Niin on nissukat, että elämä muuttuu. Kun pariskunnattomasta tulee yhtäkkisessä rytäkässä parisuhteellinen moni asia etsii uusia suhteellisuudenrajoja, varsinkin vessanvalon alla.
Meikäläisellä raja menee vessassa. Miss K kasvatettiin niin, että vessassa käydessä ovi laitetaan lukkoon. Ja hana auki, ettei muiden tarvitse kuunnella ulkopuolella lorinaa, lirinää, plumpsauksia tai pieruloita. Eikä oikeastaan itsekään tarvitse kiinnittää huomiotaan moisiin kehon itsensä ilmauksiin. Hyi.
Mutta kun joku sitten siirtää sukkakasan oman asunnon nurkkaan, pitää kirjoittaa vessan käytössäännöt uusiksi. Jo muutaman yhteisen parisuhdeviikonlopun jälkeen on selvää, että tytötkin käyvät vessassa ja haisevat. Monille herrasmiehille tämä on tullut yllätyksenä ja täysin pyytämättä, mutta pyyteetöntä suhtautumista siihen itse kaipaan. Ei niin kuin eräälläkin kerralla, kun kävin jättämässä pitkässä sessiossa haisevan ajatukseni muutaman molskahduksen kera toisen vessaan ja ulostullessani vastassa oli (ainakin) naurua pidättelevä tyyppi.
Normi-ihmiset suhtautuvat kai tyynesti toisen trööttäyksiin, mutta itse olen huomannut etten kuulu heidän joukkoonsa. Eräs ystäväni kertoi naureskellen miehessään olevan kai rakenteellista vikaa, sillä se päästelee kaikki ilmat ulos yöaikaan lihasten rentoutuessa. Itse en kestä puuppia, molskeita tai narinoita. En halua haistella toisen suolen sisältöjä pöntön laidoilta. En vaivaudu kommentoimaan humoristisesti toisen töräyksiä. Enkä halua nähdä toisen toimittavan asioitaan.
Yksi suurimmista synneistä parisuhteessa on mielestäni vessaraja ja vessarauhan ylitys. Se ovi pidetään kiinni. Myös itse laitan oven kiinni, aina. Vaikka olisin yksin kotona. Nykyään en sitä laita sentään lukkoon, kuten vielä tein pavunvartta kasvatellessani nuorikkona. Vaikka se toinen on läheinen ja fyysisesti tuttu ja olen ottanut tavoitteekseni tutustua jokaisen neliösenttiin miehekkeen keholla, niin tuon käyttäytymisalueen jätän herran (itsen) haltuun.
En myöskään halua nähdä muiden vessakäytöksen parhaita paloja. Tämän tosin joutuu mökki-juhannus-ystävä-seurassa joskus kohtaamaan. Mutta kun työmatkalla avaan vieraan yrityksen yhteisvessan oven, en halua nähdä siellä vierasta pomoa, lukitsemattomassa helpotushuoneessa, sensuroitu lihas kädessään toimittamassa keltaisia asioitaan. Sen jälkeen tosin tajusin oman naurettavuuteni omissa virtsaamis-jäykkyyksissäni.
Kun osaa nauraa toiselle, voisi sen jälkeen opetella nauramaan omalle lorotusfobialleenkin. Siellä vessassa. Ensin yksin omille suoliäänilleen, ja ehkä sitten joskus jopa herraskaisen kanssa… Tai ehkä näin yt-aikaan solmitaan sittenkin se vessarauhasopimus, joka takaa kaikille kävijöille oikeuden omaan, häiritsemättömään pönttöaikaan.
Miss K
tiistaina
keskiviikkona
Suhdetuulien puuskissa
24.06.2009
Kun isolla vaivalla saa köydet sidottua ja lepuuttajat nostettua alukseen, on edessä suhteettoman suuri suhdemeri. Miten sinne uskaltaa, ilman kompassia?
Mikä olisikaan riskipitoisempaa kuin avata sydämensä toiselle? Kun sijoittaa veneeseen, ei tiedä mihin myötä(jä)isiin tai vastaisiin tuuliin se kuljettaa. Voihan sitä laskelmoida invenestoinnin kannattavuutta, muttei mistään tiedä, liplattaako rasvatyynissä vai löytääkö kotisataman. Moni jää rannalle ruikauttamaan. Eräskin yrittäjä tähyili kyllä rohkeasti maista merituulen suuntaan, mutta ei uskaltanut astua suhdelaivaan, vaan järkkäili pirskeitä ja pärskeitä rannalla, laiturinnokassa kiinni. Sielläpähän kelluu vieläkin yksin masto pystyssä.
