Parisuhteen sivuoireet

09.09.2007

Eräänä iltana sain tuttavaltani viestin: ”Sänkykaverini on pois tämän viikon. Mulla ois iltasella aikaa nähdä sua”. Kiva, mutta vastasin, ettei kalenteristani just nyt löydy löysää. Mitäs jos ens kerralla sovittais syömingit ihan silloinkin, kun hanipupusi on kotona?

Kukaan ei halua tuntea oloaan kakkoseksi. Ystävät eivät ole mikään hätävara, jotka kaivetaan pölyttyneen puhelinmuistion sivuilta silloin, kun oma kumppani lähtee reissuun, eikä itseä jaksa viihdyttää.

Tämä citysinkku miettii kyllä kaksi kertaa jo silloinkin, kun viettää harvinaislaatuista koti-iltaa kuoharin kera saunoen, ihan vähän kaivaten juttukaveria. Tajunnanvaraa pitää sen verran löytyä löylyn lomassa, ettei kukaan läheinen lämpene tuolloin soitolle: ”Tylsistyn. Nyt seurasi kelpaa.”

Tosiystävät ovat niin harvassa, ettei heille saa heitellä luita vain silloin, kun mieskumppani on niistä ensin kalunnut parhaat päältä. Tuollainen pyyntö kertoo puhtaasta itsekkyydestä. Äärilaitaesimerkkinä voin mainita tytsin, joka heitti heti erään puhelun alkuun: ”Mul ei nyt oo aikaa jutella minuuttia kauempaa, kun oon miehelässä. Mut katotaan ens viikolla.” Ens viikon soittoa ei ikinä kuulunut. Sehän olisi vaikka voinut syödä aikaa suhteelta, jopa kaataa sen, jos ois kilauttanut kaverille?!

Yksi peruskuvaus hankalista parisuhteen sivuoireista on ihastunut ystävä. Upeeta, jos toinen menee sekaisin uljaasta uroosta, mutta jos tytteli seurustelee kännyn välityksellä koko illan Uljaksen kanssa, on turha lähteä Pirkkojen pileiltaa viettämään. Erittäin epäkohteliasta on myös vetäytyä makkariin pitämään pusupuhelinpalaveria poitsun kanssa, kun lähtee läheisen luokse kylään. Tosirakkaus odottaa sen verran, että voi pulputtaa joskus muulloin, ja keskittyä siihen seuraan missä korot konkreettisesti koskevat maata.

Lääkäri toteaisi diagnoosiksi näistä taudinkuvista suhteettoman suuren parisuhdepainoarvon. Vakavaksi tauti yltyy silloin, kun keväällä sanotaan, ettei lähdetä porukassa lomailemaan, vaan jumitetaan uuden kundikaverin suunnitelmia. Jos suhde yllättäen loppuu, itketäänkin ystäville, että mahtuuko vielä mukaan. Harvoin mahtuu enää. Kukaan ei halua olla kakkosvaihtoehto.

Krooniseen taudinkuvaan päästään erään toisen ”ystäväni” tapauksessa. Saan kutsuja kivoille grilli-illallisille silloin, kun deittailen vakavasti. Mutta jos citysinkkustatukseni vahvistuu, tipun totaalisesti privaattikutsulistalta. ”Nähdään taas uudemman kerran, kun sulla on avec”. Yllättäen ystävyyden side on välillämme jo aika löysä, eivätkä merimiessolmutaitoni auta sen kiristämisessä. Jos kelpaan kaksin, mutten vain yhden korkkariparin kanssa, niin nostan purjeet elämän merille mieluummin ilman tätä ystävääni.

Oman logiikkani mukaan elämä on kolmio, jonka kärjessä ei istu kumppani kruunu päässään. Minun pyramidini seisoo terävä kulma maahan päin, minä itse pohjalla. Jokaiseen yllä olevaan kivikerrokseen kuuluu aina enemmän läheisiä ihmisiä ja mitä laajemmaksi kolmio ylöspäin kasvaa sitä rikkaampaa tuntuu elämä olevan. Olkoon yksi niistä sisältöä tuovista sitten miekkonen tai ei, mutta painoarvo ei laske yhtään ystävien kohdalla.

Miss K