaan dippikulhoon vain nakkisormensa.
Suhteen päätyttyä laulavien lankojen käyttö on kääntynyt päälaelleen. Miekkonen ei enää soittele. Enkä minä odota epätoivoisesti kännykän merkkiääntä. Kohteliaisuudesta pirauttelen exälle silti edelleen parin kuukauden välein. Puhelun aiheeksi voi nousta vaikkapa niinkin mielenkiintoinen tapaus kuin hänen äitinsä sappikivet, joita yhdessä sitten voivottelemme. Päällisin puolin siis annan tukeni, mutta ilkikurinen puoleni taitaa silti vähän virnistää. Lapsellista, tiedän, mutta on mieltä ylentävää kuulla miten huonosti toisella menee. Samalla varmistun jälleen kerran siitä, että tuo prinssi uljas ei ollut minulle tarkoitettu.
Todellinen mielihyväni syy taitaa olla kuitenkin vallankäytössä. Ennen kannoin puhelinta vaikka vessaan, etten missaisi toisen soittoa. Nyt vastapuolen soiton odottelu tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Jos haluan puhua mielenkiintoisen tuttavuuden kanssa, laitan linjat itse laulamaan. Kuka soittaa ensin, koska voin soittaa toiselle ja vastaanko heti ensimmäisellä soitolla – turhaa mietiskelyä. Miksi lähteä leikkimään valtasuhteilla, kun voi kertoa toiselle sukupuolelle suoraan miten asiat ovat. Lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Pidän sinusta. Jatketaan juttua kasvokkain. Koska nähdään, hani?”
Miss K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sykkiikö suonissa tulivuori kun luet tekstejäni vai pudisteletko päätäsi blogimerkintöjen aiheuttamasta uskonpuutteesta? Kirjoittaminen ei ole merkityksellistä, jollei se herätä tunteita. "Mitä sä tunnet?" on hyvä kysymys esittää sekä suhteessa että nyt lukijasuhteessani sinuun.