Toki kannattaa sitä yhteispurjehdusta pohtia järjellä, ennen kuin pistää päänsä paattiin ja pantiksi. Pitää siis punnita kestääkö yhteinen pursi ja arki, vai tuleeko vain iso harmi. Itse sain opastukseksi läheiseltäni: ”Sä ansaitset jonkun, joka välittää, kunnioittaa ja käyttäytyy sua kohtaan hyvin. Me ei vaan ymmärretä sitä, mitä ansaitaan aina ajoissa, kunnes tunteet on tulleet ja on liian myöhäistä.”
Purjevenheeseen kannattaakin ottaa aina turvavarusteet mukaan. Kompassi antaa vähän vinkkiä minne ollaan menossa alun köydenvetojen jälkeen. Ystäväni tuskaili merimerkkien kanssa: ”Kun ei tiedä jatkosta mitään, ei seuraavasta tapaamisesta, eikä edes viikkiksestä, niin epävarmuus jatkuu.” Suhteessa kompassina toimii oma suu ja uskallus kysyä missä mennään. Toisen velvollisuus on vastata suoraan, ettei tarvitse arvailla mistä puolelta eteläviitta kierretään karahtamatta karille. Ahdistustahan pelkkä aavalla ajelehtiminen aiheuttaa, kuten läheiseni mietiskeli: ”Just tän takia mä ehkä haluisin pysyä sinkkuna, ettei tarvii mähkiä ja pähkiä, että mitä pitäisi tehdä tai mitä toinen on tarkoittanut.”
Siksipä sitä moni jää laivan kannelle yksikseen. Pitkään yksin seilannut voi alkaa jopa epäsietämään potentiaalisia kapteeneita, kuten yhdelle läheiselleni kävi. ”Yritänkö sittenkin vain suojella itseäni? Luulen, etten uskalla ihastua kovin paljon, koska en halua satuttaa itseäni”. Isonkin jahdin kaasukahvassa kiinni oleva, voi juhannusjahtijamien jälkeen haikailla oikeasti miehistöönsä pysyvästi kuuluvaa kivaa kansi(kuva)tyttöä. Mutta kun: ”Mun puolelta tässä on tunteita mukana, jolloin on se vaara, että sattuu. Pelottaa. Meillä on hirveän hauskaa yhdessä. Hemmetin tunteet ku, ne vaan vois hiljentää.”
Ainahan on vaara, että karauttaa jahdin karille, mutta ainakin saa olla rehellisesti itsensä ja mukana tunteella, on lopputulos mikä vaan. Jos tuntuu hyvältä, niin antaa puhurin viedä. ”Sun kanssa on kyllä kivaa, mutta en viitsi kiusata itseäni enempää”, eritteli eräs exäni. Pöh, ajattelin ja suuntasin satamaan, jossa oikeasti osataan suudella. Tunteiden kautta sitä tietää elävänsä. Mikä onkaan mahtavampaa kuin seilata segelbåtilla avoselälle, tähyillä taivaanrantaan, kurkistaa silloin tällöin kompassiin ja antaa pallopurjeiden puhaltaa lemmenlaiva ulapalle.
Eräs suurperheläiseni selvitteli seukkailun alkupeninkulmassa: ”Mistä sais sellaisen miehen, jonka kanssa kaikkea ei tartteis pohtia? Vai pohtisinko mä joka tapauksessa, oli mies millainen tahansa? Pelottava ajatus!” Itse olen päättänyt, etten aio miettiä, mussuttaa ja möhkäillä, jos kunnon kapteeni tai kalamies osuu kohdalle. Havainnollistinkin hetki sitten: ”Uskaltaako laittaa ittensä kokonaan likoon vai ei? Ehkä se oikeen tyypin kanssa soljuu, niin ettei tarvi edes miettiä.” Viisaus löytyy siis itsestä ja omasta olosta. Turha käydä vesileikkejä pelkäämään, jos on hyvät fiiwikset. Antaa vaan virran, kosken, tyrskyjen ja päheiden penist…paattien viedä juuri sinne satamaan, minne meritie on tarkoitettukin kuljettavaksi.
Miss K
Kun isolla vaivalla saa köydet sidottua ja lepuuttajat nostettua alukseen, on edessä suhteettoman suuri suhdemeri. Miten sinne uskaltaa, ilman kompassia?
