Citysinkkuilun salat

3.4.2007

Mitä se citysinkkuilu on? Miten se onnistuu, missä kengissä ja mitä muita asusteita tarvitaan?

Käänsin korkkarini eräänä kevätpäivänä lukioaikaiseen luokkakokoukseen. Pieneen tupaan keskelle metsää oli kokoontunut mielenkiintoinen joukko moninaisia ja miehiä. Pulpetinkuluttajista oli putkahtanut ammattilaisia arkkitehdistä heppaseppään, sutenööristä lakinaiseen ja tohtorista kotiäitiin.

Lintujen kevätmuutto näkyi poppoossa selvästi, sillä monet olivat rauhoittuneet perustamalla kullan kanssa yhteisen paikan suklaamunilleen. Itse kannoin kultaa kaikissa muissa sormissani paitsi nimettömässä, joten sain vastata kysymyksiin sinkkustatuksestani.

Aloitetaan siis perusteista. Miltä citysinkku näyttää? Jalat pitää olla irti maasta, aina ja joka tilanteessa eli korkoa alle niin paljon kuin visa sietää. Turha silti liioitella ja sotkea Lontoosta kannettuja kenkiä metsämajassa, siellähän voi sipsutella vaikka Tallinnassa tullatuin tuumakengin. Kassissa mukana aina huulikiilto, hammasharja ja Guccin uusin hajuvesi. Muuten voi koittaa maastoutua tilanteeseen.

Entäs pää, pariisilaisen kampaajan loihtiman leikkauksen alla? Citysinkku on usein elämässään mennyt läpi suhteita ja eroja, törttöilyjä ja tekemättömyyksiä, joista ammennettu oppi voitaisiin hyväksyä psykologian laitoksen peruskurssivaatimuksiksi. Silti vain osa käyttää oppejaan höydyksi, kasvaa aikuisiksi ja kohtaa itsensä. Henkisen tasapainon voi aistia monesta metsäläisestä, harvemmin silti keski-iän ylittäneestä kitkerästä vanhasta piiasta tai paavosta. Jos elämää viettää yksikseen edes hetken, se kannattaa hyödyntää tutustumalla omaan sisimpään. Sitä kautta pystyy hyväksymään itsensä, avautumaan ja nauttimaan muista ihmisistä kokematta heitä kilpailijoina. Valitettavan usein tämä on tainnut jäädä valaistusta vaille pesänrakennushulinoissa.

Miksi sitten itsellinen ja itsenäinen teini-iän parilla rypyllä ohittanut sinkku nostelee vain omia sukkia lattialta? Ei ole sattunut eteen farmarivolvoa, kahta lasta ja koiraa omaavaa prinssiä. Eräs luokkikseni kysyi ihan vilpittömästi: Minne olet seksuaalisesti suuntautunut? Vastasin, vaikkei se nyt kellekään kuulukaan. Olipahan tarpeeksi symppis kysyjä, mutta ei citysinkkuudella ole mitään tekemistä lintu- tai kalakuntaan kuulumisen kanssa.

Ensi kesänä naimisiin menevä luokkikseni tokaisi sinkkuuden syitä ruotiessamme: ”On se niin pirun vaikeaa olla suhteessa, kun pitää ottaa toinen huomioon. On paljon helpompaa olla yksin.” Liian pitkiä, turhan lyhyitä ja pikanopeita suhteita läpikäyneenä yhdyn ajatukseen. Veto-oikeus on silti siinä tilanteessa, kun taivaasta tipahtaa tai kulmakuppilassa kolahtaa. Luokkisten hempeitä yllätysrakkauksia ja romanssikokemuksia kuunnellessani on helpompaa uskoa, toivoa ja rakastaa, jos ei sitä olematonta prinssiä, niin niitä omia Pariisin lempisaappaita.


Miss K