Faktaa vai fiktiota: tekniikka tuhoaa parisuhteen?

24.11.2006

Kun suhde teknistyy, päätetäänkö kärrätä vanhat näytöt kaatopaikalle vai voivatko bitit, nollaykköset ja megatavut tuoda suhteeseen sähköä? Mikä on, kun miesten pitää sähköistää suhdetta tekniikan kautta?

Tarkkaillessani ystävien suhteita ympärilläni, silmäni on osunut yhteen jos toiseen kahden hengen konekammioon. Leskiytyminen tekniikalle on selvästi monessa parisuhteessa osasyynä kumppaneiden väliselle katkeruudelle ja kytevälle vempelekammolle.

Itse voin suoraan sanoa kärsiväni syndroomasta, jota voisi nimittää techNOiluksi. Oireilu on kestänyt jo vuosia, mutta viime aikoina pikkubitit ovat downloadanneet sietokykyni yli aivojeni levytilan.

Erään heilani perusasento oli raajat levällään röhnötys sohvalla hypnoottisen lattatelkan ja täydellisen hifijärjestelmän edessä. Suhteen aikana itsestänikin kehittyi tv-expertti tuumakokojen tunnistamista myöden. Toinen tyypillisyys oli nörttimäinen etukumara tietokoneen ääressä. Suhteen aikana opin uuden vieraan kielen eli ymmärrän hyvin puhuttua Linux-kieltä, mutta kirjoittamista en osaa, onneksi.

Eräs toinen deittini taas luki blackberrystään meilejä kesken kynttiläillallisen. Eipähän tarvinnut poitsun yrittää saada tämän tytön liekkiä syttymään uudemman kerran, kun tekniikka tukahdutti sen jo ekoilla kilotavuilla.

Härvelit ovat myös miesten mielestä herkullisia lahjoja. Olen saanut tylsän leivänpaahtimen, kömpelön digikameran ja viimeistä mallia olevan vedenkeittimen - odotusarvona olivat hempeät alusvaatteet, ylelliset korvikset ja upeat korkkarit. Osa teknisistä lahjoista oli kauniisti käärittynä sanomalehtisivuun, jossa mainostettiin porakoneita.

Toisessa suhteessa sain lahjaksi tehokkaan ämpeekolmosvempeleen. Mies selitti ekstaasissa kuinka sen sisään voi tallettaa yhtä paljon dataa kuin valkoisen talon salaisiin arkistoihin. En niin erikoisesti osannut iloita laitteesta, joka ei kunnolla mahdu käsilaukkuun.

Pakko silti myöntää, että teknisistä hässäköistä voi olla jotain apua parisuhteessakin. Viimeisin valloitukseni nimittäin asustelee meren takana ja lähettelee yhden rivin mittaisia meilejä, joita lueskelen mielelläni online gesmistäni. Tuntuisi mahdottomalta tutustua miekkoseen, jos suhdetta pitäisi ylläpitää kirjekyyhkyjen avulla.

Kilotavut vaan pöytään ja suhdetta rakentamaan. Email kertoo salaperäisyydestä ja tuttavuusasteisesta tapailusta. Tekstarimerkit merkkaavat jo henkilökohtaisempaa halua tutustua. MMS on konekielinen tapa kertoa kaipuusta ja messager ilmaisee sen, miten pursuaa halusta löpistä hunajaista hölinää hanituksen verkkokalvolle.

Ihan kaikkeen ei silti teknisessä tai ihastuksen huumassa kannata suostua. Rajansa kaikella ja Skypea ei kannata asentaa ellei ole tosissaan.

Kai techNOlaisenakin on siis myönnettävä, että ilman täriseviä kapuloita ja piipittäviä gigabittejä nykysuhteessa pysyminen olisi vaikeaa. Ehkäpä ne merkkihymiöt sähköistävät suhdetta, kun kerran heinäladoistakaan ei tartu enää vaatteisiin hankaussähköä.

Miss K