Mikä olisikaan riskipitoisempaa kuin avata sydämensä toiselle? Kun sijoittaa veneeseen, ei tiedä mihin myötä(jä)isiin tai vastaisiin tuuliin se kuljettaa. Voihan sitä laskelmoida invenestoinnin kannattavuutta, muttei mistään tiedä, liplattaako rasvatyynissä vai löytääkö kotisataman. Moni jää rannalle ruikauttamaan. Eräskin yrittäjä tähyili kyllä rohkeasti maista merituulen suuntaan, mutta ei uskaltanut astua suhdelaivaan, vaan järkkäili pirskeitä ja pärskeitä rannalla, laiturinnokassa kiinni. Sielläpähän kelluu vieläkin yksin masto pystyssä.
Toki kannattaa sitä yhteispurjehdusta pohtia järjellä, ennen kuin pistää päänsä paattiin ja pantiksi. Pitää siis punnita kestääkö yhteinen pursi ja arki, vai tuleeko vain iso harmi. Itse sain opastukseksi läheiseltäni: ”Sä ansaitset jonkun, joka välittää, kunnioittaa ja käyttäytyy sua kohtaan hyvin. Me ei vaan ymmärretä sitä, mitä ansaitaan aina ajoissa, kunnes tunteet on tulleet ja on liian myöhäistä.”
Purjevenheeseen kannattaakin ottaa aina turvavarusteet mukaan. Kompassi antaa vähän vinkkiä minne ollaan menossa alun köydenvetojen jälkeen. Ystäväni tuskaili merimerkkien kanssa: ”Kun ei tiedä jatkosta mitään, ei seuraavasta tapaamisesta, eikä edes viikkiksestä, niin epävarmuus jatkuu.” Suhteessa kompassina toimii oma suu ja uskallus kysyä missä mennään. Toisen velvollisuus on vastata suoraan, ettei tarvitse arvailla mistä puolelta eteläviitta kierretään karahtamatta karille. Ahdistustahan pelkkä aavalla ajelehtiminen aiheuttaa, kuten läheiseni mietiskeli: ”Just tän takia mä ehkä haluisin pysyä sinkkuna, ettei tarvii mähkiä ja pähkiä, että mitä pitäisi tehdä tai mitä toinen on tarkoittanut.”
Siksipä sitä moni jää laivan kannelle yksikseen. Pitkään yksin seilannut voi alkaa jopa epäsietämään potentiaalisia kapteeneita, kuten yhdelle läheiselleni kävi. ”Yritänkö sittenkin vain suojella itseäni? Luulen, etten uskalla ihastua kovin paljon, koska en halua satuttaa itseäni”. Isonkin jahdin kaasukahvassa kiinni oleva, voi juhannusjahtijamien jälkeen haikailla oikeasti miehistöönsä pysyvästi kuuluvaa kivaa kansi(kuva)tyttöä. Mutta kun: ”Mun puolelta tässä on tunteita mukana, jolloin on se vaara, että sattuu. Pelottaa. Meillä on hirveän hauskaa yhdessä. Hemmetin tunteet ku, ne vaan vois hiljentää.”
Ainahan on vaara, että karauttaa jahdin karille, mutta ainakin saa olla rehellisesti itsensä ja mukana tunteella, on lopputulos mikä vaan. Jos tuntuu hyvältä, niin antaa puhurin viedä. ”Sun kanssa on kyllä kivaa, mutta en viitsi kiusata itseäni enempää”, eritteli eräs exäni. Pöh, ajattelin ja suuntasin satamaan, jossa oikeasti osataan suudella. Tunteiden kautta sitä tietää elävänsä. Mikä onkaan mahtavampaa kuin seilata segelbåtilla avoselälle, tähyillä taivaanrantaan, kurkistaa silloin tällöin kompassiin ja antaa pallopurjeiden puhaltaa lemmenlaiva ulapalle.
Eräs suurperheläiseni selvitteli seukkailun alkupeninkulmassa: ”Mistä sais sellaisen miehen, jonka kanssa kaikkea ei tartteis pohtia? Vai pohtisinko mä joka tapauksessa, oli mies millainen tahansa? Pelottava ajatus!” Itse olen päättänyt, etten aio miettiä, mussuttaa ja möhkäillä, jos kunnon kapteeni tai kalamies osuu kohdalle. Havainnollistinkin hetki sitten: ”Uskaltaako laittaa ittensä kokonaan likoon vai ei? Ehkä se oikeen tyypin kanssa soljuu, niin ettei tarvi edes miettiä.” Viisaus löytyy siis itsestä ja omasta olosta. Turha käydä vesileikkejä pelkäämään, jos on hyvät fiiwikset. Antaa vaan virran, kosken, tyrskyjen ja päheiden penist…paattien viedä juuri sinne satamaan, minne meritie on tarkoitettukin kuljettavaksi.
Miss K
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)